Kuka jää asemalle?

Viime viikolla oli pitkästä aikaa taas mukava seurata pörssikursseja. Vallalla oli optimistinen tunnelma ja monien yritysten kurssit tekivät yli viiden prosentin päivänousuja. Kurssejahan kannattaakin seurata vain tällaisilla viikoilla, koska muuten tulee paha mieli ja paniikki voi iskeä.

Viime viikolla testattiin käytännössä, joko ahneus alkaa voittaa pelon. Sijoittajat miettivät onko pörssikurssien nousu jo alkanut, vaikka reaalitaloudessa varsinaista taantumaa ei vielä ole nähty . Kaikki tietävät, että monet osakkeet ovat nyt halpoja, koska niiden arvo on laskenut vuodessa 60 - 70 % vaikka tulos on vielä lähes ennallaan tai jopa parempi kuin vuosi sitten.
Tunnelmaa voisi kuvata näin: Lähtikö juna jo ja minä olin se ainoa pöljä, joka jäi asemalle töllistelemään?

Kun pörssiin kasvatetaan kuplaa ja hinnat nousevat ilman varsinaista perustetta, asetelma on päivastainen. Osakkeista maksetaan ylihintaa ja uskotaan että löytyy joku tyhmempi, joka maksaa vielä enemmän. Jossain vaiheessa vielä tyhmemmät loppuvat. Ikävintä on tietysti havaita että olit itse viimeinen.

Ne, jotka ovat ovat myyneet oikeaoppisesti kallilla, voivat nyt ostaa halvalla ja varmasti tekevätkin niin. Mutta koska ahneus ei ole vielä täysin voittanut pelkoa, ostoja tehdään ehkä pienissä erissä. Muuten voi käydä niin, että istut yksin junassa ja maksat koko laskun. Ehkä pörssikurssien todellinen pudotus onkin vasta alkamassa?

Kesätoivoja reilussa Suomessa

Joka vuosi puolueet ja muut etujärjestöt päättävät hyödyntää lehtien uutispulan julkaisemalla kesän poliittisen puheenaiheen. Joka vuosi se jää tekemättä, koska on mukavampi lomailla niin kuin muutkin. SAK on perinteisesti melkein ainoana hyödyntänyt tilanteen. Tänä vuonna irtisanomistilastoilla, eikä sekään mikään skuuppi ollut. Pakko vain oli julkaista, koska muutakaan ei ollut.

Koska osa politiikan toimittajista on kuitenkin töissä, jotain pitää keksiä. STT oli keksinyt analysoida ennakkoon puolueiden kunnallisvaalikampanjoita haastattelemalla puheviestinnän professori Pekka Isotalusta. Hänen mukaansa – ylläri - puolueiden kampanjoista on vaikea löytää eroja. On mainostoimistojen keksimiä Suomen Toivoa ja Reilua Suomea, pullamössökampanjointia Kotikadun katsojille.

Uutisessa oli yksi miettimisen arvoinen huomio. Isotalus ”pelkää, että mainostoimistot alkavat määrittää puolueen linjaa. Keksivät iskulauseen, jonka alle mietitään sitten sisältöä.” Hän ottaa esimerkiksi Niinistön työväen presidentti – sloganin ja kysyy oliko ensin iskulause ja sitten alettiin miettimään sisältöä.

No. Varmaan mietittiin millä tavalla voitaisiin nujertaa demareiden yksinoikeus puhua palkansaajien äänellä. Tässä onnistuttiin hyvin ja mielenkiintoista onkin, miten sitä on jatkettu. Suomen Toivon punottavat korvat jatkaa sarjaa.

Koska kaikki pelkkien iskulauseiden varaan rakennetut kampanjat potkivat ajan mittaa omaan nilkkaan, ovat Kokoomus ja konseptin kehittänyt mainostoimistomies joutuneet miettimään, miten lisätään uskottavuutta. Tästä yksi varma merkki oli Kataisen taannoinen vaatimus pienentää palkka- ja pääomaverotuksen verokantojen eroa. Vaatimus on suoraan ammattiyhdistysliikkeen ja SDP:n ohjelmista.

Isotaluksen mukaan puolueet teettävät tutkimusfirmoilla selvityksiä, mitkä asiat ihmiset kokevat tärkeiksi. Jos ihmiset kokevat hoitoalan palkat tärkeiksi, silloin niistä puhutaan kampanjoissakin. Tietysti. Viime vaalien alla esimerkiksi tiedettiin, että Kokoomus aikoo luvata hoitajille palkankorotuksen. Samalla työmarkkinoita enemmän seuraavat tiesivät, että siinä on helppo kävellä miinaan. Talutusapuakin oli tarjolla. Myös nyt on selvitetty mitä toimihenkilöt, koulutetut, nuoret tai liikkuvat äänestäjät pitävät tärkeinä. Toimihenkilöiden osalta palaan tähän syksyllä. Toivottavasti puolueet toteuttavat edes osan niistä toiveista.

Mutta ei nykyistä hallitusta voi pelkästä aatteettomuudesta syyttää. Kyllä rikkaiden perintöveron poistaminen on ihan suoraselkäistä oikeistolaista politiikkaa. Edellisen hallituksen päätös varallisuusveron poistamisesta oli muuten samaa sarjaa, mutta hallituspohja huomioon ottaen ei kovin suoraselkäistä, eikä kovin aatteellistakaan.

Saaresta kauppaan

Kun saaresta lähtee kauppaan, se on aina erityinen tapahtuma. Mennään veneeseen, veneellä rantaan ja autolla kaupunkiin. Matka voi olla mielialasta ja näkökulmasta riippuen joko huviretki ja vaihtelua saarielämään, tai sitten pois jostain muusta. Siksi kauppareissuja tulee pohdiskeltua tavallista tarkemmin.

On olemassa erilaisia kaupassa käynnin tarkoitusperiä. Tämä saattaa nyt maksaa parisuhteen, mutta isoin ero on tietenkin geeneissään keräilytaloutta kantavan naisen ja metsästäjägeenejä kantavan miehen välillä.

Kun mies lähetään saaresta kauppaan, hän lähtee metsästämään tiettyä tavaraa, sanokaamme maitoa riisipuuroon. Mies menee lähimpään kauppaan, metsästää maitopurkin ja maksaa pakollisen maksun alueen omistajan edustajalle, joka tässä tapauksessa on Valintalon kassa. Vihamielisiä heimoja välttääkseen hän poistuu nopeasti paikalta. Kun mies palaa metsästysmatkaltaan maitopurkki kainalossa, hän saa kuulla, että myös voi on loppu.

Kun nainen päästetään kauppaan, näkökulma on tyystin toinen. Kyseessä on sosiaalinen tapahtuma, jonka aikana mietitään, mitä muuta voisi ostaa. Voidaan myös arpoa lautasliinojen väriä. Ostajan kyky hahmottaa aikaa katoaa ja mukana oleva metsästäjämies hermostuu, koska ei ymmärrä mistä on kysymys.

Tästä säännöstä poikkeuksena ovat tietenkin puutavarakaupat, rautakaupat, venekaupat ja moottoripyöräkaupat, joissa kaikki asiat ovat hyvästä syystä päälaellaan.