tiistai 20. tammikuuta 2009

Kuluttakaa köyhät

Nyt on avattu webbisivusto torjumaan lamaa. Se löytyy osoitteesta http://www.alaruokilamaa.fi/ ja kehottaa kansalaisia kuluttamaan. Tästä pääsemmekin peruskysymyksen äärelle; missä vaiheessa kuluttamisesta ja turhien tavaroiden tekemisestä tuli itseisarvo ja välttämättömyys elämän jatkumiselle?

Kampanjan taustayhteisöjen kirjosta voisi päätellä että viimeistään siinä vaiheessa, kun mainostoimistojen tilipussit alkoivat ohentua ja mediamyynti tökkiä.

Muualtakin kajahtaa syyllistävä viesti; jos et lisää kulutustasi, olet syypää lamaan ja työttömyyteen. Tämän ajatuksen mukaan syypää ei siis ole ahneus ja sen aikaansaama finanssikupla, vaan kansalaisten horjuva usko.

Kuuliainen kansalainen tekee nyt niin kuin on käsketty, ottaa luottoa ja ostaa uuden littanan television. Jos on osakkeita, ne kannattaa nyt myydä ja ostaa jotain järkevämpää. Esimerkiksi pakastearkku tai kiinalainen moposkootteri.

Todellisuudessa tietysti tapahtuu niin kuin on tarkoituskin tapahtua. Köyhät käyttävät kaikki rahansa kulutukseen ja varakkaammat ostavat heiltä loputkin yritysten osakkeet pilkkahinnalla pois. Samassa hässäkässä sulautuu kokonaisia yrityksiä. Nousu voi alkaa kun omaisuus on jaettu uudelleen.

Tämän päivän kauppalehdessä sijoittaja Kim Lindström suosittaa yrityksille, että ne myisivät nyt henkilöstölleen omia osakkeita alennuksella sen sijaan, että rakentelisivat optio-ohjelmia näiltä kurssitasoilta. Lindström puhuu asiaa.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Kauppa josta ei pääse pois

Yli yön kestävien kurssien pitämistä korpihotelleissa perusteltiin aikoinaan sillä, että oppilaat eivät pääse kaupungille ryyppäämään ja ovat pirteinä seuraavanakin aamuna. Tietysti osa lähti taksilla vaikka sadan kilometrin päähän.

Mutta on yksi paikka, josta ei pääse karkuun. Ajatelkaa minkälaista olisi omistaa kauppa, johon päästäkseen asiakkaat maksavat parhaassa tapauksessa satoja euroja, istuvat ja kuuntelevat kiltisti kun mainostat tuotteitasi kovaäänisistä.

" Kynsienhoitosarja nyt tarjouksessa. Vain 37 euroa. Säästät 40 euroa. Aurinkolasit 24 euroa ja saat toiset kaupan päälle."

Kaiuttimia ei voi kääntää pienemmälle eikä sulkea, asemaa ei voi vaihtaa Yleisradion puolelle, eikä kaupasta pääse pois.

Kun mainospuheet on pidetty ja hinnastot jaettu, puotipuksu tulee esittelemään tuotteita kymmenen sentin päähän. Luottokortit käyvät. Jos olet tilannut ennakkoon, saat alennuksella lakanoita, vedenpuhdistimia, tyynyjä, riippumattoja, kelloja, koruja, viinaa ja karkkia.

Miksei kaupasta sitten voi poistua? Koska se sijaitsee alumiiniputkessa kymmenen kilometriä Pariisin yläpuolella.

Mikä yhdistys ensimmäisenä vuokraa Finnairilta lentokoneen ja pitää siellä järjestötoiminnan peruskurssin. Kukaan ei pääse karkuun ja kaikkien on pakko ostaa rintanappeja. Saako kurssipaikan vuokraan valtionapua, kysyy epätietoinen?