Käytiin ostamassa ilmankostutin, kun nokka tuntuu talvisin menevän tukkoon yöllä. Löytyi hieno vehje, sumua syntyy ultraäänellä. Älkää kysykö miten.
Merkillistä, että uusissa asunnoissa ja mökeissä joutuu korjailemaan kaikenlaista, kun ne eivät muuten sovellu tarkoitukseensa.
Talot rakennetaan tietysti tiiviiksi. Tästä seuraa, että ilma ei kierrä ja on laitettava koneellinen ilmastointi. Toimii sähköllä.
Talossa on mukava olla takka. Sillä voi lämmittää ja se luo tunnelmaa. Takka ei vedä ilman huippuimuria. Toimii sähköllä.
Energian ja rahan säästämiseksi seinään tehdään reikä ja siihen ilmapumpun nimeä kantava laatikko. Toimii sähköllä.
Pyykit pestään pesukoneella ja sitten ne laitetaan kuivumaan. Mihin? Enää ei ole omia eikä yhteisiä kuivaushuoneita. Siis kuivauskoneeseen. Toimii sähköllä.
Joka huushollissa on saunan nimellä kulkeva koppi, jossa voi käväistä lenkin jälkeen joko hikoilemassa lisää tai kuivattamassa hien pintaan. Kovin kauaa siellä ei voi olla, koska happi loppuu. Sauna toimii sähköllä, samoin sen kuivauksesta huolehtiva ilmastointi.
Oletetaan, että koko maahan tulee lumeton talvi ja sitä seuraa kuiva kesä. Sitten tulee ankara talvi ja sähkön kulutus nousee tappiin. Venäjä käyttää itse oman sähkönsä ja pohjoisen vesialtaat ovat tyhjinä. Suomessa ruvetaan jakelemaan sähköä vuoroissa eri alueille.
Tässä vaiheessa tulee ikävä sata vuotta vanhaa hirsitaloa, jonka tuvassa on helvetin iso leivinuuni ja makkarissa pönttöuuni. Ilma kiertää ja on helppo hengittää.
lauantai 27. joulukuuta 2008
lauantai 20. joulukuuta 2008
Lehtipokeria
Koska poliittiset lehdet joka tapauksessa vetelevät nykymuodossa viimeisiä henkäyksiään (http://kaipainen.blogspot.com/2008/10/puoluelehti.html) , on aika pohtia uusia mahdollisuuksia. Kansan Uutiset teki rohkean, mutta välttämättömän ratkaisun siirtymällä seitsenpäiväisenä verkkoon ja säilyttämällä ainoan painetun kruununjalokivensä, viikkolehden.
Tällä ratkaisulla säästöjä syntyy paino- ja postituskuluista, mutta toivottavasti ei muusta. Kuten aiemmin sanottu, lehden oikeutus elämään syntyy uskottavuudesta. Ei muusta. Netissä peli on raakaa, mutta rehellistä. On helppo mitata jopa juttutasolla mitä luetaan ja mitä ei.
Nettilehdessä on pari käytännön pulmaa. Suurin on se, miten lehteä voi lukea perheen aamiaispöydässä. Toinen on rahastaminen. Jotta joku maksaisi vuosikertahinnan nettilehdestä, täytyy olla vahva luottamus siihen, että saa mitä tilaa.
Lehden ostaminen irtonumerona on liian vaikeaa suhteessa irtonumeron hintaan ja mainostulot tuskin riittävät kunnollisen toimituksen palkkoihin.
Oletko koskaan pelannut Veikkauksen pelejä verkossa? Entä nettipokeria? Oletko osallistunut netissä pidettäviin huutokauppoihin? Näissä kaikissa on sama idea. Laitetaan isompi summa rahaa tilille ja sitten kulutetaan sitä pienissä erissä.
Voisikohan tämä toimia lehtien suhteen? Laitat rahaa lehtitilille ja kun klikkaat lehteä tai juttua, tili hupenee. Rahan voi ohjata joko lehdelle tai suoraan kirjoittajalle. Idean loppuosa on varastettu Soininvaaran kolumnista Suomen Kuvalehdessä.
Puolueet ja ammattiliitot jakavat taloudellista tukea lehdille, mutta ovat kiristämässä hanoja ja syytä onkin. Kun raha menee rakenteisiin, se ei kehitä mitään, vaan pitää pystyssä vain rakenteita. Rakenteet eivät tee hyviä juttuja, vaan hyvät toimittajat.
Parlamentaarinen lehdistötuki ja ammattiliittojen työväenlehtisetelit olisivat hyvä pohja lehdistötilille, ainakin ylimenokauden ajan. Samaa systeemiä voisi käyttää muihinkin maksuihin, jotka eivät tarvitse yhtä vahvaa suojausta kuin pankkitili. Jokainen voisi hallita omaa tiliään pitämällä siellä vain sellaista summaa, joka on omaan taloudelliseen tilanteeseen soveliasta.
Sitten pitäisi vielä ratkaista se aamiaispöydän ongelma. Mutta se onkin vaikeampi rasti.
Tällä ratkaisulla säästöjä syntyy paino- ja postituskuluista, mutta toivottavasti ei muusta. Kuten aiemmin sanottu, lehden oikeutus elämään syntyy uskottavuudesta. Ei muusta. Netissä peli on raakaa, mutta rehellistä. On helppo mitata jopa juttutasolla mitä luetaan ja mitä ei.
Nettilehdessä on pari käytännön pulmaa. Suurin on se, miten lehteä voi lukea perheen aamiaispöydässä. Toinen on rahastaminen. Jotta joku maksaisi vuosikertahinnan nettilehdestä, täytyy olla vahva luottamus siihen, että saa mitä tilaa.
Lehden ostaminen irtonumerona on liian vaikeaa suhteessa irtonumeron hintaan ja mainostulot tuskin riittävät kunnollisen toimituksen palkkoihin.
Oletko koskaan pelannut Veikkauksen pelejä verkossa? Entä nettipokeria? Oletko osallistunut netissä pidettäviin huutokauppoihin? Näissä kaikissa on sama idea. Laitetaan isompi summa rahaa tilille ja sitten kulutetaan sitä pienissä erissä.
Voisikohan tämä toimia lehtien suhteen? Laitat rahaa lehtitilille ja kun klikkaat lehteä tai juttua, tili hupenee. Rahan voi ohjata joko lehdelle tai suoraan kirjoittajalle. Idean loppuosa on varastettu Soininvaaran kolumnista Suomen Kuvalehdessä.
Puolueet ja ammattiliitot jakavat taloudellista tukea lehdille, mutta ovat kiristämässä hanoja ja syytä onkin. Kun raha menee rakenteisiin, se ei kehitä mitään, vaan pitää pystyssä vain rakenteita. Rakenteet eivät tee hyviä juttuja, vaan hyvät toimittajat.
Parlamentaarinen lehdistötuki ja ammattiliittojen työväenlehtisetelit olisivat hyvä pohja lehdistötilille, ainakin ylimenokauden ajan. Samaa systeemiä voisi käyttää muihinkin maksuihin, jotka eivät tarvitse yhtä vahvaa suojausta kuin pankkitili. Jokainen voisi hallita omaa tiliään pitämällä siellä vain sellaista summaa, joka on omaan taloudelliseen tilanteeseen soveliasta.
Sitten pitäisi vielä ratkaista se aamiaispöydän ongelma. Mutta se onkin vaikeampi rasti.
torstai 4. joulukuuta 2008
Narisijat unohdetaan
Mietittiin keskiviikkona englannin opettajani kanssa, että mikä yhdistää iskelmän, elokuvan, politiikan ja liike-elämän kestosuosikkeja. Siis ihmisiä, jotka ovat olleet omalla alallaan suosittuja vuodesta ja sukupolvesta toiseen.
Otetaan joitakin esimerkkejä; Tauno Palo, Urho Kekkonen, Paul Simon, Katri Helena, John Wayne, Esko Salminen, Tarja Halonen, Kirsti Paakkanen, Lech Walesa, Pedro Almodóvar jne - kaikki tietysti omassa sarjassaan.
He ovat omissa tekemisissään sen verran varmalla pohjalla, että siitä ei tarvitse tehdä numeroa tai selitellä. Kun Paul Simon tulee lavalle, niin siinä ei ole mitään ylimääräistä. Soitto soi ja homma toimii. Sama koskee muuten Bruce Springsteeniä ja Eppu Normaalia. Kaikki perustuu osaamiseen ja sen antamaan levollisuuteen.
Kun nyttemmin katselee vanhoista elokuvista Tauno Paloa tai Tapio Rautavaaraa, niin eihän ne mitään erikoisia näyttelijöitä olleet, mutta hommasta välittyy luontainen varmuus ja läsnäolo.
Nyt kun keskusta ja SDP kiemurtelevat osaamatta päättää mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, niin kannattaisikohan miettiä tällaisia asioita. Ei kukaan halua kuulla jatkuvaa valitusta ja pohdintaa, vaan ratkaisuja. Minusta tuntuu, että esimerkiksi kokoomus on tavallaan oivaltanut tämän. Katsokaa Stubbia tai Niinistöä. Molemmat ainakin yrittävät näyttää siltä, että tietävät mitä ovat tekemässä. Soininvaaraa ei siltä saa näyttämäänkään, mutta sama fiilis syntyy kun lukee hänen kirjoituksiaan.
Samaa ratkaisukykyä on lupa odottaa vaikkapa ammattiliitoilta. Jos jäsenellä on ylityökorvaukset saamatta, hän odottaa että liitto hoitaa ne, eikä ryhdy selittelemään työnantajan puolesta.
Otetaan joitakin esimerkkejä; Tauno Palo, Urho Kekkonen, Paul Simon, Katri Helena, John Wayne, Esko Salminen, Tarja Halonen, Kirsti Paakkanen, Lech Walesa, Pedro Almodóvar jne - kaikki tietysti omassa sarjassaan.
He ovat omissa tekemisissään sen verran varmalla pohjalla, että siitä ei tarvitse tehdä numeroa tai selitellä. Kun Paul Simon tulee lavalle, niin siinä ei ole mitään ylimääräistä. Soitto soi ja homma toimii. Sama koskee muuten Bruce Springsteeniä ja Eppu Normaalia. Kaikki perustuu osaamiseen ja sen antamaan levollisuuteen.
Kun nyttemmin katselee vanhoista elokuvista Tauno Paloa tai Tapio Rautavaaraa, niin eihän ne mitään erikoisia näyttelijöitä olleet, mutta hommasta välittyy luontainen varmuus ja läsnäolo.
Nyt kun keskusta ja SDP kiemurtelevat osaamatta päättää mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, niin kannattaisikohan miettiä tällaisia asioita. Ei kukaan halua kuulla jatkuvaa valitusta ja pohdintaa, vaan ratkaisuja. Minusta tuntuu, että esimerkiksi kokoomus on tavallaan oivaltanut tämän. Katsokaa Stubbia tai Niinistöä. Molemmat ainakin yrittävät näyttää siltä, että tietävät mitä ovat tekemässä. Soininvaaraa ei siltä saa näyttämäänkään, mutta sama fiilis syntyy kun lukee hänen kirjoituksiaan.
Samaa ratkaisukykyä on lupa odottaa vaikkapa ammattiliitoilta. Jos jäsenellä on ylityökorvaukset saamatta, hän odottaa että liitto hoitaa ne, eikä ryhdy selittelemään työnantajan puolesta.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Murheita Bangkokissa
Ostin keskiviikkona töistä tullessa matkalukemisiksi pitkästä aikaa pornolehden. Tällä kertaa Ilta-Sanomat.
Lehdessä kerrottiin vuolaasti tilanteesta Thaimaassa, jossa jopa suomalaisturistit ovat joutuneet odottamaan lentokentällä, koska paikalliset ovat käyttäytyneet huonosti.
Lehden pääaukeama huusi turistien tuskaa, koska "lähes 400 Finnairin matkustajaa odottaa kotiinpääsyä mielenosoitusten takia". Kaikkien katastrofien suurin murhe oli kaivettu esiin myös tällä kertaa : "Mitään ei tiedotettu", valittaa matkustaja itse asiasta kuultuna.
Ovatko normaalisti niin ystävälliset thaimaalaiset alkaneet ilkeiksi länsimaalaisia turisteja kohtaan ihan huvikseen. En tiedä. Mutta sen tiedän, että nyt oli taas jonkun pohjalaisen unelmaloma pilalla.
Ehkä aamulla lukematta jäänyt Helsingin Sanomat valaisee tilannetta. No ei paljon valaise. Pääotsikon mukaan "mielenosoittajat sekoittivat liikenteen." Entä seitsemän uutiset? "Poliittinen jännitys kiristyy".
CNN osaa kertoa, että mielenosoittajia ottaa päähän, kun edellisen vallankumouksen jälkeen vaaleilla valittu pääministeri olikin samaa sakkia kuin aikaisempi, korruptiosta syytetty Thaksin Shinawatra. Hänen toteutumattomiin vaalilupauksiinsa vuonna 2001 kuului yleinen terveydenhuolto ja rahan jakaminen köyhille.
Oppositioliikkeen perustaja oli Thaksinin vastustaja ja kilpailija mediabisneksessä. Ydinryhmästä löytyy bisnesmiehiä, yläluokan akateemisia ja muuten vaan aktivisteja. He ovat CNN:n mukaan sitä mieltä, että lainsäätäjät pitäisi mieluummin nimittää kuin valita vaaleilla. Ryhmän nimi muuten on People's Alliance for Democracy (PAD)
Mistä tässä riidellään?
Lehdessä kerrottiin vuolaasti tilanteesta Thaimaassa, jossa jopa suomalaisturistit ovat joutuneet odottamaan lentokentällä, koska paikalliset ovat käyttäytyneet huonosti.
Lehden pääaukeama huusi turistien tuskaa, koska "lähes 400 Finnairin matkustajaa odottaa kotiinpääsyä mielenosoitusten takia". Kaikkien katastrofien suurin murhe oli kaivettu esiin myös tällä kertaa : "Mitään ei tiedotettu", valittaa matkustaja itse asiasta kuultuna.
Ovatko normaalisti niin ystävälliset thaimaalaiset alkaneet ilkeiksi länsimaalaisia turisteja kohtaan ihan huvikseen. En tiedä. Mutta sen tiedän, että nyt oli taas jonkun pohjalaisen unelmaloma pilalla.
Ehkä aamulla lukematta jäänyt Helsingin Sanomat valaisee tilannetta. No ei paljon valaise. Pääotsikon mukaan "mielenosoittajat sekoittivat liikenteen." Entä seitsemän uutiset? "Poliittinen jännitys kiristyy".
CNN osaa kertoa, että mielenosoittajia ottaa päähän, kun edellisen vallankumouksen jälkeen vaaleilla valittu pääministeri olikin samaa sakkia kuin aikaisempi, korruptiosta syytetty Thaksin Shinawatra. Hänen toteutumattomiin vaalilupauksiinsa vuonna 2001 kuului yleinen terveydenhuolto ja rahan jakaminen köyhille.
Oppositioliikkeen perustaja oli Thaksinin vastustaja ja kilpailija mediabisneksessä. Ydinryhmästä löytyy bisnesmiehiä, yläluokan akateemisia ja muuten vaan aktivisteja. He ovat CNN:n mukaan sitä mieltä, että lainsäätäjät pitäisi mieluummin nimittää kuin valita vaaleilla. Ryhmän nimi muuten on People's Alliance for Democracy (PAD)
Mistä tässä riidellään?
maanantai 24. marraskuuta 2008
Perintövero solmussa
Hallitus pääsi viimein yksimielisyyteen perintöveron alentamisesta. Loppuratkaisusta ei paljon melua pidetty, mutta joissakin lehdissä sitä kutsuttiin tyylikkääksi ratkaisuksi. Tämähän on puhdasta soopaa.
Vähän mutkia oikoen asian voisi tiivistää näin: Kehittyvien maakuntien Suomi ry jakoi pääosin nykyisille hallituspuolueille vaalitukea yli 400 000 euroa. Seuraavassa vaiheessa Perheyritysten liitto sai kirjoittaa hallitusohjelman sen osion, missä käsiteltiin yrittäjien omaisuuden siirtämistä omille lapsille. Luonnollisesti se päätettiin tehdä verottomaksi. Koska Keskusta oli jäämässä jalkoihin jo lähdössä, myös maa- ja metsätilojen siirtäminen lapsille päätettiin tehdä verottomaksi.
Kun krapula alkoi seuraavana aamuna hellittää, ryhdyttiin miettimään mitä tuli sovittua. Asiaa päätettiin perustella työllisyydellä. Tämä peruste katosi, kun kaikki johtavat asiantuntijat sanoivat julkisesti, ettei näillä asioilla ole mitään tekemistä keskenään ja muutenkin koko idea
näyttää melko tyhmältä.
Asiaa yritettiin ratkaista monella tavalla; rajaamalla jollain tavalla yritysvarallisuutta, määrittelemällä lisähuojennus yritysvarallisuuden arvostukseen ja kehittämällä erilaisia taseiden avausmalleja.
Lopuksi oltiin niin solmussa, että oikeasti rikkaiden verot olisivat lisääntyneet. Tämähän ei tietenkään ollut tarkoitus, vaan päinvastoin.
Lopuksi päädyttiin alentamaan ihan perinteisesti kaikkien rikkaiden perintöveroja. Siinä sivussa alenevat pakosta myös tavallisten perillisten verot. Lopputulos varmaan on hyvä, mutta senhän sanelikin järki eikä poliittinen tahto.
Vähän mutkia oikoen asian voisi tiivistää näin: Kehittyvien maakuntien Suomi ry jakoi pääosin nykyisille hallituspuolueille vaalitukea yli 400 000 euroa. Seuraavassa vaiheessa Perheyritysten liitto sai kirjoittaa hallitusohjelman sen osion, missä käsiteltiin yrittäjien omaisuuden siirtämistä omille lapsille. Luonnollisesti se päätettiin tehdä verottomaksi. Koska Keskusta oli jäämässä jalkoihin jo lähdössä, myös maa- ja metsätilojen siirtäminen lapsille päätettiin tehdä verottomaksi.
Kun krapula alkoi seuraavana aamuna hellittää, ryhdyttiin miettimään mitä tuli sovittua. Asiaa päätettiin perustella työllisyydellä. Tämä peruste katosi, kun kaikki johtavat asiantuntijat sanoivat julkisesti, ettei näillä asioilla ole mitään tekemistä keskenään ja muutenkin koko idea
näyttää melko tyhmältä.
Asiaa yritettiin ratkaista monella tavalla; rajaamalla jollain tavalla yritysvarallisuutta, määrittelemällä lisähuojennus yritysvarallisuuden arvostukseen ja kehittämällä erilaisia taseiden avausmalleja.
Lopuksi oltiin niin solmussa, että oikeasti rikkaiden verot olisivat lisääntyneet. Tämähän ei tietenkään ollut tarkoitus, vaan päinvastoin.
Lopuksi päädyttiin alentamaan ihan perinteisesti kaikkien rikkaiden perintöveroja. Siinä sivussa alenevat pakosta myös tavallisten perillisten verot. Lopputulos varmaan on hyvä, mutta senhän sanelikin järki eikä poliittinen tahto.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Kannustinloukku
Luin hiljakkoin - ystäväni Tapanin suosituksesta - Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin mainion kirjan "Työn sanat". Siinä käydään läpi erilaisia suunnitelmista ja julkisesta keskustelusta tuttuja sanoja niiden historiaa muistellen.
Kirjassa oli muutamia erityisen hyviä sattumia, joista yksi on "kannustin". Tämä sana on taas ajankohtainen, kun Sata-komitea on uudistamassa suomalaista sosiaaliturvaa.
Nevanlinna ja Relander muistuttavat, että kannustamisen perustapaus on ratsastaja, joka potkii hevosta kylkiin sen menoa vauhdittaakseen. Sanan historiassa mikään ei viittaa innostamiseen, pikemminkin päinvastoin.
Oletetaan että kaikki ovat köyhiä ja haluavat parantaa tilannettaan luovuttamalla työnpanoksensa jollekin, joka rikastuu vielä enemmän. Asiat ovat hyvin ja järjestelmä toimii.
Jos käykin niin, että yhteiskunnallista varallisuutta jaetaan tasaisemmin, kaikkien ei olekaan pakko tehdä jatkuvasti enemmän tullakseen toimeen ja tehdäkseen jonkun muun rikkaaksi. Tästä tulee särö järjestelmään ja sitä kutsutaan kannustinloukuksi. On siis luotava niukkuutta. Tämän kanssa Sata-komiteakin näyttää nyt kamppailevan.
Työn sanat-kirjassa huomautetaan melko osuvasti, että kannustinjärjestelmät näyttävät jakautuvan kahtia. Jos ennestään rikkaille annetaan lisää rahaa, siitä ei seuraa kannustinloukkua. Sen sijaan todella pienituloiset ovat vaarassa joutua kannustinloukkuun pienilläkin lisätuloilla yhä nopeammin.
Kirjassa oli muutamia erityisen hyviä sattumia, joista yksi on "kannustin". Tämä sana on taas ajankohtainen, kun Sata-komitea on uudistamassa suomalaista sosiaaliturvaa.
Nevanlinna ja Relander muistuttavat, että kannustamisen perustapaus on ratsastaja, joka potkii hevosta kylkiin sen menoa vauhdittaakseen. Sanan historiassa mikään ei viittaa innostamiseen, pikemminkin päinvastoin.
Oletetaan että kaikki ovat köyhiä ja haluavat parantaa tilannettaan luovuttamalla työnpanoksensa jollekin, joka rikastuu vielä enemmän. Asiat ovat hyvin ja järjestelmä toimii.
Jos käykin niin, että yhteiskunnallista varallisuutta jaetaan tasaisemmin, kaikkien ei olekaan pakko tehdä jatkuvasti enemmän tullakseen toimeen ja tehdäkseen jonkun muun rikkaaksi. Tästä tulee särö järjestelmään ja sitä kutsutaan kannustinloukuksi. On siis luotava niukkuutta. Tämän kanssa Sata-komiteakin näyttää nyt kamppailevan.
Työn sanat-kirjassa huomautetaan melko osuvasti, että kannustinjärjestelmät näyttävät jakautuvan kahtia. Jos ennestään rikkaille annetaan lisää rahaa, siitä ei seuraa kannustinloukkua. Sen sijaan todella pienituloiset ovat vaarassa joutua kannustinloukkuun pienilläkin lisätuloilla yhä nopeammin.
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Exodus Kiinassa
Hong Kongista usein mannerkiinaan matkustava nainen sanoo viimeisten muutaman viikon aikana todistaneensa kansanvaellusta Helmi-joen suistosta takaisin provinsseihin. " Shenzhenin asema on täynnä kotiin palaavia siirtotyöläisiä. Nyt vaellus tapahtuu liian aikaisen verrattuna normaaliin. Yleensä siirtotyöläiset lähtevät provinsseihin vasta kevätloman aikaan."
Tämä saattaa olla vasta alkua, sillä suuressa maassa on suuret numerot. Pelkästään Hong Kongin naapurikaupunkien teollisuuspuistoissa Shenzhenissä ja Dongguanissa arvioidaan olevan 40 miljoonaa työntekijää, joista noin 30 miljoonaa on siirtotyöläisiä provinsseista.
Pankkitsunamin odotetaan iskevän rajulla kädellä myös tänne kulutustavarateollisuuden ytimeen Pearl River Deltaan, jossa on jo alkanut irtisanomiset ja tehtaiden sulkemiset. Varsinaista iskua odotetaan ensi vuodelle, kun nyt tuotannossa olevat tilaukset on toimitettu.
Iskun ottavat vastaan teollisuuden työvoiman joustava elementti, siirtolaiset. Tätä liikkuvaa työvoimaa on tuotettu teollisuuden tarpeisiin yhteensä arviolta 200 miljoonaa ihmistä.
Hyvinvoivassa Hong Kongin ympäristössä heidän keskipalkkansa on noin 170 euroa kuukaudessa. Se on vähän, mutta kuitenkin melkein kymmenkertainen verrattuna tuloihin kotipuolessa. Se houkuttelee lähtemään muutamaksi vuodeksi kerrallaan.
Kiinassa tuli vuodenvaihteessa voimaan uusi työlainsäädäntö, joka periaatteessa pakottaa yritykset sopimaan työläisten kanssa työehdoista. Koska sellaisesta ei ole aikaisemmin kokemusta, voi vain kuvitella sekaannusten määrää. Nyt puhutaan nimittäin TODELLA suurista määristä yrityksiä.
Tietenkin on kehitetty myös kiertoteitä. Jotkut yritykset tekevät sopimukset englanniksi, joten niihin voi kirjoittaa mitä vain. Joissakin tapauksissa sopimuksiin pannaan varmuuden vuoksi useamman yrityksen nimi. Jos yksi joutuu vaikeuksiin laittomuuksista, sen voi lopettaa ja työvoima on valmiiksi toisen yrityksen palveluksessa.
Todella luova oli yritys, jossa palkka oli määritelty keskitasolle 1500 yaniksi, mutta se toteutettiin kahdella eri sopimuksella. Molempiin kirjattiin lain mukainen minimipalkka 750 yania. Sosiaaliturvamaksujen ja ylityökorvausten perusteena käytettiin vain toista sopimuksista, jolloin maksut puolittuivat.
Tämä saattaa olla vasta alkua, sillä suuressa maassa on suuret numerot. Pelkästään Hong Kongin naapurikaupunkien teollisuuspuistoissa Shenzhenissä ja Dongguanissa arvioidaan olevan 40 miljoonaa työntekijää, joista noin 30 miljoonaa on siirtotyöläisiä provinsseista.
Pankkitsunamin odotetaan iskevän rajulla kädellä myös tänne kulutustavarateollisuuden ytimeen Pearl River Deltaan, jossa on jo alkanut irtisanomiset ja tehtaiden sulkemiset. Varsinaista iskua odotetaan ensi vuodelle, kun nyt tuotannossa olevat tilaukset on toimitettu.
Iskun ottavat vastaan teollisuuden työvoiman joustava elementti, siirtolaiset. Tätä liikkuvaa työvoimaa on tuotettu teollisuuden tarpeisiin yhteensä arviolta 200 miljoonaa ihmistä.
Hyvinvoivassa Hong Kongin ympäristössä heidän keskipalkkansa on noin 170 euroa kuukaudessa. Se on vähän, mutta kuitenkin melkein kymmenkertainen verrattuna tuloihin kotipuolessa. Se houkuttelee lähtemään muutamaksi vuodeksi kerrallaan.
Kiinassa tuli vuodenvaihteessa voimaan uusi työlainsäädäntö, joka periaatteessa pakottaa yritykset sopimaan työläisten kanssa työehdoista. Koska sellaisesta ei ole aikaisemmin kokemusta, voi vain kuvitella sekaannusten määrää. Nyt puhutaan nimittäin TODELLA suurista määristä yrityksiä.
Tietenkin on kehitetty myös kiertoteitä. Jotkut yritykset tekevät sopimukset englanniksi, joten niihin voi kirjoittaa mitä vain. Joissakin tapauksissa sopimuksiin pannaan varmuuden vuoksi useamman yrityksen nimi. Jos yksi joutuu vaikeuksiin laittomuuksista, sen voi lopettaa ja työvoima on valmiiksi toisen yrityksen palveluksessa.
Todella luova oli yritys, jossa palkka oli määritelty keskitasolle 1500 yaniksi, mutta se toteutettiin kahdella eri sopimuksella. Molempiin kirjattiin lain mukainen minimipalkka 750 yania. Sosiaaliturvamaksujen ja ylityökorvausten perusteena käytettiin vain toista sopimuksista, jolloin maksut puolittuivat.
perjantai 31. lokakuuta 2008
Pörssi kaipaa Lipposta
Amerikkalainen sijoittajaguru Jeremy Siegel on arvioinut Yahoo Finance sivuston kolumnissaan Yhdysvaltain presidenttien hallintokaudet sen mukaan, miten osakkeet ovat heidän aikanaan tuottaneet.
Siegelillä on pitkä horisontti. Hänen laskujensa mukaan viimeisen 120 vuoden aikana republikaanien hallintokaudella osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 8,25 prosenttia vuodessa. Demokraatit ovat lihottaneet sijoittajien salkkua omalla hallintokaudellaan keskimäärin 10,85 prosenttia vuodessa.
Jos suuressa maailmassa voidaan tehdä vertailuja, voidaan kai meilläkin. Otetaan lyhyempi ja ymmärrettävämpi aikajakso.
Harri Holkerin hallitus istui huhtikuusta 1987 - huhtikuuhun 1991. Vuosina 1988 - 1990 Helsingin pörssin indeksi putosi 24,15 prosenttia. Takkiin tuli, markkinat selvästi kavahtivat sinipunaa.
Ahon porvarihallitus aloitti kivisen taipaleensa huhtikuussa 1991 ja hallitsi huhtikuuhun 1995 saakka. Ensimmäinen vuosi oli tuskaa ja sijoittajat ottivat takkiinsa 21,82 prosenttia. Sitten homma alkoi luistaa ja vuoden 1994 loppuun mennessä päästiin 84,51 prosentin nousuun lähtötilanteesta.
Seuraavaksi remmiin astui Lipposen epäpyhä allianssi, josta oli kepulaiset jätetty rannalle. Hallitus tarttui toimeen 13.4.1995 ja hallitsi huhtikuuhun 1999 saakka. Pörssin indeksiluku vuoden 1995 alussa oli 1 845.08. Joulukuun lopussa 1998 oltiin luvussa 5 564.87. Nousua huikeat 201,61 prosenttia. Omaisuus kasvoi 50 prosenttia vuodessa.
Lipposen kakkoshallituksen vauhti hyytyi ja sijoittajat saivat vuosien 1988 ja 2002 välillä tyytyä naurettavaan 3,78 prosentin tuottoon, vuosituotoksi tulee reilu prosentti. Vaihtoivatko tyytymättömät markkinat pääministerin?
Jäätteenmäen tynkäkausi on laskettava yhteen Vanhasen ensimmäisen hallituksen kanssa, jotta saadaan vertailukelpoisia ajanjaksoja. Ilman Kokoomusta hallitus onnistui lihottamaan sijoitussalkkuamme 66,66 prosenttia vuosien 2003 - 2006 aikana. Noin 15 prosenttia vuodessa on kelpo tuotto, vaikka ei vedäkään vertoja Lipposelle.
Nykyinen Vanhasen porvarihallitus nimitettiin 19.4.2007. Hex yleisindeksin pisteluku oli 10616.94 ja elämä hymyili. Perjantaina vähän ennen neljää oltiin luvussa 6092. Pudotusta on 42,62 prosenttia lähtölukuun.
Lipponen kehiin ja heti!
Siegelillä on pitkä horisontti. Hänen laskujensa mukaan viimeisen 120 vuoden aikana republikaanien hallintokaudella osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 8,25 prosenttia vuodessa. Demokraatit ovat lihottaneet sijoittajien salkkua omalla hallintokaudellaan keskimäärin 10,85 prosenttia vuodessa.
Jos suuressa maailmassa voidaan tehdä vertailuja, voidaan kai meilläkin. Otetaan lyhyempi ja ymmärrettävämpi aikajakso.
Harri Holkerin hallitus istui huhtikuusta 1987 - huhtikuuhun 1991. Vuosina 1988 - 1990 Helsingin pörssin indeksi putosi 24,15 prosenttia. Takkiin tuli, markkinat selvästi kavahtivat sinipunaa.
Ahon porvarihallitus aloitti kivisen taipaleensa huhtikuussa 1991 ja hallitsi huhtikuuhun 1995 saakka. Ensimmäinen vuosi oli tuskaa ja sijoittajat ottivat takkiinsa 21,82 prosenttia. Sitten homma alkoi luistaa ja vuoden 1994 loppuun mennessä päästiin 84,51 prosentin nousuun lähtötilanteesta.
Seuraavaksi remmiin astui Lipposen epäpyhä allianssi, josta oli kepulaiset jätetty rannalle. Hallitus tarttui toimeen 13.4.1995 ja hallitsi huhtikuuhun 1999 saakka. Pörssin indeksiluku vuoden 1995 alussa oli 1 845.08. Joulukuun lopussa 1998 oltiin luvussa 5 564.87. Nousua huikeat 201,61 prosenttia. Omaisuus kasvoi 50 prosenttia vuodessa.
Lipposen kakkoshallituksen vauhti hyytyi ja sijoittajat saivat vuosien 1988 ja 2002 välillä tyytyä naurettavaan 3,78 prosentin tuottoon, vuosituotoksi tulee reilu prosentti. Vaihtoivatko tyytymättömät markkinat pääministerin?
Jäätteenmäen tynkäkausi on laskettava yhteen Vanhasen ensimmäisen hallituksen kanssa, jotta saadaan vertailukelpoisia ajanjaksoja. Ilman Kokoomusta hallitus onnistui lihottamaan sijoitussalkkuamme 66,66 prosenttia vuosien 2003 - 2006 aikana. Noin 15 prosenttia vuodessa on kelpo tuotto, vaikka ei vedäkään vertoja Lipposelle.
Nykyinen Vanhasen porvarihallitus nimitettiin 19.4.2007. Hex yleisindeksin pisteluku oli 10616.94 ja elämä hymyili. Perjantaina vähän ennen neljää oltiin luvussa 6092. Pudotusta on 42,62 prosenttia lähtölukuun.
Lipponen kehiin ja heti!
perjantai 24. lokakuuta 2008
Puoluelehti
Hyvän poliittisen lehden arvo olisi siinä, että se monipuolistaisi tiedonvälitystä. Toisi asioihin erilaisia näkökulmia. Sen voi tehdä hyvin tai huonosti.
Erityisesti vaalien alla suomalaiset poliittiset lehdet, eli puolueiden äänenkannattajat sortuvat oman tulevaisuutensa kannalta synneistä pahimpaan, suoltamaan epäuskottavaa roskaa.
Muutenkin pienenevien tilaajamäärien kanssa kamppailevat lehdet käpertyvät yhä pienempään maailmaansa, jossa uskovaiset todistelevat toisille uskovaisille oman puolueen - ei niinkään ajatustensa - erinomaisuutta. Lisäksi vielä julkaistaan ilmoituksia kohderyhmälle, josta ei löydy yhtään uutta äänestäjää.
Puoluelehdet ovat nykyisellä hallintomallilla ikävässä välikädessä. Niitä hallitsevat suoraan tai välillisesti puolueet tai niiden sidosryhmät. Niissä ei ymmärretä journalismista senkään vertaa kuin lehtien toimituksissa. Jos vaalien alla tehtäisiin lukijan kannalta hyvää ja uskottavaa lehteä, vaalikuumeessa ylikierroksilla käyvä puoluetoimisto kokisi sen salaliittona. Kun julkaistaan kaikki mitä puolueen vaalikoneistossa keksitään, ollaan puoluetoimistoissa tyytyväisiä, mutta lukijat pitkästyvät ja kierre syvenee.
Voisikohan asioita katsella vähän laajemmasta näkökulmasta. Puolueet hoitaisivat tiedonvälityksensä omien nettilehtiensä kautta, mutta sanomalehtien tavoitteena olisi tehdä oikeita uutisia. Se vaatisi erilaista poliittisten lehtien hallintomallia ja lehtien yhdistämistä.
Minä esimerkiksi lukisin mielelläni sellaista reipashenkistä lehteä, jonka taustalla olisi koko poliittinen vasemmisto ja ympäristöliike sekä joitakin samaan suuntaan viittaavia kansalaisjärjestöjä. Lehti penkoisi niin puolueiden kuin yritystenkin toiminnan eettistä pohjaa, seuraisi päättäjien puheiden ja tekojen välistä ristiriitaa ja tutkisi itse asioita sen sijaan, että julkaisisi tiedotteita.
Valitettavasti sellainen lehti taitaa jäädä haaveeksi, koska hallinnossa istuisi omia palstamillejään viivottimella mittaavia puolueiden edunvalvojia, kirkumassa epäoikeudenmukaista kohtaloaan.
Olisikohan oikealle poliittiselle lehdelle niin paljon tilausta, että joku kaupallinen kustantaja voisi innostua asiasta?
Erityisesti vaalien alla suomalaiset poliittiset lehdet, eli puolueiden äänenkannattajat sortuvat oman tulevaisuutensa kannalta synneistä pahimpaan, suoltamaan epäuskottavaa roskaa.
Muutenkin pienenevien tilaajamäärien kanssa kamppailevat lehdet käpertyvät yhä pienempään maailmaansa, jossa uskovaiset todistelevat toisille uskovaisille oman puolueen - ei niinkään ajatustensa - erinomaisuutta. Lisäksi vielä julkaistaan ilmoituksia kohderyhmälle, josta ei löydy yhtään uutta äänestäjää.
Puoluelehdet ovat nykyisellä hallintomallilla ikävässä välikädessä. Niitä hallitsevat suoraan tai välillisesti puolueet tai niiden sidosryhmät. Niissä ei ymmärretä journalismista senkään vertaa kuin lehtien toimituksissa. Jos vaalien alla tehtäisiin lukijan kannalta hyvää ja uskottavaa lehteä, vaalikuumeessa ylikierroksilla käyvä puoluetoimisto kokisi sen salaliittona. Kun julkaistaan kaikki mitä puolueen vaalikoneistossa keksitään, ollaan puoluetoimistoissa tyytyväisiä, mutta lukijat pitkästyvät ja kierre syvenee.
Voisikohan asioita katsella vähän laajemmasta näkökulmasta. Puolueet hoitaisivat tiedonvälityksensä omien nettilehtiensä kautta, mutta sanomalehtien tavoitteena olisi tehdä oikeita uutisia. Se vaatisi erilaista poliittisten lehtien hallintomallia ja lehtien yhdistämistä.
Minä esimerkiksi lukisin mielelläni sellaista reipashenkistä lehteä, jonka taustalla olisi koko poliittinen vasemmisto ja ympäristöliike sekä joitakin samaan suuntaan viittaavia kansalaisjärjestöjä. Lehti penkoisi niin puolueiden kuin yritystenkin toiminnan eettistä pohjaa, seuraisi päättäjien puheiden ja tekojen välistä ristiriitaa ja tutkisi itse asioita sen sijaan, että julkaisisi tiedotteita.
Valitettavasti sellainen lehti taitaa jäädä haaveeksi, koska hallinnossa istuisi omia palstamillejään viivottimella mittaavia puolueiden edunvalvojia, kirkumassa epäoikeudenmukaista kohtaloaan.
Olisikohan oikealle poliittiselle lehdelle niin paljon tilausta, että joku kaupallinen kustantaja voisi innostua asiasta?
maanantai 13. lokakuuta 2008
Riiviötyöryhmä
Sanomalehti Etelä-Saimaan mukaan Taipalsaarella on ilkivalta käynyt yhä härskimmäksi. Pieni porukka suttaa julkiset rakennukset, hajottaa bussipysäkit ja repii kukkaistutukset. Siis aiheuttaa mielipahaa ja harmeja meille tavallisille veronmaksajille.
Sivistystoimenjohtaja Seppo Paajanen sanoo, että "riiviövaiheessa olevan porukan hallitseminen tuntuu täysin mahdottomalta". Taipalsaarella onkin harkittu erityisen "riiviötyöryhmän" perustamista.
Loistava ajatus ja hieno nimi työryhmälle. Tämän voisi ottaa oitis käyttöön myös valtakunnallisella tasolla. Onhan kiistatta olemassa "riiviövaiheessa" oleva ryhmä, joka jatkuvasti kiusaa muita ihmisiä ja aiheuttaa kukkaistutusten repimiseen verrattavia tuhoja ympäristössään.
Kansallinen riiviötyöryhmä voisi paneutua valtakunnallisten riiviöiden rauhoittamiseen ja työn voisi aloittaa seuraavista riiviöryhmistä:
1. Surkeat copywriterit, joiden tekemiä radiomainoksia kuunnellessa tuntee puhdasta myötähäpeää.
2. Ahneet sijoituspankkiirit, jotka nousevat tuhkasta vaikka ne hautaisi kuinka syvälle kymmenen vuoden välein.
3. Huijarihyväntekijät, jotka vievät mummoilta rahat ja käyttävät ne uuteen Mersuun.
4. Poliitikot, jota alkavat kiusata ihmisiä kuukautta ennen vaaleja.
5. Valehtevat hiihtopomot, jotka eivät ymmärrä kriisiviestinnästä mitään, vaikka perusteesit taottaisiin kuuden tuuman naulalla otsaan.
6. Puhelinmyyjät, jotka tarjoavat ilmaiseksi näytekalsareita. "Voit valita joko pitkät ja lämpimät tai lyhyet tosi sporttiset".
Voin ruveta sihteeriksi ja saattaisi löytyä pari kehitysideaakin.
Sivistystoimenjohtaja Seppo Paajanen sanoo, että "riiviövaiheessa olevan porukan hallitseminen tuntuu täysin mahdottomalta". Taipalsaarella onkin harkittu erityisen "riiviötyöryhmän" perustamista.
Loistava ajatus ja hieno nimi työryhmälle. Tämän voisi ottaa oitis käyttöön myös valtakunnallisella tasolla. Onhan kiistatta olemassa "riiviövaiheessa" oleva ryhmä, joka jatkuvasti kiusaa muita ihmisiä ja aiheuttaa kukkaistutusten repimiseen verrattavia tuhoja ympäristössään.
Kansallinen riiviötyöryhmä voisi paneutua valtakunnallisten riiviöiden rauhoittamiseen ja työn voisi aloittaa seuraavista riiviöryhmistä:
1. Surkeat copywriterit, joiden tekemiä radiomainoksia kuunnellessa tuntee puhdasta myötähäpeää.
2. Ahneet sijoituspankkiirit, jotka nousevat tuhkasta vaikka ne hautaisi kuinka syvälle kymmenen vuoden välein.
3. Huijarihyväntekijät, jotka vievät mummoilta rahat ja käyttävät ne uuteen Mersuun.
4. Poliitikot, jota alkavat kiusata ihmisiä kuukautta ennen vaaleja.
5. Valehtevat hiihtopomot, jotka eivät ymmärrä kriisiviestinnästä mitään, vaikka perusteesit taottaisiin kuuden tuuman naulalla otsaan.
6. Puhelinmyyjät, jotka tarjoavat ilmaiseksi näytekalsareita. "Voit valita joko pitkät ja lämpimät tai lyhyet tosi sporttiset".
Voin ruveta sihteeriksi ja saattaisi löytyä pari kehitysideaakin.
lauantai 4. lokakuuta 2008
Aikamme alkemistit
Koska rahamaailman katastrofin syistä on helppo olla jälkiviisas, liityn joukkoon.
Kaikki eivät tosin ole vain jälkiviisaita. Minulla oli tilaisuus vierailla Morgan Stanley konttorilla Lontoossa tammikuussa. Heidän analyytikkonsa kertoi miten tämä homma tulee menemään, roskapankin perustamista myöten. Sanoi vielä, että Amerikka kulkee Suomen pankkikriisin jälkiä seuraten, mutta isommassa mittakaaavassa. Kysyttiin kiholta laittaisiko tämä rahansa nyt osakkeisiin, jos sitä sattuisi olemaan. Sanoi ettei laittaisi.
Ihan tavallisella järjellä käsitettävät merkit olivat olemassa, niin tässä kriisissä kuin muissakin. Ja niin tulevat varmaan olemaan jatkossakin.
Kun raha on kasaantunut riittävästi, se käynnistää pumpun, jossa tarkoituksena on synnyttää lisää rahaa tyhjästä. Samaan lopputulokseen päästään kääntämällä rahanpainokoneiden vauhtinupit kaakkoon ja siirtymällä kolmeen vuoroon.
Kaikki eivät tosin ole vain jälkiviisaita. Minulla oli tilaisuus vierailla Morgan Stanley konttorilla Lontoossa tammikuussa. Heidän analyytikkonsa kertoi miten tämä homma tulee menemään, roskapankin perustamista myöten. Sanoi vielä, että Amerikka kulkee Suomen pankkikriisin jälkiä seuraten, mutta isommassa mittakaaavassa. Kysyttiin kiholta laittaisiko tämä rahansa nyt osakkeisiin, jos sitä sattuisi olemaan. Sanoi ettei laittaisi.
Ihan tavallisella järjellä käsitettävät merkit olivat olemassa, niin tässä kriisissä kuin muissakin. Ja niin tulevat varmaan olemaan jatkossakin.
Kun raha on kasaantunut riittävästi, se käynnistää pumpun, jossa tarkoituksena on synnyttää lisää rahaa tyhjästä. Samaan lopputulokseen päästään kääntämällä rahanpainokoneiden vauhtinupit kaakkoon ja siirtymällä kolmeen vuoroon.
Mitä sitten ovat ne tavallisella järjellä käsitettävissä olevat merkit? No esimerkiksi kun lehdessä lukee, että;
- maailman isoin kansantalous pyörii kiinalaisten lainarahalla ja ostovoiman kasvu perustuu kiinteistöjen arvon nousuun
- asuntolainoja ja luottokortteja myyvät meklarit, jotka saavat palkkionsa sen mukaan kuinka moni on ottanut velkaa
- Nokian p/e luku on yli sata
- kansa jonottaa osakkeita, joista se ei ymmärrä mitään
- hävittäjälentäjän kypärä maksaa saman verran kuin henkilöauto
- Taipalsaarella kaupataan ihan tavallista rantamökkiä 1,6 miljoonalla
- tavalliset ihmiset alkavat perustaa sijoitusyhtiöitä
- netissä luvataan valuuttakaupasta 300 prosentin tuottoja
- pankki lupaa talletuksille reilusti viitekorot ylittävää korkoa
- joku keksii uuden säästötuotteen, jossa on on matala riski ja korkea tuotto
Kaikissa näissä tapauksissa joku alkemisti yrittää taikoa rahaa tyhjästä ja mitä kauemmin huijaus onnistuu, sitä kalliimmaksi se veronmaksajille käy. Kun kasaantuneet pääomat ovat vaarassa, heitetään Milton Friedmanin opit roskikseen, pelastetaan osakkeen omistajien rahat ja sanotaan kansalle, että tämä oli välttämätöntä markkinoiden vakauden kannalta.
Parempi olisi pelastaa velalliset.
torstai 18. syyskuuta 2008
Sano se
Asuin nuoruuteni Valkeakoskella. Siellä ei ole koskaan arvostettu keekoilijoita. Ne ovat sellaisia ihmisiä jotka yrittävät olla muuta kuin ovat. Tämä tuli mieleeni kun katselin kuntavaalien puoluetenttiä televisiosta.
Kun poliitikko pääsee televisioon tai johonkin yleisötilaisuuteen, niin siviilioloissa ihan tavallinen ihminen alkaa puhua omituisesti. Hän muodostaa suojamuurin itsensä ympärille ja alkaa erikseen muodostaa lauseita, joiden on tarkoitus kuulostaa viisailta.
Lopputuloksena on yleistä puuroa, jossa panostetaan hyvinvointiin ja kehitetään rakenteita, vaikka asiat ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia.
Toimihenkilöunioni kysyi jäseniltään mitkä asiat heille ovat tärkeitä kuntavaaleissa. Yli 13 000 ihmistä vastasi - ihan järkevästi. Hammaslääkäreitä pitää olla enemmän, että hampaansa saa korjattua kun se on kipeä eikä sitten kun se on jo mädäntynyt. Vanhuksia pitää auttaa tulemaan toimeen kotonaan, kun ei ole muutakaan paikkaa. Bussivuoroja pitää olla tarpeeksi että pääsee liikkumaan ja pyöräteitä pitää rakentaa, etteivät lapset jää auton alle.
Yksi poliitikkojen mieliaiheista on, kenen palkkalistoilla niiden pitäisi olla, jotka rakentavat julkisia palveluja tai ovat siellä töissä. Toimihenkilöistä 80 prosenttia on sitä mieltä, ettei sillä ei ole mitään väliä, jos lopputulos on hyvä. Tämä on siinä mielessä järkeenkäypää, että jos sauna palaa, niin ei minua kiinnosta kuka sen sammuttaa, kunhan joku sammuttaa.
Minun ääneni näissä vaaleissa saa joku sellainen, joka puhuu asioista omana itsenään ja niiden oikealla nimellä.
Kun poliitikko pääsee televisioon tai johonkin yleisötilaisuuteen, niin siviilioloissa ihan tavallinen ihminen alkaa puhua omituisesti. Hän muodostaa suojamuurin itsensä ympärille ja alkaa erikseen muodostaa lauseita, joiden on tarkoitus kuulostaa viisailta.
Lopputuloksena on yleistä puuroa, jossa panostetaan hyvinvointiin ja kehitetään rakenteita, vaikka asiat ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia.
Toimihenkilöunioni kysyi jäseniltään mitkä asiat heille ovat tärkeitä kuntavaaleissa. Yli 13 000 ihmistä vastasi - ihan järkevästi. Hammaslääkäreitä pitää olla enemmän, että hampaansa saa korjattua kun se on kipeä eikä sitten kun se on jo mädäntynyt. Vanhuksia pitää auttaa tulemaan toimeen kotonaan, kun ei ole muutakaan paikkaa. Bussivuoroja pitää olla tarpeeksi että pääsee liikkumaan ja pyöräteitä pitää rakentaa, etteivät lapset jää auton alle.
Yksi poliitikkojen mieliaiheista on, kenen palkkalistoilla niiden pitäisi olla, jotka rakentavat julkisia palveluja tai ovat siellä töissä. Toimihenkilöistä 80 prosenttia on sitä mieltä, ettei sillä ei ole mitään väliä, jos lopputulos on hyvä. Tämä on siinä mielessä järkeenkäypää, että jos sauna palaa, niin ei minua kiinnosta kuka sen sammuttaa, kunhan joku sammuttaa.
Minun ääneni näissä vaaleissa saa joku sellainen, joka puhuu asioista omana itsenään ja niiden oikealla nimellä.
lauantai 6. syyskuuta 2008
Tukholma
Olen Tukholmassa, toista kertaa tällä viikolla. Ajattelin ostaa kaverille kahdeksan tuubia nuuskaa, mutta töppäsin jälleen aukioloajat. Nuuskaa saa ostaa vain käsittämättömään aikaan, kun laiva ajaa Ahvenanmaalta Tukholmaan. Sehän on luokiteltu melkein huumeeksi, jota saa kuitenkin ostaa jostain. Samalla tavalla kuin kannabista Amsterdamista.
Sinänsä Tukholma on tuttu paikka. Olen suorittanut jokaisen nuoren miehen elämään kuuluvan ensimmäisen hölmöilymatkani tänne ja kysynyt nakkikioskilta var är kungen? Myyjä vastasi suomeksi, että jos etsit kuninkaan linnaa, se on selkäsi takana. Lisäksi olen häiriköinyt Slussenilla vierailevana tähtenä 1970-lulla, kun asuin Eskilstunassa.
Muuten Tukholma on jollain tavalla hienompi paikka kuin Helsinki. En puhu nyt eliitin klubeista ja kulttuuritarjonnasta, vaan siitä mitä aistii ja näkee ihan kävelemällä ja laivan kannelta katselemalla.
Iso osa Tukholmaa näyttää Kruunuhaalta, joka on aina ilo silmälle. Laivalla sisään tullessa huomaa, että saaristo on asuttu, niin kuin sen kuuluukin olla. Onhan ihmisillä luontainen tarve oleskella veden ääressä, koska sitä pitkin pääsee tarvittaessa pois.
Kun menee Högtorgetille tai sen kauppahalliin, tarjolla on oikeasti halpaa ja hyvää elintarviketta. Kauriin paistia löytyy melkein samaan hintaan kuin meiltä lehmän kantturaa.
Jotkut näkevät ainoaksi ongelmaksi ruotsalaiset, jotka ymmärrettävistä syistä asuttavat Tukholmaa ja puhuvat pakkoruotsia. Mutta uskokaa tai älkää, saatuani oppikoulussa ehdot ruotsista ja sitä englannissa kielikurssilla (loogista?) kertailtuani, aloin pitämään siitä. Viimeisen niitin antoi Assa - Stenmanin lukkotehtaan skoonelainen montööri, jonka ainoat työkalut olivat iso leka ja vahvat mielipiteet. Oikea riksvenska on kaunista, toisin kuin kotoinen tökköruotsi.
Että kyllä ne ruotsalaisetkin kestää, ainakin täällä Tukholmassa.
Sinänsä Tukholma on tuttu paikka. Olen suorittanut jokaisen nuoren miehen elämään kuuluvan ensimmäisen hölmöilymatkani tänne ja kysynyt nakkikioskilta var är kungen? Myyjä vastasi suomeksi, että jos etsit kuninkaan linnaa, se on selkäsi takana. Lisäksi olen häiriköinyt Slussenilla vierailevana tähtenä 1970-lulla, kun asuin Eskilstunassa.
Muuten Tukholma on jollain tavalla hienompi paikka kuin Helsinki. En puhu nyt eliitin klubeista ja kulttuuritarjonnasta, vaan siitä mitä aistii ja näkee ihan kävelemällä ja laivan kannelta katselemalla.
Iso osa Tukholmaa näyttää Kruunuhaalta, joka on aina ilo silmälle. Laivalla sisään tullessa huomaa, että saaristo on asuttu, niin kuin sen kuuluukin olla. Onhan ihmisillä luontainen tarve oleskella veden ääressä, koska sitä pitkin pääsee tarvittaessa pois.
Kun menee Högtorgetille tai sen kauppahalliin, tarjolla on oikeasti halpaa ja hyvää elintarviketta. Kauriin paistia löytyy melkein samaan hintaan kuin meiltä lehmän kantturaa.
Jotkut näkevät ainoaksi ongelmaksi ruotsalaiset, jotka ymmärrettävistä syistä asuttavat Tukholmaa ja puhuvat pakkoruotsia. Mutta uskokaa tai älkää, saatuani oppikoulussa ehdot ruotsista ja sitä englannissa kielikurssilla (loogista?) kertailtuani, aloin pitämään siitä. Viimeisen niitin antoi Assa - Stenmanin lukkotehtaan skoonelainen montööri, jonka ainoat työkalut olivat iso leka ja vahvat mielipiteet. Oikea riksvenska on kaunista, toisin kuin kotoinen tökköruotsi.
Että kyllä ne ruotsalaisetkin kestää, ainakin täällä Tukholmassa.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Lempiharrastukseni shoppailu?
Jalkapallokentän kokoisille, korvessa sijaitseville ostoskeskuksille povataan nyt ankeita aikoja. Vihdoinkin.
Olenkin jo ehtinyt ihmetellä voiko olla jotain tyhmempää tekemistä, kuin maleksia päivä ostoskeskuksessa. Näitähän on rakennettu juuri sillä oletuksella, että suomalaiset eivät enää keksi mitään muita elämyksiä kuin kaupassa käyminen. Siinä vaiheessa kun tämä oletus toteutuu, kannattaa koko kansakunnan vetää peitto lopullisesti korvilleen. Mitä kertoo tulevaisuudestamme, että lasten kaverikirjassa lukee harrastusten kohdalla "shoppailu", siis suomeksi tavaroiden osteleminen?
Joillakin usko on vielä lujassa. Henry Sukari iloitsee siitä että yhä useampi harkitsee kalliimpien tavaroiden ostamista ja muotikadulle on saatu 13 kauppaa lisää. Ymmärrän tietysti kauppiaan ilon, mutta laajemmin ajatellen se on pelkästään surullista.
Aikoinaan Korsossa asuessani ihmettelin mitä järkeä on rakentaa samaan risteykseen kolmen bensaketjun asemat. Nyt samaa voisi ihmetellä tavaratalojen osalta. Okei. Tärkeintä kaupankäynnissä on sijainti, mutta palvelujen saatavuuden kannalta se on todella erikoinen ajatusmalli. Esimerkiksi bensan laadulla on vaikea kilpailla.
Kokemukset muualta maailmasta kertovat, että kauppojen vieminen asutuskeskusten ulkopuolelle aiheuttaa ainakin kaksi asiaa. Toinen on se, että autottomat vanhukset eivät pääse kauppoihin, ellei ole kunnan taksiseteleitä ja toinen on se, että keskustat autioituvat ja slummiutuvat. Siellä voi kuulla enää tuulen ujelluksen betonitornien välissä.
Isot kaupat kuuluvat isoihin kaupunkeihin ja pienemmät kaupat pienempiin asutuskeskuksiin.
Jos joka viikonloppu ei pysty vertailemaan Cuccin kasseja tai potkimaan Bemarin kumeja kolmessa vierekkäin olevassa kaupassa, niin mitä väliä?
Olenkin jo ehtinyt ihmetellä voiko olla jotain tyhmempää tekemistä, kuin maleksia päivä ostoskeskuksessa. Näitähän on rakennettu juuri sillä oletuksella, että suomalaiset eivät enää keksi mitään muita elämyksiä kuin kaupassa käyminen. Siinä vaiheessa kun tämä oletus toteutuu, kannattaa koko kansakunnan vetää peitto lopullisesti korvilleen. Mitä kertoo tulevaisuudestamme, että lasten kaverikirjassa lukee harrastusten kohdalla "shoppailu", siis suomeksi tavaroiden osteleminen?
Joillakin usko on vielä lujassa. Henry Sukari iloitsee siitä että yhä useampi harkitsee kalliimpien tavaroiden ostamista ja muotikadulle on saatu 13 kauppaa lisää. Ymmärrän tietysti kauppiaan ilon, mutta laajemmin ajatellen se on pelkästään surullista.
Aikoinaan Korsossa asuessani ihmettelin mitä järkeä on rakentaa samaan risteykseen kolmen bensaketjun asemat. Nyt samaa voisi ihmetellä tavaratalojen osalta. Okei. Tärkeintä kaupankäynnissä on sijainti, mutta palvelujen saatavuuden kannalta se on todella erikoinen ajatusmalli. Esimerkiksi bensan laadulla on vaikea kilpailla.
Kokemukset muualta maailmasta kertovat, että kauppojen vieminen asutuskeskusten ulkopuolelle aiheuttaa ainakin kaksi asiaa. Toinen on se, että autottomat vanhukset eivät pääse kauppoihin, ellei ole kunnan taksiseteleitä ja toinen on se, että keskustat autioituvat ja slummiutuvat. Siellä voi kuulla enää tuulen ujelluksen betonitornien välissä.
Isot kaupat kuuluvat isoihin kaupunkeihin ja pienemmät kaupat pienempiin asutuskeskuksiin.
Jos joka viikonloppu ei pysty vertailemaan Cuccin kasseja tai potkimaan Bemarin kumeja kolmessa vierekkäin olevassa kaupassa, niin mitä väliä?
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Ihmisten pää-äänenkannattaja
Kuten tiedämme, Kauppalehti on elinkeinoelämän varsinainen pää-äänenkannattaja. jonka huomaa parhaiten sen pääkirjoituksista. Niissä on poikkeuksetta yritysten ja niiden omistajien näkökulma. Entä jos Suomessa olisi tavallisten ihmisten pää-äänenkannattaja. Minkälaisia pääkirjoituksia se voisi kirjoittaa? Kävisikö tällainen:
(ots)Joustoa tarvitaan(KL 12.8.08)
(alaots) Ihmisten hyvinvointi vaatii yrityksiltä reagointiherkkyyttä ja joustokykyä.
(teksti) Suomalaisten hyvinvointikyky on kansainvälisesti katsoen vaakalaudalla. Yrityksillä on varsin vanhakantainen näkemys siitä, että yritysten lisääntyvät voitot ja keventyvä verotus tuottaisi automaattisesti kansakunnalle hyvinvointia. Nyt näistä vanhoista poteroista on päästävä eroon.
Hyvinvointi syntyy pienemmistä asioista, kuten kattavasta sosiaaliturvasta, oikeudenmukaisesta palkkauksesta, turvallisuudesta ja erityisesti siitä, että elämässä on muutakin sisältöä kuin työ.
Muutamissa yrityksissä on jo havaittavissa asenteiden muuttumista. Joko pakon edessä tai kaukaa viisaasti niissä on ryhdytty kuuntelemaan työntekijöiden joustotarpeita. Eräissä yrityksissä palkat ovat nousseet samassa suhteessa tuottavuuden nousun kanssa ja työaikajärjestelyt on hoidettu siten, että ihmiset ehtivät viettää aikaansa harrastustensa ja perheidensä parissa.
Myös ihmiset ovat havahtuneet muutosten tarpeellisuuteen. Nuorempi ja hyvin koulutettu sukupolvi tuntee arvonsa ja osaa asettaa menetystä vapaa-ajasta perimänsä hinnan oikealle tasolle.
Tällaisia joustoinstrumentteja tarvitaan lisää. Todennäköistä on, että työn määrä ihmisen arvon mittarina menettää asemaansa ja yritysten perin jäykät toimintamallit perusteluineen uskottavuutensa.
(ots)Joustoa tarvitaan(KL 12.8.08)
(alaots) Ihmisten hyvinvointi vaatii yrityksiltä reagointiherkkyyttä ja joustokykyä.
(teksti) Suomalaisten hyvinvointikyky on kansainvälisesti katsoen vaakalaudalla. Yrityksillä on varsin vanhakantainen näkemys siitä, että yritysten lisääntyvät voitot ja keventyvä verotus tuottaisi automaattisesti kansakunnalle hyvinvointia. Nyt näistä vanhoista poteroista on päästävä eroon.
Hyvinvointi syntyy pienemmistä asioista, kuten kattavasta sosiaaliturvasta, oikeudenmukaisesta palkkauksesta, turvallisuudesta ja erityisesti siitä, että elämässä on muutakin sisältöä kuin työ.
Muutamissa yrityksissä on jo havaittavissa asenteiden muuttumista. Joko pakon edessä tai kaukaa viisaasti niissä on ryhdytty kuuntelemaan työntekijöiden joustotarpeita. Eräissä yrityksissä palkat ovat nousseet samassa suhteessa tuottavuuden nousun kanssa ja työaikajärjestelyt on hoidettu siten, että ihmiset ehtivät viettää aikaansa harrastustensa ja perheidensä parissa.
Myös ihmiset ovat havahtuneet muutosten tarpeellisuuteen. Nuorempi ja hyvin koulutettu sukupolvi tuntee arvonsa ja osaa asettaa menetystä vapaa-ajasta perimänsä hinnan oikealle tasolle.
Tällaisia joustoinstrumentteja tarvitaan lisää. Todennäköistä on, että työn määrä ihmisen arvon mittarina menettää asemaansa ja yritysten perin jäykät toimintamallit perusteluineen uskottavuutensa.
tiistai 5. elokuuta 2008
Onnea MTK
Jos joku ammattiliitto olisi saanut sovittua edellisen hallituksen kanssa omille jäsenilleen tuloveron puolituksen, olisi maassa noussut hirveä huuto. Kun MTK sai metsänomistajille reilun kahden ja puolen vuoden aikana noin 300 miljoonan euron verotuen, joka ensimmäisenä vuonna puolittaa metsän myyntitulojen verotuksen, asiaa kommentoitiin pari päivää.
Myös metsäteollisuus taputtaa paketille, koska valtio maksaa osan raaka-aineen kustannuksista ja puun hankintahintaa voi pudottaa ilman että tuottajat varsinaisesti kärsivät. Palkansaajat maksavat 75 prosenttia kaikista kerätyistä veroista. Siihen taskuun mahtuu useampikin käsi.
Verohuojennuksiin päädyttiin, koska "puu ei liikkunut". Siis metsänomistajat eivät halunneet myydä sillä hinnalla, jolla teollisuus olisi ostanut. Tähän tietysti vaikutti sekin, että verohuojennuksista oli liikkeellä itsensä toteuttanut huhu.
Nyt on keksitty lääke markkinatalouden keskeiseen ongelmaan, eli ostajan ja myyjän väliseen erimielisyyteen hinnasta. Valtio maksaa erotuksen. Samaa lääkettä on helppo soveltaa muuallakin.
Ammattitaitoisia ihmisiä on vaikea saada töihin, kun heille maksetaan niin huonosti. Puolitetaan verot.
Uudet talot eivät mene kaupaksi, kun niistä pyydetään ihan sikahintoja. Puolitetaan verot.
Hullut heiluvat veitsien ja pyssyjen kanssa kaupungilla, kun laitospaikka on liian kallis. Puolitetaan verot.
Miksei tätä ole aikaisemmin keksitty?
Myös metsäteollisuus taputtaa paketille, koska valtio maksaa osan raaka-aineen kustannuksista ja puun hankintahintaa voi pudottaa ilman että tuottajat varsinaisesti kärsivät. Palkansaajat maksavat 75 prosenttia kaikista kerätyistä veroista. Siihen taskuun mahtuu useampikin käsi.
Verohuojennuksiin päädyttiin, koska "puu ei liikkunut". Siis metsänomistajat eivät halunneet myydä sillä hinnalla, jolla teollisuus olisi ostanut. Tähän tietysti vaikutti sekin, että verohuojennuksista oli liikkeellä itsensä toteuttanut huhu.
Nyt on keksitty lääke markkinatalouden keskeiseen ongelmaan, eli ostajan ja myyjän väliseen erimielisyyteen hinnasta. Valtio maksaa erotuksen. Samaa lääkettä on helppo soveltaa muuallakin.
Ammattitaitoisia ihmisiä on vaikea saada töihin, kun heille maksetaan niin huonosti. Puolitetaan verot.
Uudet talot eivät mene kaupaksi, kun niistä pyydetään ihan sikahintoja. Puolitetaan verot.
Hullut heiluvat veitsien ja pyssyjen kanssa kaupungilla, kun laitospaikka on liian kallis. Puolitetaan verot.
Miksei tätä ole aikaisemmin keksitty?
sunnuntai 20. heinäkuuta 2008
Kuka jää asemalle?
Viime viikolla oli pitkästä aikaa taas mukava seurata pörssikursseja. Vallalla oli optimistinen tunnelma ja monien yritysten kurssit tekivät yli viiden prosentin päivänousuja. Kurssejahan kannattaakin seurata vain tällaisilla viikoilla, koska muuten tulee paha mieli ja paniikki voi iskeä.
Viime viikolla testattiin käytännössä, joko ahneus alkaa voittaa pelon. Sijoittajat miettivät onko pörssikurssien nousu jo alkanut, vaikka reaalitaloudessa varsinaista taantumaa ei vielä ole nähty . Kaikki tietävät, että monet osakkeet ovat nyt halpoja, koska niiden arvo on laskenut vuodessa 60 - 70 % vaikka tulos on vielä lähes ennallaan tai jopa parempi kuin vuosi sitten.
Tunnelmaa voisi kuvata näin: Lähtikö juna jo ja minä olin se ainoa pöljä, joka jäi asemalle töllistelemään?
Kun pörssiin kasvatetaan kuplaa ja hinnat nousevat ilman varsinaista perustetta, asetelma on päivastainen. Osakkeista maksetaan ylihintaa ja uskotaan että löytyy joku tyhmempi, joka maksaa vielä enemmän. Jossain vaiheessa vielä tyhmemmät loppuvat. Ikävintä on tietysti havaita että olit itse viimeinen.
Ne, jotka ovat ovat myyneet oikeaoppisesti kallilla, voivat nyt ostaa halvalla ja varmasti tekevätkin niin. Mutta koska ahneus ei ole vielä täysin voittanut pelkoa, ostoja tehdään ehkä pienissä erissä. Muuten voi käydä niin, että istut yksin junassa ja maksat koko laskun. Ehkä pörssikurssien todellinen pudotus onkin vasta alkamassa?
torstai 10. heinäkuuta 2008
Kesätoivoja reilussa Suomessa
Joka vuosi puolueet ja muut etujärjestöt päättävät hyödyntää lehtien uutispulan julkaisemalla kesän poliittisen puheenaiheen. Joka vuosi se jää tekemättä, koska on mukavampi lomailla niin kuin muutkin. SAK on perinteisesti melkein ainoana hyödyntänyt tilanteen. Tänä vuonna irtisanomistilastoilla, eikä sekään mikään skuuppi ollut. Pakko vain oli julkaista, koska muutakaan ei ollut.
Koska osa politiikan toimittajista on kuitenkin töissä, jotain pitää keksiä. STT oli keksinyt analysoida ennakkoon puolueiden kunnallisvaalikampanjoita haastattelemalla puheviestinnän professori Pekka Isotalusta. Hänen mukaansa – ylläri - puolueiden kampanjoista on vaikea löytää eroja. On mainostoimistojen keksimiä Suomen Toivoa ja Reilua Suomea, pullamössökampanjointia Kotikadun katsojille.
Uutisessa oli yksi miettimisen arvoinen huomio. Isotalus ”pelkää, että mainostoimistot alkavat määrittää puolueen linjaa. Keksivät iskulauseen, jonka alle mietitään sitten sisältöä.” Hän ottaa esimerkiksi Niinistön työväen presidentti – sloganin ja kysyy oliko ensin iskulause ja sitten alettiin miettimään sisältöä.
No. Varmaan mietittiin millä tavalla voitaisiin nujertaa demareiden yksinoikeus puhua palkansaajien äänellä. Tässä onnistuttiin hyvin ja mielenkiintoista onkin, miten sitä on jatkettu. Suomen Toivon punottavat korvat jatkaa sarjaa.
Koska kaikki pelkkien iskulauseiden varaan rakennetut kampanjat potkivat ajan mittaa omaan nilkkaan, ovat Kokoomus ja konseptin kehittänyt mainostoimistomies joutuneet miettimään, miten lisätään uskottavuutta. Tästä yksi varma merkki oli Kataisen taannoinen vaatimus pienentää palkka- ja pääomaverotuksen verokantojen eroa. Vaatimus on suoraan ammattiyhdistysliikkeen ja SDP:n ohjelmista.
Isotaluksen mukaan puolueet teettävät tutkimusfirmoilla selvityksiä, mitkä asiat ihmiset kokevat tärkeiksi. Jos ihmiset kokevat hoitoalan palkat tärkeiksi, silloin niistä puhutaan kampanjoissakin. Tietysti. Viime vaalien alla esimerkiksi tiedettiin, että Kokoomus aikoo luvata hoitajille palkankorotuksen. Samalla työmarkkinoita enemmän seuraavat tiesivät, että siinä on helppo kävellä miinaan. Talutusapuakin oli tarjolla. Myös nyt on selvitetty mitä toimihenkilöt, koulutetut, nuoret tai liikkuvat äänestäjät pitävät tärkeinä. Toimihenkilöiden osalta palaan tähän syksyllä. Toivottavasti puolueet toteuttavat edes osan niistä toiveista.
Mutta ei nykyistä hallitusta voi pelkästä aatteettomuudesta syyttää. Kyllä rikkaiden perintöveron poistaminen on ihan suoraselkäistä oikeistolaista politiikkaa. Edellisen hallituksen päätös varallisuusveron poistamisesta oli muuten samaa sarjaa, mutta hallituspohja huomioon ottaen ei kovin suoraselkäistä, eikä kovin aatteellistakaan.
Koska osa politiikan toimittajista on kuitenkin töissä, jotain pitää keksiä. STT oli keksinyt analysoida ennakkoon puolueiden kunnallisvaalikampanjoita haastattelemalla puheviestinnän professori Pekka Isotalusta. Hänen mukaansa – ylläri - puolueiden kampanjoista on vaikea löytää eroja. On mainostoimistojen keksimiä Suomen Toivoa ja Reilua Suomea, pullamössökampanjointia Kotikadun katsojille.
Uutisessa oli yksi miettimisen arvoinen huomio. Isotalus ”pelkää, että mainostoimistot alkavat määrittää puolueen linjaa. Keksivät iskulauseen, jonka alle mietitään sitten sisältöä.” Hän ottaa esimerkiksi Niinistön työväen presidentti – sloganin ja kysyy oliko ensin iskulause ja sitten alettiin miettimään sisältöä.
No. Varmaan mietittiin millä tavalla voitaisiin nujertaa demareiden yksinoikeus puhua palkansaajien äänellä. Tässä onnistuttiin hyvin ja mielenkiintoista onkin, miten sitä on jatkettu. Suomen Toivon punottavat korvat jatkaa sarjaa.
Koska kaikki pelkkien iskulauseiden varaan rakennetut kampanjat potkivat ajan mittaa omaan nilkkaan, ovat Kokoomus ja konseptin kehittänyt mainostoimistomies joutuneet miettimään, miten lisätään uskottavuutta. Tästä yksi varma merkki oli Kataisen taannoinen vaatimus pienentää palkka- ja pääomaverotuksen verokantojen eroa. Vaatimus on suoraan ammattiyhdistysliikkeen ja SDP:n ohjelmista.
Isotaluksen mukaan puolueet teettävät tutkimusfirmoilla selvityksiä, mitkä asiat ihmiset kokevat tärkeiksi. Jos ihmiset kokevat hoitoalan palkat tärkeiksi, silloin niistä puhutaan kampanjoissakin. Tietysti. Viime vaalien alla esimerkiksi tiedettiin, että Kokoomus aikoo luvata hoitajille palkankorotuksen. Samalla työmarkkinoita enemmän seuraavat tiesivät, että siinä on helppo kävellä miinaan. Talutusapuakin oli tarjolla. Myös nyt on selvitetty mitä toimihenkilöt, koulutetut, nuoret tai liikkuvat äänestäjät pitävät tärkeinä. Toimihenkilöiden osalta palaan tähän syksyllä. Toivottavasti puolueet toteuttavat edes osan niistä toiveista.
Mutta ei nykyistä hallitusta voi pelkästä aatteettomuudesta syyttää. Kyllä rikkaiden perintöveron poistaminen on ihan suoraselkäistä oikeistolaista politiikkaa. Edellisen hallituksen päätös varallisuusveron poistamisesta oli muuten samaa sarjaa, mutta hallituspohja huomioon ottaen ei kovin suoraselkäistä, eikä kovin aatteellistakaan.
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Saaresta kauppaan
Kun saaresta lähtee kauppaan, se on aina erityinen tapahtuma. Mennään veneeseen, veneellä rantaan ja autolla kaupunkiin. Matka voi olla mielialasta ja näkökulmasta riippuen joko huviretki ja vaihtelua saarielämään, tai sitten pois jostain muusta. Siksi kauppareissuja tulee pohdiskeltua tavallista tarkemmin.
On olemassa erilaisia kaupassa käynnin tarkoitusperiä. Tämä saattaa nyt maksaa parisuhteen, mutta isoin ero on tietenkin geeneissään keräilytaloutta kantavan naisen ja metsästäjägeenejä kantavan miehen välillä.
Kun mies lähetään saaresta kauppaan, hän lähtee metsästämään tiettyä tavaraa, sanokaamme maitoa riisipuuroon. Mies menee lähimpään kauppaan, metsästää maitopurkin ja maksaa pakollisen maksun alueen omistajan edustajalle, joka tässä tapauksessa on Valintalon kassa. Vihamielisiä heimoja välttääkseen hän poistuu nopeasti paikalta. Kun mies palaa metsästysmatkaltaan maitopurkki kainalossa, hän saa kuulla, että myös voi on loppu.
Kun nainen päästetään kauppaan, näkökulma on tyystin toinen. Kyseessä on sosiaalinen tapahtuma, jonka aikana mietitään, mitä muuta voisi ostaa. Voidaan myös arpoa lautasliinojen väriä. Ostajan kyky hahmottaa aikaa katoaa ja mukana oleva metsästäjämies hermostuu, koska ei ymmärrä mistä on kysymys.
Tästä säännöstä poikkeuksena ovat tietenkin puutavarakaupat, rautakaupat, venekaupat ja moottoripyöräkaupat, joissa kaikki asiat ovat hyvästä syystä päälaellaan.
On olemassa erilaisia kaupassa käynnin tarkoitusperiä. Tämä saattaa nyt maksaa parisuhteen, mutta isoin ero on tietenkin geeneissään keräilytaloutta kantavan naisen ja metsästäjägeenejä kantavan miehen välillä.
Kun mies lähetään saaresta kauppaan, hän lähtee metsästämään tiettyä tavaraa, sanokaamme maitoa riisipuuroon. Mies menee lähimpään kauppaan, metsästää maitopurkin ja maksaa pakollisen maksun alueen omistajan edustajalle, joka tässä tapauksessa on Valintalon kassa. Vihamielisiä heimoja välttääkseen hän poistuu nopeasti paikalta. Kun mies palaa metsästysmatkaltaan maitopurkki kainalossa, hän saa kuulla, että myös voi on loppu.
Kun nainen päästetään kauppaan, näkökulma on tyystin toinen. Kyseessä on sosiaalinen tapahtuma, jonka aikana mietitään, mitä muuta voisi ostaa. Voidaan myös arpoa lautasliinojen väriä. Ostajan kyky hahmottaa aikaa katoaa ja mukana oleva metsästäjämies hermostuu, koska ei ymmärrä mistä on kysymys.
Tästä säännöstä poikkeuksena ovat tietenkin puutavarakaupat, rautakaupat, venekaupat ja moottoripyöräkaupat, joissa kaikki asiat ovat hyvästä syystä päälaellaan.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
Nupissa hurisee
Siirtyminen loman ajaksi ihmiselle luontaiseen rytmiin ja olomuotoon saa mielen hämmennykseen.
Pääkopassa menee vielä sataa, mutta mökki seistä toljottaa rauhallisena ja metrinen heinänkorsi muistuttaa, että tästä ei selviä kokousta pitämällä tai kännykkää näpräämällä.
Tonttia mittaillessa alkaa mielikuvitus rullata, kun energia alkaa etsiä uusia kohteita. Jospa tekisi yhden hirsimökin tuonne kalliolle, tai savusaunan? Puuta on omassa metsässä, eikä sen niin iso tarvitsisi olla. Hongat on kaadettava kevättalvella ja annettava kuivua. Pitää olla mönkijä että saa tukit siirrettyä, täytyy selvittää mistä saadaan kenttäsaha. Mitenkähän täällä tarkenee tukkisavotassa talvella? Saariolosuhteet tuovat lisää haasteita. Jotta saisi mönkijän ja muut tarpeet saareen, on tehtävä uusi laituri. Sellainen ponttoonimallinen, johon saa ajettua vaikka peräkärryn päälle.
Tässä vaiheessa kannattaa tarttua dekkariin ja totutella pari päivää.
Sitten voikin tyhjentää paskahuussin, uusia vajan katon, tehdä verannalle astiakaapin ja muita sellaisia asioita, joita ihmisen kuuluukin. Käydä verkoilla, lämmittää saunaa ja tehdä polttopuita. Elämä löytää rytminsä.
Pääkopassa menee vielä sataa, mutta mökki seistä toljottaa rauhallisena ja metrinen heinänkorsi muistuttaa, että tästä ei selviä kokousta pitämällä tai kännykkää näpräämällä.
Tonttia mittaillessa alkaa mielikuvitus rullata, kun energia alkaa etsiä uusia kohteita. Jospa tekisi yhden hirsimökin tuonne kalliolle, tai savusaunan? Puuta on omassa metsässä, eikä sen niin iso tarvitsisi olla. Hongat on kaadettava kevättalvella ja annettava kuivua. Pitää olla mönkijä että saa tukit siirrettyä, täytyy selvittää mistä saadaan kenttäsaha. Mitenkähän täällä tarkenee tukkisavotassa talvella? Saariolosuhteet tuovat lisää haasteita. Jotta saisi mönkijän ja muut tarpeet saareen, on tehtävä uusi laituri. Sellainen ponttoonimallinen, johon saa ajettua vaikka peräkärryn päälle.
Tässä vaiheessa kannattaa tarttua dekkariin ja totutella pari päivää.
Sitten voikin tyhjentää paskahuussin, uusia vajan katon, tehdä verannalle astiakaapin ja muita sellaisia asioita, joita ihmisen kuuluukin. Käydä verkoilla, lämmittää saunaa ja tehdä polttopuita. Elämä löytää rytminsä.
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Onnea Tapio
Täytät tänään lauantaina 50 vuotta. Samalla se tarkoittaa, että minäkään en ole kaukana rajapyykistä. Ikääntymisen välttämättömyys on valjennut pikkuhiljaa, kun ensin työkavereiksi alkoi ilmaantua itseämme nuorempia ja sitten jo lääkäritkin näyttivät klopeilta. Tämä siis tapahtui meille molemmille kauan sitten.
On mukava, että on kavereita jotka saattavat soittaa, kun joku asia juolahtaa mieleen, aloittaa tarinan kesken lauseen ja myös lopettaa yhtä yllättäen. On myös mukavaa, kun voi muistella vaikkapa sitä, miten joskus -80 luvulla kiivettiin yöllä Mukkulassa hotellin katolle hölmöilemään. Siinä olisi saattanut henkikin lähteä.
Sen lisäksi, että täytät tänään vuosia, olet mennyt naimisiin. Onneksi olkoon Sinulle ja Kirsille. Elämä hymyilee ja sitä osaa näin vanhemmiten arvostaa.
Ystäväsi Pekka
On mukava, että on kavereita jotka saattavat soittaa, kun joku asia juolahtaa mieleen, aloittaa tarinan kesken lauseen ja myös lopettaa yhtä yllättäen. On myös mukavaa, kun voi muistella vaikkapa sitä, miten joskus -80 luvulla kiivettiin yöllä Mukkulassa hotellin katolle hölmöilemään. Siinä olisi saattanut henkikin lähteä.
Sen lisäksi, että täytät tänään vuosia, olet mennyt naimisiin. Onneksi olkoon Sinulle ja Kirsille. Elämä hymyilee ja sitä osaa näin vanhemmiten arvostaa.
Ystäväsi Pekka
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Vanhukset pyörän renkaassa?
Aika ajoin ilmestyy uusia poliittisesti hyväksyttäviä ilmaisuja. Vanhoja tuttuja ovat tietysti juoppojen nimittäminen päihderiippuvaisiksi ja vammaisten sanominen liikuntarajoitteisiksi.
Viime eduskuntavaalien alla yleistyi termi "ikäihminen", joka tarkoittaa siis vanhusta. Mitä häpeämistä vanhuudessa on? Kaikki jotka eivät kuole nuorena, tulevat vanhoiksi.
Toinen yleistynyt ilmaisu on "keskiö". Vähän väliä joku asia on jonkun keskiössä. Missä helvetin keskiössä? Polkupyörässä on keskiö. Se on siinä renkaan keskellä ja siinä on laakerit että pyörä pyörii.
Googlasin huvikseni näitä ilmaisuja ja löytyihän niitä. Opetusministeri Sari Sarkomaan mielestä "Henkilöstön aseman parantaminen on yliopistouudistuksen keskiössä." No tämähän nyt on vitsi ilman polkupyörän renkaitakin.
Ulkoministeriön mukaan "Perussopimusuudistus on keskustelujen keskiössä yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostossa." Niin varmaan.
Microsoftin mukaan sen "mobiilistrategiassa kuluttajat ovat keskiössä". Uskallan epäillä.
Yksi hauskimmista oli Kainuun maakuntajohtaja Hannu Leskisen ilmaisu "Kainuulainen ikäihminen palvelujen keskiössä." Mitä? Vanhukset siis ovat jo siellä vai ne pitäisi tunkea sinne?
Kyllä liike-elämäkin asioiden välttelyn osaa. Sattumoisin huomasin lehdestä ilmoituksen, jossa JYSK "kutsuu tuotteen takaisin". Tuote on teltta, jossa "ilman saatavuus saattaa jäädä puutteelliseksi". Toisin sanoen sinne voi tukehtua, kun ilma loppuu. Toivottavasti nämä pikku teltat nyt kuulevat JYSKin kutsun ja kipittävät takaisin kauppaan.
Viime eduskuntavaalien alla yleistyi termi "ikäihminen", joka tarkoittaa siis vanhusta. Mitä häpeämistä vanhuudessa on? Kaikki jotka eivät kuole nuorena, tulevat vanhoiksi.
Toinen yleistynyt ilmaisu on "keskiö". Vähän väliä joku asia on jonkun keskiössä. Missä helvetin keskiössä? Polkupyörässä on keskiö. Se on siinä renkaan keskellä ja siinä on laakerit että pyörä pyörii.
Googlasin huvikseni näitä ilmaisuja ja löytyihän niitä. Opetusministeri Sari Sarkomaan mielestä "Henkilöstön aseman parantaminen on yliopistouudistuksen keskiössä." No tämähän nyt on vitsi ilman polkupyörän renkaitakin.
Ulkoministeriön mukaan "Perussopimusuudistus on keskustelujen keskiössä yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostossa." Niin varmaan.
Microsoftin mukaan sen "mobiilistrategiassa kuluttajat ovat keskiössä". Uskallan epäillä.
Yksi hauskimmista oli Kainuun maakuntajohtaja Hannu Leskisen ilmaisu "Kainuulainen ikäihminen palvelujen keskiössä." Mitä? Vanhukset siis ovat jo siellä vai ne pitäisi tunkea sinne?
Kyllä liike-elämäkin asioiden välttelyn osaa. Sattumoisin huomasin lehdestä ilmoituksen, jossa JYSK "kutsuu tuotteen takaisin". Tuote on teltta, jossa "ilman saatavuus saattaa jäädä puutteelliseksi". Toisin sanoen sinne voi tukehtua, kun ilma loppuu. Toivottavasti nämä pikku teltat nyt kuulevat JYSKin kutsun ja kipittävät takaisin kauppaan.
tiistai 20. toukokuuta 2008
Puolueeton myyjä?
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Nordean maksamaan tanssija Åke Blomqvistille ja hänen vaimolleen miljoonan euron korvauksen puutteellisista sijoitusneuvoista vuosituhannen vaihteessa. Se oli hyvä päätös paitsi tanssijapariskunnan talouden kannalta, myös yleisemmin. Toivottavasti pankkien ja sijoitusneuvojien etiikka ja asiantuntemus tulevat yleisiksi ihmettelyn aiheiksi.
Me tarvitsemme näköjään aika ajoin opetuksia muistuttamaan, että puolueetonta myyjää ei ole. Myyjän tehtävänä on myydä ja sinun tehtävänäsi on maksaa. Tunnen tapauksia, joissa vanhuksille on myyty lyhyen koron rahastoja tyyliin " tämä on vähän niin kuin pankkitalletus, mutta korko on parempi". Itselleni yritti eräs sijoitusneuvoja myydä jotain Latinalaisen Amerikan rahastoa, koska keskustelussa oli käynyt ilmi, että olen käynyt siellä ja opiskellut vähän espanjaa.
Erityisesti vanhemman polven väelle pankin tai pankkiiriliikkeen virkailijat ovat asiantuntijoita, jotka "varmaankin tietävät mikä on minulle parasta" . Näinhän ei ole. He tietävät ainoastaan mikä on pankille tai pankkiiriliikkeelle parasta.
Jos mainostaminen rahastoista ja eläkevakuutuksista olisi avointa, niissä kerrottaisiin että rahoista voi helposti hävitä puolet, mutta vain Sinun rahoistasi. Pankin ja henkivakuutusyhtiön palkkiot juoksevat ihan normaalisti. Jos konsernin tulos alkaa hiipua, oma pankkiiriliike tai sijoitusosasto voi aina kierrättää vähän rahaston salkkua ja kuitata normaalit kaupankäyntikulut.
Pienemmässä mittakaavassa näitä uunotuksia löytyy jokaiselle päivälle. Erääseen palvelutaloon soitteli operaattorin jälleenmyyjä ja kauppasi halpoja liittymiä. Pienen kansaneläkkeen varassa sinnittelevät eläkeläiset ovat helppo kohde, liittymä vaihdetaan kun vaihto on ilmainen ja "asiantuntija "suosittelee. Tässä tapauksessa puhelin alkoi toimia vasta sitten, kun vanhukset olivat taksilla käyneet vaihtamassa postissa tulleet SIM-kortit omiin puhelimiinsa sopiviksi.
Muutama vuosi sitten kaikissa kännyköissä ja niiden malleissa oli erilaiset laturin piuhat, mistä syystä koko repertuaari piti vaihtaa puhelimen vaihdon yhteydessä ja laatikot pursuavat vieläkin turhia piuhoja. Sama koskee tietysti partakoneen teriä. Kävin tänään kaupassa ja ostin paketin vaihtoteriä. Arvatkaa vaan sopivatko ne yhteenkään peilikaapissa olevaan tyhjään varteen. Kuka perkele ehtii painamaan mieleensä minkä merkkisellä ja mallinumeroisella partakoneella haiveniaan ajelee?
Me tarvitsemme näköjään aika ajoin opetuksia muistuttamaan, että puolueetonta myyjää ei ole. Myyjän tehtävänä on myydä ja sinun tehtävänäsi on maksaa. Tunnen tapauksia, joissa vanhuksille on myyty lyhyen koron rahastoja tyyliin " tämä on vähän niin kuin pankkitalletus, mutta korko on parempi". Itselleni yritti eräs sijoitusneuvoja myydä jotain Latinalaisen Amerikan rahastoa, koska keskustelussa oli käynyt ilmi, että olen käynyt siellä ja opiskellut vähän espanjaa.
Erityisesti vanhemman polven väelle pankin tai pankkiiriliikkeen virkailijat ovat asiantuntijoita, jotka "varmaankin tietävät mikä on minulle parasta" . Näinhän ei ole. He tietävät ainoastaan mikä on pankille tai pankkiiriliikkeelle parasta.
Jos mainostaminen rahastoista ja eläkevakuutuksista olisi avointa, niissä kerrottaisiin että rahoista voi helposti hävitä puolet, mutta vain Sinun rahoistasi. Pankin ja henkivakuutusyhtiön palkkiot juoksevat ihan normaalisti. Jos konsernin tulos alkaa hiipua, oma pankkiiriliike tai sijoitusosasto voi aina kierrättää vähän rahaston salkkua ja kuitata normaalit kaupankäyntikulut.
Pienemmässä mittakaavassa näitä uunotuksia löytyy jokaiselle päivälle. Erääseen palvelutaloon soitteli operaattorin jälleenmyyjä ja kauppasi halpoja liittymiä. Pienen kansaneläkkeen varassa sinnittelevät eläkeläiset ovat helppo kohde, liittymä vaihdetaan kun vaihto on ilmainen ja "asiantuntija "suosittelee. Tässä tapauksessa puhelin alkoi toimia vasta sitten, kun vanhukset olivat taksilla käyneet vaihtamassa postissa tulleet SIM-kortit omiin puhelimiinsa sopiviksi.
Muutama vuosi sitten kaikissa kännyköissä ja niiden malleissa oli erilaiset laturin piuhat, mistä syystä koko repertuaari piti vaihtaa puhelimen vaihdon yhteydessä ja laatikot pursuavat vieläkin turhia piuhoja. Sama koskee tietysti partakoneen teriä. Kävin tänään kaupassa ja ostin paketin vaihtoteriä. Arvatkaa vaan sopivatko ne yhteenkään peilikaapissa olevaan tyhjään varteen. Kuka perkele ehtii painamaan mieleensä minkä merkkisellä ja mallinumeroisella partakoneella haiveniaan ajelee?
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Pamflettien aika?
Michael Moore ja Naomi Klein ovat tehneet hyvää työtä yhdistämällä kaupallisen menestyksen ja poliittisen kirjallisuuden. Tauti leviää ja poliittisia kirjoja alkaa ilmestyä tihenevään tahtiin meilläkin.
Lukaisin Into-kustannuksen ja Liken tuoreen pokkarin ”Puolueiden kriisi” ja se oli virkistävä kokemus. Kirjasessa on pääasiassa erilaisten vasemmistolaisten ja punavihreiden aktiivien kritiikkiä vasemmistopuolueista ja vihreistä.
Takakannen mainostekstin mukaan kirjanen tarjoaa tuoreita ajatuksia demokratian pelastamiseksi. ”Pamfletti siitä, miten puolueet ovat taantuneet teknokraattisiksi ääntenkeruuautomaateiksi, joiden politiikan sisältö henkilöidään mediajulkisuudessa eläviin johtajiin.” Hyvä lähtökohta.
Kirjassa edetään jo edellä mainitun Naomi Kleinin viitoittamalla tiellä; pahan ydin on uusliberalistinen talouspolitiikka, joka on salakavalasti ujuttautunut Suomenkin yleisideologiaksi.
Näkökulman yksiulotteisuus vähän häiritsee ja toimitustyössä asialle olisi ehkä voinut tehdä jotain. Jos tämän unohtaa, kirja on terveellistä luettavaa kaikille puolue- ja muillekin järjestöaktiiveille. Ajatus politiikan palauttamisesta takaisin politiikkaan ei tietenkään ole uusi, mutta tässä ajassa se voi jälleen olla tuore.
Esitykset siitä, miten demokratia pelastetaan vaihtelevat peruskoulun kuuden viikon maailmanparantamisen opetusjaksosta globaalin puolueen perustamiseen. Hyvä asia tässä on, että ei ole jääty näpertelemään sen kanssa pidetäänkö puoluekokous joka toinen vai joka kolmas vuosi.
Televisioesiintymisellään ja paskaduunipuheillaan tutuksi tullut Eetu Viren heittää (vasemmisto)puolueille pahoja piikkejä, kuten ” mistä lähtien vasemmiston on pitänyt huolehtia siitä, että kapitalistit saavat tarpeeksi halpaa ja alistuvaa työvoimaa” tai ”vasemmiston olisi opittava jättämään ihmiset rauhaan, sen sijaan että se teeskentelee tietävänsä miten ihmisten tulisi elää.”
Keskustelua ja mielipiteitä on kaivattu. Tässä niitä nyt on.
Lukaisin Into-kustannuksen ja Liken tuoreen pokkarin ”Puolueiden kriisi” ja se oli virkistävä kokemus. Kirjasessa on pääasiassa erilaisten vasemmistolaisten ja punavihreiden aktiivien kritiikkiä vasemmistopuolueista ja vihreistä.
Takakannen mainostekstin mukaan kirjanen tarjoaa tuoreita ajatuksia demokratian pelastamiseksi. ”Pamfletti siitä, miten puolueet ovat taantuneet teknokraattisiksi ääntenkeruuautomaateiksi, joiden politiikan sisältö henkilöidään mediajulkisuudessa eläviin johtajiin.” Hyvä lähtökohta.
Kirjassa edetään jo edellä mainitun Naomi Kleinin viitoittamalla tiellä; pahan ydin on uusliberalistinen talouspolitiikka, joka on salakavalasti ujuttautunut Suomenkin yleisideologiaksi.
Näkökulman yksiulotteisuus vähän häiritsee ja toimitustyössä asialle olisi ehkä voinut tehdä jotain. Jos tämän unohtaa, kirja on terveellistä luettavaa kaikille puolue- ja muillekin järjestöaktiiveille. Ajatus politiikan palauttamisesta takaisin politiikkaan ei tietenkään ole uusi, mutta tässä ajassa se voi jälleen olla tuore.
Esitykset siitä, miten demokratia pelastetaan vaihtelevat peruskoulun kuuden viikon maailmanparantamisen opetusjaksosta globaalin puolueen perustamiseen. Hyvä asia tässä on, että ei ole jääty näpertelemään sen kanssa pidetäänkö puoluekokous joka toinen vai joka kolmas vuosi.
Televisioesiintymisellään ja paskaduunipuheillaan tutuksi tullut Eetu Viren heittää (vasemmisto)puolueille pahoja piikkejä, kuten ” mistä lähtien vasemmiston on pitänyt huolehtia siitä, että kapitalistit saavat tarpeeksi halpaa ja alistuvaa työvoimaa” tai ”vasemmiston olisi opittava jättämään ihmiset rauhaan, sen sijaan että se teeskentelee tietävänsä miten ihmisten tulisi elää.”
Keskustelua ja mielipiteitä on kaivattu. Tässä niitä nyt on.
tiistai 29. huhtikuuta 2008
Rento ote helpottaa
Kävimme kaverin kanssa pelaamassa tennistä parikymmentä vuotta sitten. Silloin lähtökohtana oli se, että tämä homma osataan ja tavoitteena oli voittaa. Palloa lyötiin hampaat irvessä, sillä kyseessähän on voimalaji ja aikaa vain tunti.
Pelaamiseen tuli pitkähkö tauko, koska molemmille ilmaantui muita harrasteita. Muutama viikko sitten ajattelimme kokeilla uudelleen. Tällä kertaa päätimme ottaa tunteja ja katsoa miltä tuntuu. Opettajaksi valikoitui Pekka Forstadius, jolla näytti nettisivujen perusteella olevan mielenkiintoisia ajatuksia.
Ensimmäisellä tunnilla Forstadius muistutti, että ihminen kehitti huvikseen taidon lyödä palloa edestakaisin yli verkon.
Näillä tunneilla ei harjoiteltu ranteen tai jalkaterän oikeita asentoja, vaan mietittiin miltä hyvä lyönti tuntuu ja miten siitä voi oppia. Muutamat yksikertaiset neuvot ohjasivat oikeaan suuntaan.
Oli hauskaa huomata, että keskittyminen ja rauhallisuus ovat tärkeämpiä kuin voima ja tekniikka. Ainakin, jos on tarkoitus pelaamisen avulla rentoutua ja nauttia pallottelusta. Huomasin myös, että samat opit ovat sovellettavissa esimerkiksi golfiin. Siinäkin ajatusten harhailu, hosuminen ja mailasta puristaminen tuottavat surkeimmat tulokset ja pahimman stressin.
Tennis- ja golf-lehdet ovat pullollaan tarkkoja kuvasarjoja ja ohjeita siitä, miten suuret mestarit lyövät palloa. Sitten uskotellaan, että kun lyöt miljoona kertaa samalla tavalla, lihasmuisti hoitaa loput. Ei hoida. Asia täytyy ihan itse oivaltaa.
Rento ote helpottaa onnistumista golf- ja tennislyönneissä, mutta helpottaa se paljon muussakin.
http://www.aikuistennis.com
Pelaamiseen tuli pitkähkö tauko, koska molemmille ilmaantui muita harrasteita. Muutama viikko sitten ajattelimme kokeilla uudelleen. Tällä kertaa päätimme ottaa tunteja ja katsoa miltä tuntuu. Opettajaksi valikoitui Pekka Forstadius, jolla näytti nettisivujen perusteella olevan mielenkiintoisia ajatuksia.
Ensimmäisellä tunnilla Forstadius muistutti, että ihminen kehitti huvikseen taidon lyödä palloa edestakaisin yli verkon.
Näillä tunneilla ei harjoiteltu ranteen tai jalkaterän oikeita asentoja, vaan mietittiin miltä hyvä lyönti tuntuu ja miten siitä voi oppia. Muutamat yksikertaiset neuvot ohjasivat oikeaan suuntaan.
Oli hauskaa huomata, että keskittyminen ja rauhallisuus ovat tärkeämpiä kuin voima ja tekniikka. Ainakin, jos on tarkoitus pelaamisen avulla rentoutua ja nauttia pallottelusta. Huomasin myös, että samat opit ovat sovellettavissa esimerkiksi golfiin. Siinäkin ajatusten harhailu, hosuminen ja mailasta puristaminen tuottavat surkeimmat tulokset ja pahimman stressin.
Tennis- ja golf-lehdet ovat pullollaan tarkkoja kuvasarjoja ja ohjeita siitä, miten suuret mestarit lyövät palloa. Sitten uskotellaan, että kun lyöt miljoona kertaa samalla tavalla, lihasmuisti hoitaa loput. Ei hoida. Asia täytyy ihan itse oivaltaa.
Rento ote helpottaa onnistumista golf- ja tennislyönneissä, mutta helpottaa se paljon muussakin.
http://www.aikuistennis.com
torstai 17. huhtikuuta 2008
Ei tässä hankkeita kaivata, vaan lääkäreitä ja hoitajia
Vanhasen ykköshallitus valmisteli suurella tohinalla kuntien palvelujen parantamiseksi "Paras"- hankkeen. Tarkoitus oli saada pakotettua pienet kunnat yhteen ja suuruudesta lisää tehoja palveluihin.
Nyt tuloksia on selvitetty Lapin yliopistossa ja on huomattu, että kuntia on kyllä saatu yhteen, mutta muuta ei sitten olekaan tapahtunut. Tässä on käsissä aika tyypillinen poliittinen harhanäky. Ekonomistien opastuksella uskotaan, että suuri on automaattisesti kaunista ja tehokasta. Ei tietenkään ole.
"Pari piirua ihmisen suuntaan" oli SDP:n - siis toisen viime hallituksen päähallituspuolueen linjaus. Sehän tarkoittaisi, että poliittisia tavoitteita asetetaan sen mukaan mikä tuottaa ihmisten kannalta parhaan tuloksen. Ei siis puolueen kannalta, etujärjestöjen kannalta, elinkeinoelämän kannalta tai valtiovarainministeriön kannalta, vaan ihmisten kannalta.
Jos haetaan suuruuden hyötyjä, täytyy tehdä muutakin kuin pakottaa ihmiset kauemmaksi lääkäriin ja kouluun. Perusongelma esimerkiksi terveydenhuollossa on se, että lääkäreitä, hoitajia ja sosiaalityöntekijöitä on liian vähän sairaisiin ja ongelmaisiin nähden, tai sitten he tekevät muuta kuin hoitavat sairaita tai ratkovat ongelmien syitä.
Jos kunnat (koskee myös yrityksiä ja järjestöjä) pannaan yhteen, täytyy samalla muuttaa rakenteet ja katsoa mitä tehdään ja miten, jotta tavoitteet toteutuvat.
Selvityksessä tuli ilmi myös, että 26 kuntaa ei ollut mukana lain vaatimassa yhteistoiminta-alueessa eikä siellä ole vähintään 20 000 asukasta, kuten laki vaihtoehtoisesti vaatii. Onko mahdollista, että jossakin näistä kunnista sosiaali- ja terveyspalvelut on silti hoidettu kuntalaisten mielestä hyvin, jopa paremmin kuin isommassa naapurikunnassa? Olisiko asiat paremmin, jos kurjuus tasattaisiin?
Jos minä selviän hengissä vanhaksi, riitelen mieluummin viimeiset vuoteni maalla pienessä palvelutalossa kuin korisen monen sadan muun höperön kanssa isossa loppusijoituskolhoosissa.
Nyt tuloksia on selvitetty Lapin yliopistossa ja on huomattu, että kuntia on kyllä saatu yhteen, mutta muuta ei sitten olekaan tapahtunut. Tässä on käsissä aika tyypillinen poliittinen harhanäky. Ekonomistien opastuksella uskotaan, että suuri on automaattisesti kaunista ja tehokasta. Ei tietenkään ole.
"Pari piirua ihmisen suuntaan" oli SDP:n - siis toisen viime hallituksen päähallituspuolueen linjaus. Sehän tarkoittaisi, että poliittisia tavoitteita asetetaan sen mukaan mikä tuottaa ihmisten kannalta parhaan tuloksen. Ei siis puolueen kannalta, etujärjestöjen kannalta, elinkeinoelämän kannalta tai valtiovarainministeriön kannalta, vaan ihmisten kannalta.
Jos haetaan suuruuden hyötyjä, täytyy tehdä muutakin kuin pakottaa ihmiset kauemmaksi lääkäriin ja kouluun. Perusongelma esimerkiksi terveydenhuollossa on se, että lääkäreitä, hoitajia ja sosiaalityöntekijöitä on liian vähän sairaisiin ja ongelmaisiin nähden, tai sitten he tekevät muuta kuin hoitavat sairaita tai ratkovat ongelmien syitä.
Jos kunnat (koskee myös yrityksiä ja järjestöjä) pannaan yhteen, täytyy samalla muuttaa rakenteet ja katsoa mitä tehdään ja miten, jotta tavoitteet toteutuvat.
Selvityksessä tuli ilmi myös, että 26 kuntaa ei ollut mukana lain vaatimassa yhteistoiminta-alueessa eikä siellä ole vähintään 20 000 asukasta, kuten laki vaihtoehtoisesti vaatii. Onko mahdollista, että jossakin näistä kunnista sosiaali- ja terveyspalvelut on silti hoidettu kuntalaisten mielestä hyvin, jopa paremmin kuin isommassa naapurikunnassa? Olisiko asiat paremmin, jos kurjuus tasattaisiin?
Jos minä selviän hengissä vanhaksi, riitelen mieluummin viimeiset vuoteni maalla pienessä palvelutalossa kuin korisen monen sadan muun höperön kanssa isossa loppusijoituskolhoosissa.
tiistai 8. huhtikuuta 2008
Markkinat kirjoittavat
Kun yritykset antavat osavuosituloksia tai vähentävät henkilökuntaa, niin uutisissa kerrotaan, kuinka ”markkinat reagoivat”. Näitä markkinareaktioita yritysjohtajat odottavat ja pelkäävät.
Mutta pelkän reagoimisen lisäksi markkinat myös kirjoittavat. Tässä hieman esimerkkiä markkinavoimien dialogista erään osakevälittäjän keskustelusivulta:
- Mä taoin perjantaina kilon turskan, kun jouduin puoli kuudelta lyömään noksut laitaan. Sieltähän se taas nousi, mutta turbiiniin tuli ja väärässä olin. Onneksi on noita daxikalleja. Pari lounasta kotiutin jo aiemmin ja loput ovat siirtyneet päivälliskerhoon.
- Eikö sulla ollut 50 pisteen sääntö? Ei alta 50 pojon päässä knokista olevia lappuja taskuun? Ei välttämättä lainkaan pöljempi sääntö muuten.
- On ja siksi ei hotsita ostaa tuota.
---
- Sinne män intrat , daxista irtosi 6br, noksusta vähän enemmän eli 34br. Taskuun jäi kaffen vajaa lounas.
- Oletko edelleen palkkatöissä vai oletko siirtynyt kokopäiväiseksi warrehemmoksi?
- Kuukausipalkalla näitä tehdään,eli otona treidaan. Päivätyön teen muissa hommissa.
- Bueno! Mulle jäi vähän yön ylikin, saas nährä miten käy.
---
- JPY/USD kurssin perusteella peräluukku
- Nipponinpoika ei ole satavarma
- Parempi japsi alla kuin putti perässä
- Putti tilin tuo
.-.. ellei knokki vie.
---
- Lähtikö Nesteestä 'osinko' keskellä päivää, kun loikkasi yli puoli euroa alaspäin jokunen minuutti sitten?
- Ei kai siellä ole uusia tulipaloja
- NON:n kaveri lähti heti paikalle 49k turbocallesatsilla!, NES8E16E17.00TR.2SHB
- Homma hoidettu, otti melkein lounaan 12 min.
Näillä mennään.
Mutta pelkän reagoimisen lisäksi markkinat myös kirjoittavat. Tässä hieman esimerkkiä markkinavoimien dialogista erään osakevälittäjän keskustelusivulta:
- Mä taoin perjantaina kilon turskan, kun jouduin puoli kuudelta lyömään noksut laitaan. Sieltähän se taas nousi, mutta turbiiniin tuli ja väärässä olin. Onneksi on noita daxikalleja. Pari lounasta kotiutin jo aiemmin ja loput ovat siirtyneet päivälliskerhoon.
- Eikö sulla ollut 50 pisteen sääntö? Ei alta 50 pojon päässä knokista olevia lappuja taskuun? Ei välttämättä lainkaan pöljempi sääntö muuten.
- On ja siksi ei hotsita ostaa tuota.
---
- Sinne män intrat , daxista irtosi 6br, noksusta vähän enemmän eli 34br. Taskuun jäi kaffen vajaa lounas.
- Oletko edelleen palkkatöissä vai oletko siirtynyt kokopäiväiseksi warrehemmoksi?
- Kuukausipalkalla näitä tehdään,eli otona treidaan. Päivätyön teen muissa hommissa.
- Bueno! Mulle jäi vähän yön ylikin, saas nährä miten käy.
---
- JPY/USD kurssin perusteella peräluukku
- Nipponinpoika ei ole satavarma
- Parempi japsi alla kuin putti perässä
- Putti tilin tuo
.-.. ellei knokki vie.
---
- Lähtikö Nesteestä 'osinko' keskellä päivää, kun loikkasi yli puoli euroa alaspäin jokunen minuutti sitten?
- Ei kai siellä ole uusia tulipaloja
- NON:n kaveri lähti heti paikalle 49k turbocallesatsilla!, NES8E16E17.00TR.2SHB
- Homma hoidettu, otti melkein lounaan 12 min.
Näillä mennään.
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Autoedusta matkaetuun
Joukkoliikenteen suosiminen ympäristösyistä on yksi niitä harvoja asioita, joihin on perusteltua käyttää verotuksen ohjaavaa vaikutusta. Nythän sitä käytetään yksityisautoilun suosimiseen autoedun kevyellä verotuksella.
Suomalaiset työnantajat ovat katsoneet tarpeelliseksi antaa 60 000 suomalaiselle perheelle mahdollisuuden matkustella ilmaiseksi henkilöautolla vapaan autoedun turvin. Lisäksi 20 000 perheellä on auton käyttöetu. Verottajan näkökulmasta kyse on yhteensä 468 miljoonan euron edusta, josta on työnantajat ovat perineet korvausta yhteensä vajaat 2,8 miljoonaa.
Asiaa voidaan arvioida myös todellisten kulujen kannalta. Keskihintaisen auton saa huoltoleasingillä noin 600 eurolla kuukaudessa. Jos auto kuluttaa vaikkapa 7,5 litraa satasella, bensaa kuluu 30 000 kilometrin vuosiajolla 2250 litraa vuodessa. Se maksaa 3150 euroa. Kulut työnantajalle vuodessa ovat 10 350 euroa. Yhteislasku on 621 miljoonaa euroa.
Nykyisten taksojen mukaan 10 350 eurolla saisi esimerkiksi;
- 22 HKL:n vuosikorttia, tai
- 235 Tampereen liikennelaitoksen kuukausilippua, tai
- kolme VR:n vuosilippua välille Helsinki-Lahti, tai
- voisi ajaa bussilla 90 000 kilometriä
Kaikkein järkevintä olisi tietysti rakentaa yhteislippujärjestelmä, joukkoliikenteen valtakunnallinen (perhekohtainen) matkakortti, jolla voisi kulkea niin paljon kuin sielu sietää ja työaika joustaa. Kun matkustajamäärät lisääntyisivät, myös taksat voitaisiin painaa alemmaksi. Ehkä voitaisiin jopa lisätä vuoroja ja pysäkkejä niiden vähentämisen sijaan.
Ikävä puoli tässä on se, että autoetunsa menettäneiden tuska olisi suurempi kuin matkalipun saaneiden onni. Me emme enää kuuluisi 60 000 suomalaisen etuoikeutettuun luokkaan, koska muutkin voisivat matkustella edullisesti. Ja siitähän vasta meteli nousisi.
Suomalaiset työnantajat ovat katsoneet tarpeelliseksi antaa 60 000 suomalaiselle perheelle mahdollisuuden matkustella ilmaiseksi henkilöautolla vapaan autoedun turvin. Lisäksi 20 000 perheellä on auton käyttöetu. Verottajan näkökulmasta kyse on yhteensä 468 miljoonan euron edusta, josta on työnantajat ovat perineet korvausta yhteensä vajaat 2,8 miljoonaa.
Asiaa voidaan arvioida myös todellisten kulujen kannalta. Keskihintaisen auton saa huoltoleasingillä noin 600 eurolla kuukaudessa. Jos auto kuluttaa vaikkapa 7,5 litraa satasella, bensaa kuluu 30 000 kilometrin vuosiajolla 2250 litraa vuodessa. Se maksaa 3150 euroa. Kulut työnantajalle vuodessa ovat 10 350 euroa. Yhteislasku on 621 miljoonaa euroa.
Nykyisten taksojen mukaan 10 350 eurolla saisi esimerkiksi;
- 22 HKL:n vuosikorttia, tai
- 235 Tampereen liikennelaitoksen kuukausilippua, tai
- kolme VR:n vuosilippua välille Helsinki-Lahti, tai
- voisi ajaa bussilla 90 000 kilometriä
Kaikkein järkevintä olisi tietysti rakentaa yhteislippujärjestelmä, joukkoliikenteen valtakunnallinen (perhekohtainen) matkakortti, jolla voisi kulkea niin paljon kuin sielu sietää ja työaika joustaa. Kun matkustajamäärät lisääntyisivät, myös taksat voitaisiin painaa alemmaksi. Ehkä voitaisiin jopa lisätä vuoroja ja pysäkkejä niiden vähentämisen sijaan.
Ikävä puoli tässä on se, että autoetunsa menettäneiden tuska olisi suurempi kuin matkalipun saaneiden onni. Me emme enää kuuluisi 60 000 suomalaisen etuoikeutettuun luokkaan, koska muutkin voisivat matkustella edullisesti. Ja siitähän vasta meteli nousisi.
maanantai 24. maaliskuuta 2008
Juurettomat juovuksissa
Luin suurella mielenkiinnolla ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken Ruotsissa kohua herättäneen kirjan ”sikalat”, eli ”svinalängorna”. Siinä Alakoski kertoo pienen tytön näkökulmasta Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä, joka asuu lähiössä ja juopottelee.
Henkilökohtaiseksi asian tekee se, että 1970 luvun puolivälissä tulin itsekin asuneeksi Ruotsissa vuoden päivät. Kun lukeminen ei keskikoulun jälkeen maittanut, isä lähetti minut sinne itsenäistymään ja vierasta kieltä opettelemaan. Olin töissä metallitehtaassa ja asuin lähiössä.
Alakosken kirjassa isä ja äiti ovat tuurijuoppoja ja kavereita riittää yhtä kauan kuin viinaa. Lapset jäävät heitteille ja sosiaalihuolto on vakiovieras – kuten Ruotsissa kuuluukin. Mutta en kyllä oikein käsittänyt miksi kirjasta on tullut myyntimenestys Ruotsissa. Onko juurettomien juopottelu lähiöissä yllätys ruotsalaisille? Onko tämä ollut kaikki nämä vuodet sveamamman suuri salaisuus?
No, onhan kirja koskettava ja varmasti sydänverellä kirjoitettu. Pienen tytön kokemukset voi kuvitella ja niihin voi eläytyä. Jopa niin, että itsellekin tulee paha mieli. Siihen sen suosio ehkä perustuukin.
Oma retkeni oli tietysti itsenäistymisen pikakurssi. Houkutuksia oli ja toisinaan niihin tartuttiin. Hyvinvointivaltio näytti parhaat puolensa, kielikoulutus oli siirtolaisille ilmaista ja sairaslomaa sai soittamalla kolikkopuhelimella automaattiin; ”Ont i magen”. Palkka oli 16 kruunua tunti ja pubissa sai olutta alaikäisenä.
Muistan oikeastaan kahdenlaisia suomalaisia. Jo aikaisemmin paikkakunnalle muuttaneita perheitä, jotka asuivat söpössä omakotitalossa ja elivät ruotsalaista perhe-elämää. Sitten oli meitä nuorempia seikkailijoita, joista osa selvisi kunnialla ja osa hukkui tuoppiin tai huumeisiin.
Mutta ei tämän selvittämiseksi tietenkään Ruotsiin olisi tarvinnut mennä. Samat juurettomuuden jäljet löytyvät mistä tahansa paikasta, jossa unelmat ovat särkyneet ja ainoat kaverit löytyvät kapakasta tai ostarin kulmalta.
Henkilökohtaiseksi asian tekee se, että 1970 luvun puolivälissä tulin itsekin asuneeksi Ruotsissa vuoden päivät. Kun lukeminen ei keskikoulun jälkeen maittanut, isä lähetti minut sinne itsenäistymään ja vierasta kieltä opettelemaan. Olin töissä metallitehtaassa ja asuin lähiössä.
Alakosken kirjassa isä ja äiti ovat tuurijuoppoja ja kavereita riittää yhtä kauan kuin viinaa. Lapset jäävät heitteille ja sosiaalihuolto on vakiovieras – kuten Ruotsissa kuuluukin. Mutta en kyllä oikein käsittänyt miksi kirjasta on tullut myyntimenestys Ruotsissa. Onko juurettomien juopottelu lähiöissä yllätys ruotsalaisille? Onko tämä ollut kaikki nämä vuodet sveamamman suuri salaisuus?
No, onhan kirja koskettava ja varmasti sydänverellä kirjoitettu. Pienen tytön kokemukset voi kuvitella ja niihin voi eläytyä. Jopa niin, että itsellekin tulee paha mieli. Siihen sen suosio ehkä perustuukin.
Oma retkeni oli tietysti itsenäistymisen pikakurssi. Houkutuksia oli ja toisinaan niihin tartuttiin. Hyvinvointivaltio näytti parhaat puolensa, kielikoulutus oli siirtolaisille ilmaista ja sairaslomaa sai soittamalla kolikkopuhelimella automaattiin; ”Ont i magen”. Palkka oli 16 kruunua tunti ja pubissa sai olutta alaikäisenä.
Muistan oikeastaan kahdenlaisia suomalaisia. Jo aikaisemmin paikkakunnalle muuttaneita perheitä, jotka asuivat söpössä omakotitalossa ja elivät ruotsalaista perhe-elämää. Sitten oli meitä nuorempia seikkailijoita, joista osa selvisi kunnialla ja osa hukkui tuoppiin tai huumeisiin.
Mutta ei tämän selvittämiseksi tietenkään Ruotsiin olisi tarvinnut mennä. Samat juurettomuuden jäljet löytyvät mistä tahansa paikasta, jossa unelmat ovat särkyneet ja ainoat kaverit löytyvät kapakasta tai ostarin kulmalta.
maanantai 17. maaliskuuta 2008
Työaikaa vai omaa aikaa?
Tuottavuus on sadassa vuodessa noussut 14 -kertaiseksi. Teknologian piti samassa suhteessa vapauttaa meidät kiireestä, mutta kävikin päinvastoin. Mitä hienompi tietokone tai kännykkä on, sitä varmemmin työt seuraavat mukana.
Isoja virstanpylväitä työaikakysymyksessä ovat olleet SDP:n Forssan ohjelman 1903 vaatimus 8 tunnin työpäivästä, joka toteutui 1917 ja siirtyminen viiden päivän työviikkoon 60 luvun lopulla. Sen jälkeen on lähinnä siirrelty kirkollisia juhlapyhiä.
Talouselämä, eli ne kuuluisat markkinat ovat auki kellon ympäri jossain päin maailmaa. Tästä seuraa omalla ajalla työskentelyä, jota ei mitata. Se kuitenkin pitää ison joukon ihmisiä henkisesti kiinni töissä koko ajan. Se työaika jää kokonaan korvaamatta rahallisesti. Tämä on iso ja ajankohtainen ongelma toimihenkilö- ja asiantuntijatyössä.
Yhteiskunnassa alkaa olla onneksi olla merkkejä siitä, että tästäkin asiasta vielä puhutaan. Pari aiheesta äskettäin julkaistua hyvää kirjaa ovat olleet Osmo Soininvaaran "Vauraus ja aika" sekä Kaisa Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen "Vapaaksi kvartaalitalouden talutusnuorasta".
Soininvaaran ajatus on karkeasti se, että osa tuottavuuden kasvusta pitäisi jakaa lisääntyvänä vapaa-aikana, koska sen arvo säilyy ja tuottaa tehokkaammin onnellisuutta kuin raha. Kautto-Koivulan ja Huhtaniemen kirjassa on sama arvolataus; ihmisten pitäisi nykyistä paremmin pystyä päättämään omasta ajastaan ja tekemisistään.
Tuorein kommentti asiaan saatiin sunnuntain (16.3.) Helsingin Sanomissa, jossa filosofian tutkija ja toimittaja Jakke Holvas kirjoitti postfordismista otsikolla "Tietotyön tekijä elää ympärivuorokautisessa valmiustilassa".
Toimihenkilöunioni teetti ennen työehtosopimuskierrosta TNS gallupilla tutkimuksen, jonka otos vastasi työssäkäyviä suomalaisia; kaikissa tuloluokissa ja ikäryhmissä olisi mieluummin otettu viisi päivää vapaata kuin 2 % korotus bruttopalkkaan. Näillä on laskennallisesti sama kustannusvaikutus, mutta palkansaajan kannalta vain vapaa-ajalla on pysyvä arvo, johon verottajakaan ei koske. Kun veimme vaatimuksen työajan lyhentämisestä työnantajille, he toljottivat sitä suu auki naama punaisena.
Kysymys kuuluu: Millä tavalla me tulevaisuudessa mittaamme työaikaa, jotta se ottaa huomioon kaiken tehdyn työn ja onko meillä vihdoin varaa ottaa vähän löysemmin?
Isoja virstanpylväitä työaikakysymyksessä ovat olleet SDP:n Forssan ohjelman 1903 vaatimus 8 tunnin työpäivästä, joka toteutui 1917 ja siirtyminen viiden päivän työviikkoon 60 luvun lopulla. Sen jälkeen on lähinnä siirrelty kirkollisia juhlapyhiä.
Talouselämä, eli ne kuuluisat markkinat ovat auki kellon ympäri jossain päin maailmaa. Tästä seuraa omalla ajalla työskentelyä, jota ei mitata. Se kuitenkin pitää ison joukon ihmisiä henkisesti kiinni töissä koko ajan. Se työaika jää kokonaan korvaamatta rahallisesti. Tämä on iso ja ajankohtainen ongelma toimihenkilö- ja asiantuntijatyössä.
Yhteiskunnassa alkaa olla onneksi olla merkkejä siitä, että tästäkin asiasta vielä puhutaan. Pari aiheesta äskettäin julkaistua hyvää kirjaa ovat olleet Osmo Soininvaaran "Vauraus ja aika" sekä Kaisa Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen "Vapaaksi kvartaalitalouden talutusnuorasta".
Soininvaaran ajatus on karkeasti se, että osa tuottavuuden kasvusta pitäisi jakaa lisääntyvänä vapaa-aikana, koska sen arvo säilyy ja tuottaa tehokkaammin onnellisuutta kuin raha. Kautto-Koivulan ja Huhtaniemen kirjassa on sama arvolataus; ihmisten pitäisi nykyistä paremmin pystyä päättämään omasta ajastaan ja tekemisistään.
Tuorein kommentti asiaan saatiin sunnuntain (16.3.) Helsingin Sanomissa, jossa filosofian tutkija ja toimittaja Jakke Holvas kirjoitti postfordismista otsikolla "Tietotyön tekijä elää ympärivuorokautisessa valmiustilassa".
Toimihenkilöunioni teetti ennen työehtosopimuskierrosta TNS gallupilla tutkimuksen, jonka otos vastasi työssäkäyviä suomalaisia; kaikissa tuloluokissa ja ikäryhmissä olisi mieluummin otettu viisi päivää vapaata kuin 2 % korotus bruttopalkkaan. Näillä on laskennallisesti sama kustannusvaikutus, mutta palkansaajan kannalta vain vapaa-ajalla on pysyvä arvo, johon verottajakaan ei koske. Kun veimme vaatimuksen työajan lyhentämisestä työnantajille, he toljottivat sitä suu auki naama punaisena.
Kysymys kuuluu: Millä tavalla me tulevaisuudessa mittaamme työaikaa, jotta se ottaa huomioon kaiken tehdyn työn ja onko meillä vihdoin varaa ottaa vähän löysemmin?
tiistai 11. maaliskuuta 2008
Juu vai ei?
Kaikilla poliittisilla puolueella olisi hyvä olla sellaisia poliittisia tavoitteita, jotka se aikoo toteuttaa. Vielä parempi on, jos muutkin kuin oma suunnitteluosasto ymmärtävät mitä on tarkoitettu.
Mieleeni onkin juolahtanut muutamia väittämiä, jotka on helppo ymmärtää ja joihin voi vastata juu tai ei. Olisi mukava tietää mitä vaikkapa SDP:n puheenjohtajaehdokkaat vastaisivat.
Väite 1: Osa tuottavuuden kasvusta pitäisi jakaa lisääntyvänä vapaa-aikana, koska sen arvo säilyy.
Väite 2: Kannattavien yritysten pitää osallistua irtisanomiensa ihmisten uudelleenkoulutukseen taloudellisesti, koska niillä on siihen varaa ja se on oikein.
Väite 3: Jos tuotantolaitos lopettaa toimintansa, sen kuuluu siivota jälkensä, sillä kuka muukaan ne siivoaisi.
Väite 4: Työsuhdeautoilun tukeminen kannattaa lopettaa ja ohjata sekin tuki julkiselle työpaikkaliikenteelle, koska autoista ei maailmassa tule olemaan pulaa. Pulaa tulee olemaan puhtaasta ilmasta.
Väite 5: Natoon ei kannata liittyä koska enemmistö suomalaisista ei pidä sitä järkevänä, vaan suorastaan tyhmänä.
Väite 6: Kaikkia säästämisen muotoja pitää kohdella verotuksellisesti samalla tavalla ja huojentaa tuoton verotusta sapattivapaan, työttömyyden ja uudelleenkoulutuksen ajalta.
Väite 7: Yli viisikymppisten (tai kuusikymppisten) ei tarvitse enää tehdä 8 -tunnin työpäiviä, koska he ovat urakkansa hoitaneet. Koko työajan käsite pitää muutenkin määritellä uudelleen, koska sitä on viimeksi mietitty silloin, kun lauantaista tuli vapaapäivä.
Näin aluksi.
Mieleeni onkin juolahtanut muutamia väittämiä, jotka on helppo ymmärtää ja joihin voi vastata juu tai ei. Olisi mukava tietää mitä vaikkapa SDP:n puheenjohtajaehdokkaat vastaisivat.
Väite 1: Osa tuottavuuden kasvusta pitäisi jakaa lisääntyvänä vapaa-aikana, koska sen arvo säilyy.
Väite 2: Kannattavien yritysten pitää osallistua irtisanomiensa ihmisten uudelleenkoulutukseen taloudellisesti, koska niillä on siihen varaa ja se on oikein.
Väite 3: Jos tuotantolaitos lopettaa toimintansa, sen kuuluu siivota jälkensä, sillä kuka muukaan ne siivoaisi.
Väite 4: Työsuhdeautoilun tukeminen kannattaa lopettaa ja ohjata sekin tuki julkiselle työpaikkaliikenteelle, koska autoista ei maailmassa tule olemaan pulaa. Pulaa tulee olemaan puhtaasta ilmasta.
Väite 5: Natoon ei kannata liittyä koska enemmistö suomalaisista ei pidä sitä järkevänä, vaan suorastaan tyhmänä.
Väite 6: Kaikkia säästämisen muotoja pitää kohdella verotuksellisesti samalla tavalla ja huojentaa tuoton verotusta sapattivapaan, työttömyyden ja uudelleenkoulutuksen ajalta.
Väite 7: Yli viisikymppisten (tai kuusikymppisten) ei tarvitse enää tehdä 8 -tunnin työpäiviä, koska he ovat urakkansa hoitaneet. Koko työajan käsite pitää muutenkin määritellä uudelleen, koska sitä on viimeksi mietitty silloin, kun lauantaista tuli vapaapäivä.
Näin aluksi.
lauantai 1. maaliskuuta 2008
Korhonen vedättää
Poliittinen elämä saa vihdoin pirteitä piirteitä, kun demareiden sirkus starttaa maakuntiin ja Keskustan puoluesihteeri on hajottavinaan hallitusta.
Eihän tässä oikeasti ole kysymys mistään Keskustan ja Kokoomuksen välirikosta tai Keskustan sisäisestä hajaannuksesta. Korhonen hoitaa vain omaa hommaansa puoluekoneiston rasvaajana. Se ottaa Kokoomusta päähän, joka ei kuitenkaan ole Korhosen ongelma.
Puoluesihteereiden seuraava suuri koitos ovat kunnallisvaalit. Hallitus ei nyt ole parhaassa huudossa Keskustan vahvoilla kannatusalueilla pohjoisessa, eikä ehkä muuallakaan samaistuttuaan Kokoomuksen ministereiden puheisiin ja tekoihin. Puolueella on vaikeuksia saada edes ehdokaslistoja täyteen ja se on Korhosen ongelma.
Jotta vaaleista ei tulisi Kepun näkökulmasta puhdasta katastrofia ja samalla perussuomalaisten ja Soinin voittokulkua, on puolueen ryhdistäydyttävä jollakin tavalla edes julkisuudessa. No, tähän tarjoaa media auttavan kätensä. Tietenkin on uutinen, jos hallituspuolueen puoluesihteeri alkaa kaatamaan hallitusta ihan omin päin. Sori vaan. Veikkaisin kyllä, että nyt vedätetään. Korhonen on saanut juuri sellaisen julkisuuden ja maineen kuin on halunnutkin. Vanhanen on samaan aikaan pysynyt valtiomiessarjassa provosoitumalla vain sopivasti.
Kun Korhonen nyt marssii Kemijärven ja muiden pohjoisen kylien pirtteihin, hän voi uskottavasti uhota ja lyödä nyrkkiä pöytään. Keskusta on tavallaan samaan aikaan hallituksessa ja sen ulkopuolella. Jokainen ymmärtää, että se on vaalien kannalta paras tilanne.
Sekin muuten on hyvä, jos joku vähän vahtii puolueen tekemisiä ja omien kannattajien etuja, ettei hallitusryhmä hyppää jokaisen kulkukauppiaan rekeen. Sellainen kriittinen ääni tekisi hyvää muillekin puolueille ja parhaiten rooli sopisi puolueen omalle lehdelle, jos sellainen sattuu olemaan.
Eihän tässä oikeasti ole kysymys mistään Keskustan ja Kokoomuksen välirikosta tai Keskustan sisäisestä hajaannuksesta. Korhonen hoitaa vain omaa hommaansa puoluekoneiston rasvaajana. Se ottaa Kokoomusta päähän, joka ei kuitenkaan ole Korhosen ongelma.
Puoluesihteereiden seuraava suuri koitos ovat kunnallisvaalit. Hallitus ei nyt ole parhaassa huudossa Keskustan vahvoilla kannatusalueilla pohjoisessa, eikä ehkä muuallakaan samaistuttuaan Kokoomuksen ministereiden puheisiin ja tekoihin. Puolueella on vaikeuksia saada edes ehdokaslistoja täyteen ja se on Korhosen ongelma.
Jotta vaaleista ei tulisi Kepun näkökulmasta puhdasta katastrofia ja samalla perussuomalaisten ja Soinin voittokulkua, on puolueen ryhdistäydyttävä jollakin tavalla edes julkisuudessa. No, tähän tarjoaa media auttavan kätensä. Tietenkin on uutinen, jos hallituspuolueen puoluesihteeri alkaa kaatamaan hallitusta ihan omin päin. Sori vaan. Veikkaisin kyllä, että nyt vedätetään. Korhonen on saanut juuri sellaisen julkisuuden ja maineen kuin on halunnutkin. Vanhanen on samaan aikaan pysynyt valtiomiessarjassa provosoitumalla vain sopivasti.
Kun Korhonen nyt marssii Kemijärven ja muiden pohjoisen kylien pirtteihin, hän voi uskottavasti uhota ja lyödä nyrkkiä pöytään. Keskusta on tavallaan samaan aikaan hallituksessa ja sen ulkopuolella. Jokainen ymmärtää, että se on vaalien kannalta paras tilanne.
Sekin muuten on hyvä, jos joku vähän vahtii puolueen tekemisiä ja omien kannattajien etuja, ettei hallitusryhmä hyppää jokaisen kulkukauppiaan rekeen. Sellainen kriittinen ääni tekisi hyvää muillekin puolueille ja parhaiten rooli sopisi puolueen omalle lehdelle, jos sellainen sattuu olemaan.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Melkein toimii
Joskus sitä tulee kiinnittäneeksi huomiota aika pieniin asioihin. Kuten esimerkiksi siihen miten jotkut asiat lähes toimivat.
Muutamiin sellaisiin törmäsin alkuvuodesta vuokrahuoneistossa Barcelonassa.
Kylpyhuone oli remontoitu, mutta käsisuihku ja sitä ylhäällä pitävä teline olivat eri paria. Suihkussa voi siis lähes peseytyä. Etuovessa oli kuusi lukkoa, ja takaovessa yksi, mutta sen vastakappale karmissa oli kymmenen senttiä ylempänä kuin lukko. Takaoven sai siis lähes lukkoon. Keittiön ikkuna oli eri paria kuin karmi, sen sai siis lähes kiinni.
Myös töissä sattuu melkein toimii -tilanteita. Esimies kysyy sinulta mitä mieltä olet jostain asiasta ja vastaa itse kysymykseen. Keskustelu on puoliksi onnistunut. Mikä on tietysti parempi kuin se, että esimies ei edes tunne sinua. Eduskunnan virkamiehillähän on tällainen ongelma.
Melkein onnistuneita ilmaisuja sen sijaan löytyy eri asiakirjoista. Jos esimerkiksi jossain ohjelmassa sanotaan, että ”Puolueen uudistuminen on nähtävä jatkuvana prosessina, jonka pohja rakentuu olemassa olevalle ottaen huomioon niin historian kuin tulevaisuudenkin uudistumiselle asettamat haasteet”, niin silloin on melkein tavoitettu joku ajatus.
No. Lyhytkin piipahdus vaikkapa Manilan slummeissa laittaa nopeasti nämä murheet oikeisiin mittasuhteisiin. Ei sillä suihkun kahvalla oikeastaan niin väliä olekaan.
Muutamiin sellaisiin törmäsin alkuvuodesta vuokrahuoneistossa Barcelonassa.
Kylpyhuone oli remontoitu, mutta käsisuihku ja sitä ylhäällä pitävä teline olivat eri paria. Suihkussa voi siis lähes peseytyä. Etuovessa oli kuusi lukkoa, ja takaovessa yksi, mutta sen vastakappale karmissa oli kymmenen senttiä ylempänä kuin lukko. Takaoven sai siis lähes lukkoon. Keittiön ikkuna oli eri paria kuin karmi, sen sai siis lähes kiinni.
Myös töissä sattuu melkein toimii -tilanteita. Esimies kysyy sinulta mitä mieltä olet jostain asiasta ja vastaa itse kysymykseen. Keskustelu on puoliksi onnistunut. Mikä on tietysti parempi kuin se, että esimies ei edes tunne sinua. Eduskunnan virkamiehillähän on tällainen ongelma.
Melkein onnistuneita ilmaisuja sen sijaan löytyy eri asiakirjoista. Jos esimerkiksi jossain ohjelmassa sanotaan, että ”Puolueen uudistuminen on nähtävä jatkuvana prosessina, jonka pohja rakentuu olemassa olevalle ottaen huomioon niin historian kuin tulevaisuudenkin uudistumiselle asettamat haasteet”, niin silloin on melkein tavoitettu joku ajatus.
No. Lyhytkin piipahdus vaikkapa Manilan slummeissa laittaa nopeasti nämä murheet oikeisiin mittasuhteisiin. Ei sillä suihkun kahvalla oikeastaan niin väliä olekaan.
maanantai 18. helmikuuta 2008
Puoluejohtajat testiin
On pelkästään hyvä asia, että SDP:n puheenjohtajaruletista on tullut yleistä kansanhuvia, sillä sehän on elävän kansanliikkeen merkki. Näin ollen minäkin voin reippain mielin ottaa osaa keskusteluun, vaikka ei puoluekokouksessa yhtään ääntä olekaan.
Kun puolueiden puheenjohtajia valitaan, ratkaisevaksi tekijäksi näyttää nousevan karisman mukanaan tuoma innostus kansalaisten parissa. Se onkin hyvä kriteeri.
Suurten puolueiden puheenjohtajat luotsaavat kuitenkin merkittäviä organisaatioita ja toisinaan myös valtioneuvostoa tai jotain ministeriötä.
Monien käytännön ongelmien ja mielipahan välttämiseksi olisi ennen valintaa hyvä selvittää vähän myös näitä johtajaominaisuuksia. Ei puolueiden puheenjohtajaehdokkaita ehkä palikkatesteihin saa, mutta muitakin tapoja on.
Esimerkiksi johtamistaidon opistolla (JTO) on hyvä johtamiskäyttäytymisen arviointimalli, jossa alaiset ja yhteistyökumppanit arvioivat johtajan ominaisuuksia johtamisen eettisen perustan, tehtävien hoidon, henkisen jouston ja ihmissuhteiden hoidon näkökulmasta. Tulosta verrataan 40 000 jo arvioidun johtajan profiiliin sekä arvioitavan itsensä kuvitelmaan omista kyvyistään.
Tulokset ovat joskus lohdutonta luettavaa, mutta arvio kannattaa silti tehdä. Tässä tapauksessa mieluummin ennen valintaa kuin sen jälkeen.
Kun puolueiden puheenjohtajia valitaan, ratkaisevaksi tekijäksi näyttää nousevan karisman mukanaan tuoma innostus kansalaisten parissa. Se onkin hyvä kriteeri.
Suurten puolueiden puheenjohtajat luotsaavat kuitenkin merkittäviä organisaatioita ja toisinaan myös valtioneuvostoa tai jotain ministeriötä.
Monien käytännön ongelmien ja mielipahan välttämiseksi olisi ennen valintaa hyvä selvittää vähän myös näitä johtajaominaisuuksia. Ei puolueiden puheenjohtajaehdokkaita ehkä palikkatesteihin saa, mutta muitakin tapoja on.
Esimerkiksi johtamistaidon opistolla (JTO) on hyvä johtamiskäyttäytymisen arviointimalli, jossa alaiset ja yhteistyökumppanit arvioivat johtajan ominaisuuksia johtamisen eettisen perustan, tehtävien hoidon, henkisen jouston ja ihmissuhteiden hoidon näkökulmasta. Tulosta verrataan 40 000 jo arvioidun johtajan profiiliin sekä arvioitavan itsensä kuvitelmaan omista kyvyistään.
Tulokset ovat joskus lohdutonta luettavaa, mutta arvio kannattaa silti tehdä. Tässä tapauksessa mieluummin ennen valintaa kuin sen jälkeen.
perjantai 15. helmikuuta 2008
Selitys
Aikaisempiin töihini toimittajana kuului kummallinen etuoikeus kirjoittaa omia mielipiteitä muiden ihmeteltäväksi. Tätä kesti noin vuodesta 1980 viime vuoteen, jolloin vaihdoin kolumnit ja pääkirjoitukset muistioihin ja esityslistoihin. Voi tietenkin olla niin, että esityslistoilla on enemmän ja huolellisempia lukijoita, mutta ei se silti ihan samaa asiaa aja.
Nyt kun kolumnien kirjoittaminen ei ole enää toimittajien ja poliitikkojen yksinoikeus, ajattelin työntää lusikkani samaan blogisoppaan.
Olen töissä Toimihenkilöunionissa, mutta vältän käsittelemästä työasioita tai ainakin työpaikan asioita. Uskoisin, että muissakin asioissa riittää kommentoitavaa. Onhan tulossa esimerkiksi SDP:n puoluekokous, pörssissä ollaan karhumarkkinassa ja muutenkin taloudessa odotellaan murheellisia aikoja. Lisäksi tietysti arkielämä itsessään antaa paljon kummasteltavaa.
Pörssin ja talouden syklit näyttävät muuten kulkevan samassa tahdissa poliittisen ilmaston kanssa. Ahon hallitushan nimitettiin huhtikuussa 1991, syyskuussa tuli syliin SKOP ja saman vuoden marraskuussa markka devalvoitiin. Vuoden viimeisenä päivänä 1991 Helsingin pörssin indeksin pisteluku oli enää puolet vuoden 1989 viimeisen päivän pisteluvusta.
Tällä kerralla me kaikki palkansaajat ja osakesäästäjät toivomme porvarihallitukselle parempaa tuuria ihan itsemme takia.
Nyt kun kolumnien kirjoittaminen ei ole enää toimittajien ja poliitikkojen yksinoikeus, ajattelin työntää lusikkani samaan blogisoppaan.
Olen töissä Toimihenkilöunionissa, mutta vältän käsittelemästä työasioita tai ainakin työpaikan asioita. Uskoisin, että muissakin asioissa riittää kommentoitavaa. Onhan tulossa esimerkiksi SDP:n puoluekokous, pörssissä ollaan karhumarkkinassa ja muutenkin taloudessa odotellaan murheellisia aikoja. Lisäksi tietysti arkielämä itsessään antaa paljon kummasteltavaa.
Pörssin ja talouden syklit näyttävät muuten kulkevan samassa tahdissa poliittisen ilmaston kanssa. Ahon hallitushan nimitettiin huhtikuussa 1991, syyskuussa tuli syliin SKOP ja saman vuoden marraskuussa markka devalvoitiin. Vuoden viimeisenä päivänä 1991 Helsingin pörssin indeksin pisteluku oli enää puolet vuoden 1989 viimeisen päivän pisteluvusta.
Tällä kerralla me kaikki palkansaajat ja osakesäästäjät toivomme porvarihallitukselle parempaa tuuria ihan itsemme takia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
