perjantai 27. marraskuuta 2009

Kirjeitä idiooteille

Hyvä Yhtyneet Kuvalehdet Oy. Olette lähestynyt minua kirjeellä, jossa tarjoatte viittä ERÄ – lehden numeroa yhteishintaan 21,90 €. Tämän sinänsä asiallisen tiedon lisäksi samassa kuoressa oli VIISI erilaista painotuotetta, joissa kaikissa oli sama sisältö. Niissä kerrottiin mitä asiaan liittymättömiä tilaajapalkintoja saan ja mitä lisäksi voin voittaa arvonnassa. Näiden tilaajapalkintojen arvo on hinnastonne mukaan 59,50 €. Ottaisin mieluummin lehdet ilmaiseksi ja lisäksi 37,60 euroa käteistä.

ERÄ – lehti saattaisi olla mielenkiintoinen luettava, ja olisin sen voinut tilatakin asiallisen tarjouksen perusteella. Kuoressa olleesta krääsästä päätellen pidätte minua kuitenkin lukutaidottomana idioottina, joten en aio tilata lehteänne.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Mutkatonta yhteisöllisyyttä

Olin eilen puhumassa Pohjanmaalla ja tilaisuus pidettiin korpihotelliin verrattavassa ravitsemusliikkeessä. Kun olin puolen yön maissa menossa nukkumaan, pysähdyin respaan ostamaan hammastahnaa. Jouduin odottamaan, koska vastaanottovirkailija oli juuri puhelimessa ja puhui paikallisen taksiyrittäjän kanssa.

"Tunnetkos sää sen (asiakkaan nimi). Joo. Sama kaveri. Se pyörii nyt tuos pihas. Se on niin juavuksis, ettei pääse enää ravintolaan sisähän. Tuu ny hakemaan se pois.”

Tämän jälkeen vastaanottovirkailija opasti ovimiehiä:

”Menkää ny jompikumpi kattomaan, notta se pääsöö autohon.”

Tätä minä sanoisin huolenpidoksi, ellei peräti lähimmäisenrakkaudeksi. Minäkin sain hammastahnani.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Vapaus olla ahkera?

Viime sunnuntain Hesarissa oli kokoomuksen ja keskustan valtiosihteereiden sinänsä melko lapsellinen kirjoitus, jossa pyrittiin hyödyntämään suomalaisille myyttisen pyhää ahkeruuden teemaa. Siis, että kokoomus on ahkeruuden puolue, ahkeruus on hyve jne…

Yksi kiintoisa piirre oli voimakas vapaus-teeman korostaminen, siis valinnanvapaus, vapaus yrittää, vapaus kasvaa, vapaus menestyä. On päästävä irti perinteistä ja lisättävä valinnanvapautta.

No hyvä. Jos oikeasti puhutaan ahkerien suomalaisten vapauksista, niin eikö silloin pitäisi puhua esimerkiksi:
Vapaudesta päättää onko ahkera vai laiska.
Vapaudesta valita hyvä työnantaja huonon sijaan ilman taloudellista pakkoa.
Vapaudesta tehdä sellaisia töitä, ja siihen tahtiin, että mielenterveys ei kärsi.
Vapaudesta valita asuinalueensa riippumatta palkasta.
Vapaudesta olla lakossa tai vaikka kalassa tarvittaessa.

Jos taas puhutaan ahkerien suomalaisten mahdollisuudesta ansaita ja menestyä, eikö silloin pitäisi puhua siitä, että:
Maksetaan sellaista palkkaa, että sillä vaurastuu.
Palkan lisäksi voitoista maksetaan iso osa ahkerille suomalaisille.
Ei irtisanota ihmisiä esimerkin vuoksi tai hätäpäissään.
Maksetaan myös ylitöistä ja työmatkoista.

Jos taas puhutaan verotuksesta, niin ei tietenkään pidä verottaa ahkeria suomalaisia. Olen samaa mieltä. Verotetaan mieluummin niitä joilla on ahkeruuden määrään nähden isoimmat palkat. Ahkerien suomalaisten verottamiselta voidaan säästyä myös esimerkiksi perimällä pääomatuloista kunnallisvero.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Vesiongelma on ratkaistu

STX:n Turun telakalla valmistui viime viikolla isohko laiva, Oasis of the Seas. Laivaan mahtuu yli 5000 matkustajaa ja 2500 miehistön jäsentä.

Minulla oli mahdollisuus olla paikalla, kun laiva luovutettiin tilaajalleen, Royal Caribbean International – varustamolle. Yksi asia laivasta jäi erityisesti mieleen. Se tekee kaiken tarvitsemansa makean veden merivedestä. Sitä kuluu 4,1 miljoonaa litraa. Siis päivässä.

Koska tämä vaikuttaa maallikosta melko erikoiselta, kysyin asiaa yhdeltä laivan suunnittelijoista, Jorma Maliselta. Hänen mukaansa makea vesi tuotetaan evapolaattoreilla ja käänteisosmoosilaitteilla.

Vaivaamaan jäi, mitä tapahtuu käytetylle vedelle ja muulle laivan jätteelle. Jorman mukaan jätevedestä huolehtivat pieneliöt, jotka muuttavat sen biomassaksi;

Bioreaktoreilla käsitellään jätevettä/vrk seuraavasti:
-viemärivettä vessoista 25l/hlö
-harmaavettä (pesuvesi) 236l/hlö
-harmaavettä pesuloista 31/hlö
-harmaavettä keittiöistä 55l/hlö
Yhteensä n. 350/hlö/vrk, joka johtaa puhdistusprosessin mitoitusarvoon 3000m3/vrk.

Kaikki syntyvä jätevesi käsitellään kaksivaiheisessa bioprosessissa, jossa syntyvä kiinteä biomassa poistetaan vedestä useassa filtteröintivaiheessa.

Jäljellejäänyt biomassa kuivataan jätteenpolttolaitosten hukkalämmöllä ja poltetaan muun polttokelpoisen kiintojätteen kanssa kaksivaiheisessa polttoprosessissa. Ensimmäinen polttovaihe tuottaa tuhkaa, joka säkitetään ja viedään maihin. Toisessa polttovaiheessa 1.vaiheen kaasut poltetaan hajuttomiksi.

Puhdistettu jätevesi ajetaan ultraviolettireaktoreiden kautta mereen, UV-prosessi tuhoaa vedessä mahdollisesti olevat bakteerit. Ulospumpattavan veden laatua mitataan jatkuvasti. Mikäli laatu ei ole riittävän hyvä, vesi otetaan uudelleen käsittelyyn.

Kierrätyskelpoinen jäte murskataan tai paalataan ja viedään maihin.”

Kerroin asiasta ohimennen tyttärelleni Marille, joka kysyi, että voisiko sitä puhdasta vettä tehdä samalla tavalla muillekin kuin amerikkalaisille risteilyvieraille?

Tämä haiskahtaa samaan aikaan hyvältä bisnekseltä ja hyvältä asialta. Se asiassa onkin niin poikkeuksellista.