Navigaattori

Navigaattori on laite, joka kytketään päälle esimerkiksi Helsingissä ja sitten siihen kirjoitetaan päämääräksi Tampere. Kone sanoo, että aja suoraan 178 kilometriä.  Sitten ajetaan viivasuoraa moottoritietä Helsingistä Tampereelle ja välillä vilkaistaan huolestuneena laitteen näyttöä, ettei vaan olla eksytty.

Minulle tämä laite on ongelmallinen, koska olen lähtökohtaisesti eri mieltä ja koneen kanssa on tylsä väitellä. Olen kokeillut pari kertaa peruutustutkan kanssa ja molemmista kerroista on muisto takapuskurissa.

Tässä keittoriisipussien avuttomassa maailmassa jonkun on pakko kohta keksiä elämän navigaattori. Sitten ei tarvitse enää käydä katsomassa, että mitähän tuon tien päästä löytyy tai kokeilla mitä tapahtuu jos painaa tosta napista tai kusee sähköpaimeneen.  Netin koulutushakupalveluissahan on jo hyvää yritystä.

Tehokasta, turvallista ja tylsää.  Eikä voi tietää löytäneensä perille, kun ei ole koskaan ollut hukassa.

Asia päivässä

Lauantaina tuli Ari ja muurasi hellan tason. Oli yötä ja sunnuntaina nostettiin hella paikalleen.

Maanantaiaamuna soitti putkimies Henri ja sanoi tulevansa käymään. Pyysin ottamaan keittiön hanat mukaan Maliselta. Sanoi uskovansa onnistuvan, vaikka kauppa aukeaa vasta tunnin päästä. Hanat löytyivät, toinen tosin myyjän omasta jemmasta. Oli laittanut pöytälaatikkoon ettei kukaan epähuomiossa myy sitä. Illalla pidettiin kyläyhdistyksen pikkujoulukemut Puponmäen koululla. Soisalo-kuoro esiintyi ja puurokin oli hyvää.

Tiistaiaamuna soitti sähkömies Hannu ja kysyi olenko maisemissa. Sanoin olevani ja hän arveli tulevansa myös. Toivotin tervetulleeksi ja viritin tulet hellaan.  Kaappien lamput tuli asennettua. Sitten soitti Esko ja sanoi tulevansa kaveriksi risujen polttoon.

Keskiviikkona kurvasi pihaan myös Rauno, jolla oli mukana kattilallinen hirvikeittoa. Risut ja rakennusjätteet saivat kyytiä.

Torstaina aineellistui ilmapumppuasentaja, joka lisäsi ilmalämpöpumppuun kylmäainetta.

Perjantaina ajattelin käydä kylillä ProAgrian neuvojan puheilla. Pyysi käymään, kun puhelimessa jutellessa hänestä vaikutti siltä, että ”nyt valtio on saamassa jotain mikä sille ei kuulu.”

Lauantai on savusaunapäivä.

Sattumaviljelijä

Ei meidän mitään pitänyt viljellä. Kunhan pyysin Ristoa kyntämään yhden peltolohkon keväällä, omiensa ohessa. Juolavehnän perkelehän se oli pellon vallannut, niin kuin muutkin. Arveltiin että saattaisi siinä jotain kasvaa, jos saisi juolavehnän juuret tapettua. Mutta omalla rahallahan sitä olisi viljeltävä, kun tukikelpoisuus oli jo menetetty. Kunnasta sain kuitenkin lohkonumerot ja pinta-alat vastaisen varalle.

Asiaan tuntumaa saadakseni äestin pellon parin viikon välein. Kun se nyt oli tullut kynnettyä ja joustopiikkiäeskin oli hommattu Fergun perään.

Kesällä kuuntelin alueradiota ja jotenkin jäi korviin soimaan kanadalainen Saskatoon marja, jota on tuotu viljeltäväksi Joensuun ympäristöön. Huvikseni tein maakuntamatkan Pyhäselän ympäri: Heinävesi. Liperi. Rääkkylä, Joensuu. Matkalle sattui hehtaarin Saskatoon viljelmä ja paikalla oli mies, joka oli alun perin tuonut pensaat Kanadasta. Intiaanien retkieväs, vitamiinit ja muut arvot yliopistossa tutkittu, pensaat kuin puita ja tertut melkein kuin viinirypäleissä. Keräsin vartissa kolme kiloa marjoja.

Loppukesästä istuttiin pirtissä ja syötiin sopat. Naapurin Jarmo kurvasi pihaan ja peltoon oli jo laitettu linjatikut marjapenkeille. Kun tuli tilattua yli 600 marjapensasta, niin pakkohan niille on penkit tehdä. Tehtiin rivi kerrallaan. Minä roikuin alkupäässä muovissa kiinni, Jarmo ajoi linjatikkujen mukaan ja insinöörin kehittämä laite upotti muovia peltoon. Alapäässä Esko katkoi muovin ja peitteli helman mullalla.

Seuraavana viikonloppuna keräsin penkkien väleistä kivet, tasasin takakauhalla mullan, kylvin 70 kiloa nurmen siementä ja jyräsin kylvöt. Nyt jo nurmi vihertää. Keväällä istutetaan taimet ja sitten odotellaan.

ProAgrian kanssa on palaveri sovittu ja luomusertifikaatin hakemus on hahmollaan. Mitähän tästä seuraa?

Klapin aihioita

Mikä ihme meitä miehiä kiehtoo polttopuiden tekemisessä? Isä teki niitä aina joutessaan ja olen minäkin muutaman sata mottia pilkkonut, vaikka en pelkän puulämmityksen varassa ole ollutkaan.

Onko se ikiaikainen vaisto, joka käskee varautumaan kylmään? Tuskin, sillä naisethan ne keräilivät puita, kunnes keksittiin kaupat ja tuli muuta keräiltävää.

Onko se traktorin ja sirkkelin tasainen humina ja terän kimeä parahdus, kun se pureutuu rankaan. Vai onko se halkaisuruuvin lumoava kierto, joka alati väijyy peukaloa?

Onko se moottorisahan pärinä ja kaksitahtibensan tuoksu?

Onko se ylivuotisen oksaisen koivun antama sitkeä haaste vai lepän helähdys?

Onko se kirveen ja miehen tasaveroinen yksinkertaisuus?

Onko se kuivia klapeja täynnä oleva halkoliiteri, jota voi ylpeänä esitellä?

Onko se puhdas rationaalisuus, joka takoo herkeämättä päässä että talven puut on tehtävä nyt eikä juhannuksen jälkeen?

En tiedä, mutta kun muut näkevät tien varressa olevassa ropsipinossa koivuja tai parhaassa tapauksessa sellua ja seteleitä, niin minä näen siinä hyviä klapin aihioita ja isommissa tukeissa piilotettuja lankkuja.

Molemmat odottavat löytäjäänsä.

Koeaika alkaa

SDP näyttää saavan haluamansa työsopimuksen. Rekrytointitilaisuudessa tosin palkattiin muitakin ja esimieheksi tuli Kokoomus.

Näin pääsiäisen alla on käynnissä viimeiset soveltuvuustestit ja haastattelut, organisaatiokaavion huipulla on vielä vapaita paikkoja täyttämättä.

Muistin virkistämiseksi laitan tähän muutaman kohdan sovituista keskeisistä työtehtävistä:

- Työn ja perhe-elämän yhdistäminen helpommaksi – joustavat tukijärjestelmät ja päivähoitomaksut

- Vapautta oman työn tekemiseen – työaikapankit joustoa luomaan

- Turvaa pätkätyöntekijöille – parempi työsuhdeturva, takuupalkat vuokratyöntekijöille

- Perusturvaa korotetaan sadalla eurolla kuussa

- Säädetään vanhuspalvelulaki ja taataan ihmisarvoisen vanhuuden turvaavat hoivapalvelut

- Eläkkeitä ei leikata eikä eläkeiän alaikärajaa nosteta

Nämä asiat on siis sovittu SDP:n ja äänestäjän välillä julkisin lehti-ilmoituksin. Näin ollen hallitusohjelmassa ei riitä maininnat ”noudatetaan työmarkkinoiden keskusjärjestöjen sopimusta työurien pidentämisestä”. Tai ”työlainsäädäntöä kehitetään kolmikantaisesti yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.”

Tämä ei nimittäin ole se mitä sovittiin. Sovittiin, että eläkkeitä ei leikata eikä eläkeiän alaikärajaa nosteta ja vuokratyöntekijöille tulee takuupalkka.

Ensin tässä eläkeasiassa ovat hankalassa välikädessä AKAVA, SAK ja STTK, jotka haluaisivat päästä takaisin neuvottelupöytään. Tarpeeksi laajalla paketilla ne nielevät eläkeiän nostamisen, jota ilman EK ei pakettia tee.

Seuraavaksi välikäteen joutuu SDP, joka haluttaisiin hallitukseen nimenomaan syöttämään eläkeratkaisu  liitoille ja vakauttamaan työmarkkinat. Se ja persut puolestaan ovat luvanneet kansalaisille jotain ihan muuta.

Koeaika on alkamassa ja työsopimus näkyvällä paikalla allekirjoitettuna, palaan asiaan.

Saimi tykittää

Sivistin itseäni lähialueen (Leppävirta-Heinävesi) historiasta lukemalla heinävetisen Martti Issakaisen kirjan "Happosen tapaus".

Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtaja Onni Happonen (sd) muilutettiin ja ammuttiin vuonna 1930. Samassa hurmoksessa yritettiin ampua Pölläkän kyläkoulun opettajatar Anneli Turkia, jonka syntinä pidettiin vasemmistolaista isää.

Kirjassa on paljon paikkakuntalaisten haastatteluja, jotka ovatkin parasta antia. Savolaisiahan pidetään kiertoilmaisujen mestarina, joilta ei saa yksinkertaiseenkaan kysymykseen selkeää vastausta.

Ei pidä paikkaansa, seuraavassa lainaus kirjasta, siinä Onni Happosen leski Saimi tiivistää ajatuksensa oman kylän pojista, jotka yrittivät saada opettajattaren hengiltä:

" Ampuja, Vänni Pietarinen, sehän oli sellainen vetjake. Ne siellä Konnanlammella olivat hyvin uuraita tappelemaan ja ryyppäämään, tappoivathan ne siellä keskenään sen yhden veljeksen, nuoremman. Yksi veljes joutui sitten menemään mustalaista karkuun. Sitä löi sitten Mauri Mikkonen kirveellä, kun se oli mennyt juovuksissa sinne Maurin taloon ryllyämään. Mauri oli sanonut, että elekee tulla nyt, mutta ne oli väkisin kangella vängänny oven, ja Mauri oli sitten hutkauttanu kirveellä. Mut se kerkis sen verran väistää päätä, että kirves meni vartta myöten tohon olkapäähän. Niin Maurilta ne sitten hylkäytyi pois. Semmoisia urhoja täällä kylillä"

Ydinvoimala Koijärvelle

En ole ollut mukana kovin monessa vaaleja koskevassa tilaisuudessa. Mutta kaikissa niissä joissa olen ollut, on puhe jossain vaiheessa kääntynyt perussuomalaisiin ja Soiniin. Aluksi naureskellen, sitten kummastellen ja lopuksi kauhistellen. Tämä tietysti vauhdittaa nousukierrettä.

Kun miehellä on 20 prosentin kannatus, hänen väittämiinsä ei enää voi suhtautua hyväntahtoisesti hymyillen tyyliin "Kaikki asiantuntijat…", Suomen kansainvälinen asema …", "Kansainväliset sopimukset…" jne. Nyt on löydyttävä keskusteluun ihan oikeita argumentteja ja niiden on oltava hyviä, eikä ainoastaan siltä kuulostavia. Puolin ja toisin.

Jos Soinin nousukiito kestää, eikä maitohapot iske loppumetreilläkään, eduskunnassa tullaan näkemään paljon uusia kasvoja.

Parhaassa tapauksessa he ovat ihan tavallisia täysjärkisiä suomalaisia. Ministerin sivistyspoliittista selontekoa tai kuntarakenneselvitystä kuunnellessaan tämä uusi kansanedustaja voisi kysyä, että " Mitä ihmettä sää oikein horiset, meirän kakaroita ei ainakan ympäri maakuntaa ruveta retuuttaan." Ja kysymys olisi ihan hyvä.

Soini itse on osoittanut, että tullakseen uskottavaksi ei tarvitse yrittää kuulostaa itseään fiksummalta. Ehkä jopa päinvastoin.

Huonolla tuurilla kansaa edustamaan saadaan liuta puupäitä, kun täysjärkiset eivät ole viitsineet asettua ehdolle. Sitten ruvetaan voiman tunnossa toteuttamaan omin päin kriittistä maahanmuutto- ja kulttuuripolitiikkaa.

Jokos Koijärvi muuten on asfaltoitu, että Soini ja Putkonen saavat rakentaa sinne oman ydinvoimalansa.