Vältä Euroopan parlamenttia

Jos tarkoitus on nostaa äänestysaktiivisuutta EU-vaaleissa, ei ainakaan kannata viedä kansalaisia katsomaan miten parlamentti toimii.

Yleinen käsityshän on, että kun äänestäjät pääsevät näkemään kuinka merkittävää työtä Euroopan parlamentissa tehdään, he valaistuvat. Kyllä, mutta ehkä väärällä tavalla. Yleisin kysymys on, miksi koko porukka papereineen matkustaa Brysselistä Strasbourgiin ja takaisin melkein vuoroviikoin pitämään kokousta. Vastaus on, että perussopimuksessa sanotaan niin ja Ranska ei suostu muuttamaan sitä. Parlamentaarikot itse naureskelevat asialle ja sanovat suoraan että se on tyhmää rahojen haaskausta. Kansalaisia tosin ei naurata, kun joku polttaa heidän taskusta ottamiaan satasia.

Parlamenttirakennukset ovat palatsimaisia lasilinnoja, joista huokuu kallis maku ja tärkeily. Väkeä on töissä keskisuuren kaupungin verran ja näkyvä osa heistä on vahtimassa vieraita tai istumassa jonkun oven pielessä. Toinen näkyvä osa siemailee baarissa samppanjaa ja marmelaadia käädyt kaulassa tai istuu mustassa mersussa. Liikanen järkytti aikoinaan virkamiehet ilmoittamalla, että mahdollisen lakon ajalta ei makseta ainakaan täyttä palkkaa.

Kun menet sisään istuntosalin parvelle, elämäsi muuttuu jopa tylsemmäksi kuin Suomen eduskunnan lehtereillä. Paikalla on muutama parlamentaarikko, jotka jorisevat koheesiosta.
Samaa tarinaa suoltaa EU:n oma TV-kanava. Haastattelut tehdään tyyliin; ”Hyvä herra, voisitteko lausua jotain mielenkiintoista koheesiosta?”

Totta kai siellä tehdään ihmisten kannalta tärkeitä päätöksiä - myös ihmisen kokoisia. Kuten paljonko Euroopassa saa teettää ylitöitä, voiko virolainen päiväkoti kilpailla suomalaisen kanssa hinnoilla, paljonko kännykkäpuhelu saa maksaa per minuutti, täytyykö työehtosopimuksia noudattaa tai mitä myrkkyjä ihmisille saa syöttää.

Miten ihmeessä siitä on pystytty tekemään niin tylsää ja mahtailevaa?

Lorviminen kunniaan

Nyt kun palkansaajan työpanosta kaivataan yhä harvemmassa firmassa, olisi ehkä oikea aika nostaa lorviminen sille kuuluvaan asemaan kunniallisena ajankäytön muotona. Tämä saattaa johtaa siihen, että työnantajat ovat hämillään ja onnettomia. Mutta jos vaihtoehtona on se, että sinä itse ja perheesi olette onnettomia, niin eikö ensimmäinen ole parempi vaihtoehto?

Nousukauden aikana firmoissa taottiin managereiden koviin kalloihin oppia henkilökunnan sitouttamisesta ja toiminnan päättymättömästä tehostamisesta. Käyttöön otettiin 110 prosentin suoritukset, valmennusleirit, värikuulat, pellehatut ja kannustematkat. Nyt kun reaalitalous on taas näyttänyt - ei niin ystävälliset - äidin kasvonsa, voimmekin palata todellisuuteen. Jos ihmisen kuukausipalkka on esimerkiksi 2800 euroa, se on vasta keskiarvo. Miksi sillä pitäisi sitoutua muuhun kuin tekemään oma työnsä?

Nyt on oikea aika aloittaa downshifting, vaihtaa vaihdetta pienemmälle ja elää hitaammin. Arvojen muutos tähän suuntaan on alkanut ja lama antaisi periaatteessa hyvän mahdollisuuden sen voimistumiselle.

Tarve alennusvaihteen käytölle ei ole enää vain elämäntapaintiaanien höpinää. Nuorisotutkimukset kertovat, että työelämään tulevaa sukupolvea yhdistää pelko kilpailuasetelmasta, omasta pärjäämisestä ja kiireestä. He arvostavat omaa aikaa ja arjen pieniä asioita. Vanhempia työssä olevia sukupolvia yhdistää se, että nuorison pelot ovat heidän kohdallaan toteutuneet.

Toimihenkilöunionin tuoreessa työmarkkinatutkimuksessa selvitettiin jäsenten työaikoja. Tutkimuksen mukaan jäsenten todellinen keskimääräinen viikkotyöaika on 41,5 tuntia, kun sen pitäisi sopimusten mukaan olla keskimäärin 37,5 tuntia. Mieluiten he tekisivät 35 tuntista työviikkoa kymmenen kuukautta vuodessa.

Kysyimme myös, kumman jäsenet ottaisivat mieluummin, viisi ja puoli päivää vapaata vai kahden prosentin palkankorotuksen. Niillä on sama kustannusvaikutus, mutta vain palkankorotuksesta menee siivu verottajalle. Yli 70 prosenttia jäsenistä ottaisi mieluummin viisi päivää vapaata.

Työmarkkinatutkimukseen vastasi 17 000 jäsentä, eli tätä ei voi laittaa virhemarginaalin piikkiin.

Ruvettaisiinko muuttamaan yhteiskuntaa siihen suuntaan, että suorittaminen vähenee ja onnellisuus lisääntyy. Talouspolitiikka – kuten politiikka yleensäkään - ei ole luonnontiedettä vaan arvovalintoja.

Terveisiä luomiskertomuksesta

Ajatelkaapa ajavanne kapeata hiekkatietä kesäaamuna, kun aurinko on juuri noussut ja kosteus alkaa haihtua nostaen kevyttä usvaa. Pikkuauto on pakattu täyteen ja puoliso istuu raukeana etupenkillä kartanlukijana.


Yllättäen keskellä tietä on valtava kasa norsun paskaa. Ja toinen. Joudut väistelemään niitä ja hiljentämään vauhtia. Mutkaan tullessasi huomaat, että sen takana löntystelee noin kuuden tonnin painoinen, kuorma-auton kokoinen musta urosnorsu korvat heiluen.


Pysäytät auton ja alat katsella ympärillesi. Toisella puolella tietä kolme kirahvia hamuaa puun latvuksia ja vilkaisee välinpitämättömästi takaisin. Toisella puolella lauma impaloita, seurassaan muutamia seeproja järsii savannin ruohoa. Auringon ensisäteet antavat koko näytelmälle ainutlaatuisen värin.


Sinä istut autossasi hiljaa ja ymmärrät, että tällä kertaa olet itse vieraana muiden kotona ja on syytä käyttäytyä sen mukaisesti. Mieleesi tulee kansakoulun uskonnon kirjojen tarinat luomiskertomuksesta. Kirjoittaja on varmaan saanut inspiraationsa täällä.


Terveisiä Krugerin luonnonpuistosta Etelä-Afrikasta. Paikka on 20 000 neliökilometrin kokoinen ja sen sisällä ajetaan omalla tai vuokra-autolla yöpymisleiristä toiseen. Puistossa asustaa mm noin 15 000 norsua, 30 000 vesipuhvelia, 100 000 impalaa, 25 000 seepraa, leijonia, kuduja, hyeenoita, kirahveja, gnuita, sarvikuonoja, hippoja, krokotiilejä ja tietenkin lukematon määrä pienempiä eläimiä, kuten lintuja ja matelijoita.