Käytiin ostamassa ilmankostutin, kun nokka tuntuu talvisin menevän tukkoon yöllä. Löytyi hieno vehje, sumua syntyy ultraäänellä. Älkää kysykö miten.
Merkillistä, että uusissa asunnoissa ja mökeissä joutuu korjailemaan kaikenlaista, kun ne eivät muuten sovellu tarkoitukseensa.
Talot rakennetaan tietysti tiiviiksi. Tästä seuraa, että ilma ei kierrä ja on laitettava koneellinen ilmastointi. Toimii sähköllä.
Talossa on mukava olla takka. Sillä voi lämmittää ja se luo tunnelmaa. Takka ei vedä ilman huippuimuria. Toimii sähköllä.
Energian ja rahan säästämiseksi seinään tehdään reikä ja siihen ilmapumpun nimeä kantava laatikko. Toimii sähköllä.
Pyykit pestään pesukoneella ja sitten ne laitetaan kuivumaan. Mihin? Enää ei ole omia eikä yhteisiä kuivaushuoneita. Siis kuivauskoneeseen. Toimii sähköllä.
Joka huushollissa on saunan nimellä kulkeva koppi, jossa voi käväistä lenkin jälkeen joko hikoilemassa lisää tai kuivattamassa hien pintaan. Kovin kauaa siellä ei voi olla, koska happi loppuu. Sauna toimii sähköllä, samoin sen kuivauksesta huolehtiva ilmastointi.
Oletetaan, että koko maahan tulee lumeton talvi ja sitä seuraa kuiva kesä. Sitten tulee ankara talvi ja sähkön kulutus nousee tappiin. Venäjä käyttää itse oman sähkönsä ja pohjoisen vesialtaat ovat tyhjinä. Suomessa ruvetaan jakelemaan sähköä vuoroissa eri alueille.
Tässä vaiheessa tulee ikävä sata vuotta vanhaa hirsitaloa, jonka tuvassa on helvetin iso leivinuuni ja makkarissa pönttöuuni. Ilma kiertää ja on helppo hengittää.
lauantai 27. joulukuuta 2008
lauantai 20. joulukuuta 2008
Lehtipokeria
Koska poliittiset lehdet joka tapauksessa vetelevät nykymuodossa viimeisiä henkäyksiään (http://kaipainen.blogspot.com/2008/10/puoluelehti.html) , on aika pohtia uusia mahdollisuuksia. Kansan Uutiset teki rohkean, mutta välttämättömän ratkaisun siirtymällä seitsenpäiväisenä verkkoon ja säilyttämällä ainoan painetun kruununjalokivensä, viikkolehden.
Tällä ratkaisulla säästöjä syntyy paino- ja postituskuluista, mutta toivottavasti ei muusta. Kuten aiemmin sanottu, lehden oikeutus elämään syntyy uskottavuudesta. Ei muusta. Netissä peli on raakaa, mutta rehellistä. On helppo mitata jopa juttutasolla mitä luetaan ja mitä ei.
Nettilehdessä on pari käytännön pulmaa. Suurin on se, miten lehteä voi lukea perheen aamiaispöydässä. Toinen on rahastaminen. Jotta joku maksaisi vuosikertahinnan nettilehdestä, täytyy olla vahva luottamus siihen, että saa mitä tilaa.
Lehden ostaminen irtonumerona on liian vaikeaa suhteessa irtonumeron hintaan ja mainostulot tuskin riittävät kunnollisen toimituksen palkkoihin.
Oletko koskaan pelannut Veikkauksen pelejä verkossa? Entä nettipokeria? Oletko osallistunut netissä pidettäviin huutokauppoihin? Näissä kaikissa on sama idea. Laitetaan isompi summa rahaa tilille ja sitten kulutetaan sitä pienissä erissä.
Voisikohan tämä toimia lehtien suhteen? Laitat rahaa lehtitilille ja kun klikkaat lehteä tai juttua, tili hupenee. Rahan voi ohjata joko lehdelle tai suoraan kirjoittajalle. Idean loppuosa on varastettu Soininvaaran kolumnista Suomen Kuvalehdessä.
Puolueet ja ammattiliitot jakavat taloudellista tukea lehdille, mutta ovat kiristämässä hanoja ja syytä onkin. Kun raha menee rakenteisiin, se ei kehitä mitään, vaan pitää pystyssä vain rakenteita. Rakenteet eivät tee hyviä juttuja, vaan hyvät toimittajat.
Parlamentaarinen lehdistötuki ja ammattiliittojen työväenlehtisetelit olisivat hyvä pohja lehdistötilille, ainakin ylimenokauden ajan. Samaa systeemiä voisi käyttää muihinkin maksuihin, jotka eivät tarvitse yhtä vahvaa suojausta kuin pankkitili. Jokainen voisi hallita omaa tiliään pitämällä siellä vain sellaista summaa, joka on omaan taloudelliseen tilanteeseen soveliasta.
Sitten pitäisi vielä ratkaista se aamiaispöydän ongelma. Mutta se onkin vaikeampi rasti.
Tällä ratkaisulla säästöjä syntyy paino- ja postituskuluista, mutta toivottavasti ei muusta. Kuten aiemmin sanottu, lehden oikeutus elämään syntyy uskottavuudesta. Ei muusta. Netissä peli on raakaa, mutta rehellistä. On helppo mitata jopa juttutasolla mitä luetaan ja mitä ei.
Nettilehdessä on pari käytännön pulmaa. Suurin on se, miten lehteä voi lukea perheen aamiaispöydässä. Toinen on rahastaminen. Jotta joku maksaisi vuosikertahinnan nettilehdestä, täytyy olla vahva luottamus siihen, että saa mitä tilaa.
Lehden ostaminen irtonumerona on liian vaikeaa suhteessa irtonumeron hintaan ja mainostulot tuskin riittävät kunnollisen toimituksen palkkoihin.
Oletko koskaan pelannut Veikkauksen pelejä verkossa? Entä nettipokeria? Oletko osallistunut netissä pidettäviin huutokauppoihin? Näissä kaikissa on sama idea. Laitetaan isompi summa rahaa tilille ja sitten kulutetaan sitä pienissä erissä.
Voisikohan tämä toimia lehtien suhteen? Laitat rahaa lehtitilille ja kun klikkaat lehteä tai juttua, tili hupenee. Rahan voi ohjata joko lehdelle tai suoraan kirjoittajalle. Idean loppuosa on varastettu Soininvaaran kolumnista Suomen Kuvalehdessä.
Puolueet ja ammattiliitot jakavat taloudellista tukea lehdille, mutta ovat kiristämässä hanoja ja syytä onkin. Kun raha menee rakenteisiin, se ei kehitä mitään, vaan pitää pystyssä vain rakenteita. Rakenteet eivät tee hyviä juttuja, vaan hyvät toimittajat.
Parlamentaarinen lehdistötuki ja ammattiliittojen työväenlehtisetelit olisivat hyvä pohja lehdistötilille, ainakin ylimenokauden ajan. Samaa systeemiä voisi käyttää muihinkin maksuihin, jotka eivät tarvitse yhtä vahvaa suojausta kuin pankkitili. Jokainen voisi hallita omaa tiliään pitämällä siellä vain sellaista summaa, joka on omaan taloudelliseen tilanteeseen soveliasta.
Sitten pitäisi vielä ratkaista se aamiaispöydän ongelma. Mutta se onkin vaikeampi rasti.
torstai 4. joulukuuta 2008
Narisijat unohdetaan
Mietittiin keskiviikkona englannin opettajani kanssa, että mikä yhdistää iskelmän, elokuvan, politiikan ja liike-elämän kestosuosikkeja. Siis ihmisiä, jotka ovat olleet omalla alallaan suosittuja vuodesta ja sukupolvesta toiseen.
Otetaan joitakin esimerkkejä; Tauno Palo, Urho Kekkonen, Paul Simon, Katri Helena, John Wayne, Esko Salminen, Tarja Halonen, Kirsti Paakkanen, Lech Walesa, Pedro Almodóvar jne - kaikki tietysti omassa sarjassaan.
He ovat omissa tekemisissään sen verran varmalla pohjalla, että siitä ei tarvitse tehdä numeroa tai selitellä. Kun Paul Simon tulee lavalle, niin siinä ei ole mitään ylimääräistä. Soitto soi ja homma toimii. Sama koskee muuten Bruce Springsteeniä ja Eppu Normaalia. Kaikki perustuu osaamiseen ja sen antamaan levollisuuteen.
Kun nyttemmin katselee vanhoista elokuvista Tauno Paloa tai Tapio Rautavaaraa, niin eihän ne mitään erikoisia näyttelijöitä olleet, mutta hommasta välittyy luontainen varmuus ja läsnäolo.
Nyt kun keskusta ja SDP kiemurtelevat osaamatta päättää mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, niin kannattaisikohan miettiä tällaisia asioita. Ei kukaan halua kuulla jatkuvaa valitusta ja pohdintaa, vaan ratkaisuja. Minusta tuntuu, että esimerkiksi kokoomus on tavallaan oivaltanut tämän. Katsokaa Stubbia tai Niinistöä. Molemmat ainakin yrittävät näyttää siltä, että tietävät mitä ovat tekemässä. Soininvaaraa ei siltä saa näyttämäänkään, mutta sama fiilis syntyy kun lukee hänen kirjoituksiaan.
Samaa ratkaisukykyä on lupa odottaa vaikkapa ammattiliitoilta. Jos jäsenellä on ylityökorvaukset saamatta, hän odottaa että liitto hoitaa ne, eikä ryhdy selittelemään työnantajan puolesta.
Otetaan joitakin esimerkkejä; Tauno Palo, Urho Kekkonen, Paul Simon, Katri Helena, John Wayne, Esko Salminen, Tarja Halonen, Kirsti Paakkanen, Lech Walesa, Pedro Almodóvar jne - kaikki tietysti omassa sarjassaan.
He ovat omissa tekemisissään sen verran varmalla pohjalla, että siitä ei tarvitse tehdä numeroa tai selitellä. Kun Paul Simon tulee lavalle, niin siinä ei ole mitään ylimääräistä. Soitto soi ja homma toimii. Sama koskee muuten Bruce Springsteeniä ja Eppu Normaalia. Kaikki perustuu osaamiseen ja sen antamaan levollisuuteen.
Kun nyttemmin katselee vanhoista elokuvista Tauno Paloa tai Tapio Rautavaaraa, niin eihän ne mitään erikoisia näyttelijöitä olleet, mutta hommasta välittyy luontainen varmuus ja läsnäolo.
Nyt kun keskusta ja SDP kiemurtelevat osaamatta päättää mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, niin kannattaisikohan miettiä tällaisia asioita. Ei kukaan halua kuulla jatkuvaa valitusta ja pohdintaa, vaan ratkaisuja. Minusta tuntuu, että esimerkiksi kokoomus on tavallaan oivaltanut tämän. Katsokaa Stubbia tai Niinistöä. Molemmat ainakin yrittävät näyttää siltä, että tietävät mitä ovat tekemässä. Soininvaaraa ei siltä saa näyttämäänkään, mutta sama fiilis syntyy kun lukee hänen kirjoituksiaan.
Samaa ratkaisukykyä on lupa odottaa vaikkapa ammattiliitoilta. Jos jäsenellä on ylityökorvaukset saamatta, hän odottaa että liitto hoitaa ne, eikä ryhdy selittelemään työnantajan puolesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
