Erityisesti koirapuiston ohi kävellessä kuulee usein koirakieltä.
Joku on ilmeisesti tutkinut, että koirat ymmärtävät parhaiten, kun niille puhuu laittamalla peräkkäin sanoja aktiivin indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonassa, käyttäen sitä kuitenkin imperatiivitarkoituksessa (kiitos Henri Heinonen ja Suomen kielen verbien taivutuskaava) http://users.jyu.fi/~hetahein/tiede/verbikaava.html
Koirakieli kuulostaa tältä: Ei pure, ei vedä, ei hauku, ei pane, noutaa, juoksee, seuraa jne. Joskus ilmaisua vielä yksinkertaistetaan sanomalla ”irti”, ”paikka”, ”maahan”, tai kirkumalla paniikinomaisesta pelkkää ”EI” – sanaa ja repimällä samaan aikaan hihnasta.
Keskustelu on yksipuolista ja kuulostaa melko naurettavalta.
Toisinaan ilmiöön törmää myös kaupassa, kun väsynyt isä tai äiti on selvästi ottanut käyttöön koirakielen myös lasten varhaiskasvatuksessa.
Ei liene kovin poikkeuksellista, että jotkut esimiehetkin osaavat paremmin koirakielen kuin ihmisten välisen kielen. Tässä johtamisoppien luvatussa maassa en hämmästyisi vaikka joku kirjoittaisi aiheesta johtamisoppaan ja alkaisi pitää seminaareja.
Yritin löytää netistä koirakielen aapista ja useita sivustoja löytyikin. Pelkkä ”EI” esimerkiksi tarkoittaa koirakielessä muutakin kuin ei. Se tarkoittaa että Lopeta mitä ikinä teetkin ja katso minua, annan uudet ohjeet.
Tämä on hämmästyttävää. Miten koira sen voi tietää?
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
perjantai 26. helmikuuta 2010
Täydellinen sesonkituote
Säätieteilijät ovat pitkin viikkoa säikytelleet ihmisiä kattojen sortumisvaaralla. Kun keskustelu tästä alkoi ja ensimmäiset hallien katot alkoivat sortua, olisi pitänyt ostaa maasta kaikki lumikolat ja turvavaljaat.
Minäkin päätin lähteä virran mukana tiputtelemaan lumia mökin katolta, ennen kuin viikonlopun suojasäät tuhoaisivat kaiken. Valmistauduin tilanteeseen pitämällä silmällä tarjouksia turvavaljaista, kola onneksi on hankittuna.
Keskiviikkona vantaalainen IHK ilmoitti edullisesti paketista, muistaakseni noin viisi kymppiä. Torstaina olin repimässä ovea viisi minuuttia yli sulkemisajan. No, ei hätää. Ajan aamulla sitä kautta.
Perjantaina säntäsin kauppaan seitsemäksi. Kaikki turvavaljaat oli myyty loppuun torstaina. No – näitähän riittää. Vantaan Motonet; loppu Hong Kong; loppu. Kouvola Citymarket; loppu, K-Rauta; loppu, Lappeenrannan Robin Hood; loppu, Motonet; loppu, Billtema; loppu. Viimein melkein tärppää; Lappeenrannan K-rautaan on tulossa iltapäivällä lisää. Hinta 280 euroa.
Mitähän seuraavaksi kannattaisi tilata kontillinen? Sateenvarjoja? Uppopumppuja?
Minäkin päätin lähteä virran mukana tiputtelemaan lumia mökin katolta, ennen kuin viikonlopun suojasäät tuhoaisivat kaiken. Valmistauduin tilanteeseen pitämällä silmällä tarjouksia turvavaljaista, kola onneksi on hankittuna.
Keskiviikkona vantaalainen IHK ilmoitti edullisesti paketista, muistaakseni noin viisi kymppiä. Torstaina olin repimässä ovea viisi minuuttia yli sulkemisajan. No, ei hätää. Ajan aamulla sitä kautta.
Perjantaina säntäsin kauppaan seitsemäksi. Kaikki turvavaljaat oli myyty loppuun torstaina. No – näitähän riittää. Vantaan Motonet; loppu Hong Kong; loppu. Kouvola Citymarket; loppu, K-Rauta; loppu, Lappeenrannan Robin Hood; loppu, Motonet; loppu, Billtema; loppu. Viimein melkein tärppää; Lappeenrannan K-rautaan on tulossa iltapäivällä lisää. Hinta 280 euroa.
Mitähän seuraavaksi kannattaisi tilata kontillinen? Sateenvarjoja? Uppopumppuja?
perjantai 5. helmikuuta 2010
Palkansaajaliikkeen on koottava rivinsä
Työnantajajärjestöt ovat lopettaneet keskitettyjen tulosopimusten tekemisen, koska katsovat olevansa vahvoilla. Kokoomuksen kannatuksen nousu ja siihen liittyvä ilmapiiri tuovat tämän varmuuden tunteen, joka viimeksi tuli esiin SATA-komitean työssä ja työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeneuvotteluissa.
Kun työmarkkinajärjestöt eivät pysty enää tasaveroisesti sopimaan keskenään työelämän lainsäädännöstä, asiat siirtyvät ratkaistavaksi hallitukselle ja eduskunnalle. Tästä seuraa, että hallituksessa ja eduskunnassa olevat puolueet joutuvat valitsemaan puolensa ja alkavat erottua toisistaan. Se on asian hyvä puoli ja saattaa tuottaa vielä yllätyksiä.
Saman voimansa tunnossa työnantajajärjestöt toteuttavat ikiaikaista haavettaan siirtää sopiminen (tai sopimatta jättäminen) yhä enemmän työpaikoille. Käytännössä se tarkoittaa aitojen neuvottelujen lakkaamista, koska asetelma on epäsuhtainen lukuun ottamatta isoja työpaikkoja. Niiden määrä on vähenemässä.
Jotta palkansaajajärjestöt pystyisivät hoitaman perustehtävänsä näissä oloissa, niiden pitäisi siirtää nopeasti resursseja keskusjärjestöistä ja pääkonttoreista pienten työpaikkojen tueksi ja saada sopimuksiin oikeudet avustaa paikallisissa neuvotteluissa.
Tilannetta ei helpota se, että ammattiliitot joutuvat jäsentensä ikärakenteen, eli suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen myötä tilanteeseen, jossa jäsenmaksua maksava jäsen on ehtyvä luonnonvara. Jos eläkeläiset pysyvät jäseninä, he alkavat käyttämään valtaa ja jäsenetuja maksamatta siitä mitään.
Vaikka jäsenmäärä siis pysyisi ennallaan, maksavien jäsenten kokonaismäärä kaikissa ammattiliitoissa yhteensä vähenee. Jos nykyiset rakenteet halutaan säilyttää, tuloksena on kilpailu maksavista jäsenistä. Tämän seurauksena ammattiliitot ovat muuttumassa yleisliitoiksi, joissa on sekä julkisen että yksityisen sektorin toimihenkilöitä ja työntekijöitä. Tämä johtaa tietenkin katastrofiin ja evoluution kautta tapahtuvaan karsiutumiseen.
Suomessa on kolme ammatillista keskusjärjestöä, joiden välejä kalvaa periaatteellinen arvovaltakiista nokkimisjärjestyksestä. Tilanne pahenee, kun liittojen rajariidat vaikuttavat jäsenmaksutulojen vähenemisen kautta myös niihin ja tuloksena on kaikkien arvovallan väheneminen.
Vuokratyö ja yrityksiä palveleva toimiala, kuten call centerit kasvavat voimakkaasti niin kauan kuin ulkoistaminen on talouselämän yhteinen uskonkappale. Tietysti tilanne jossain vaiheessa muuttuu ja huomataan, että asiakaspalvelu onkin ydinliiketoimintaa ja loppujen lopuksi on halvempaa palkata ihmiset omille palkkalistoille. Toinen kysymys on, onko vielä tulijoita.
Vuokratyön ja muun silpputyön kautta työehdot ja järjestäytyminen murenevat, koska kukaan ei pysty suunnittelemaan elämäänsä - edunvalvonnasta puhumattakaan - kovin pitkälle. Tämä varmaankin on ymmärretty myös työnantajapuolella. Globalisaatiosta tuttuja työvoimakustannusten säästöjä on ryhdytty hakemaan myös maan rajojen sisällä siirtymällä halvempien maiden lisäksi kotimaassa halvempiin työehtosopimuksiin.
Vielä heikommassa asemassa ovat tietysti jo työelämästä kokonaan pudonneet sekä irtisanotut ikääntyvät, joiden toimeentuloedellytysten kaventamista on ryhdytty kutsumaan kannustamiseksi (vrt. ratsastajan kannus jolla potkitaan hevosta kylkeen). Näillä asioilla on sikäli yhteys, että pidempään vakituisessa työsuhteessa olleilla on yleensä paremmat palkat kuin vuokra- tai pätkätyöntekijöillä. Yrityksen voiton näkökulmasta vaihto siis kannattaa.
Osalle nykyisistä keski-ikäisistä nämä ovat teoreettisia kysymyksiä, koska säästössä on jo rahaa ja tulossa on eronneiden vanhempien tuplaperinnöt. He voivat ratkaista uupumis- ja muut ongelmansa yksinkertaisesti alkamalla elämään omaa elämäänsä työelämän sijaan. Yhä useampi on sen jo tehnytkin ja hyvä niin. Loppujen osalta olen enemmän kuin huolissani, koska veneessä ei ole jäljellä edes soutajan paikkoja.
Kootaanko rivit vai käännetäänkö toinen poski?
Kun työmarkkinajärjestöt eivät pysty enää tasaveroisesti sopimaan keskenään työelämän lainsäädännöstä, asiat siirtyvät ratkaistavaksi hallitukselle ja eduskunnalle. Tästä seuraa, että hallituksessa ja eduskunnassa olevat puolueet joutuvat valitsemaan puolensa ja alkavat erottua toisistaan. Se on asian hyvä puoli ja saattaa tuottaa vielä yllätyksiä.
Saman voimansa tunnossa työnantajajärjestöt toteuttavat ikiaikaista haavettaan siirtää sopiminen (tai sopimatta jättäminen) yhä enemmän työpaikoille. Käytännössä se tarkoittaa aitojen neuvottelujen lakkaamista, koska asetelma on epäsuhtainen lukuun ottamatta isoja työpaikkoja. Niiden määrä on vähenemässä.
Jotta palkansaajajärjestöt pystyisivät hoitaman perustehtävänsä näissä oloissa, niiden pitäisi siirtää nopeasti resursseja keskusjärjestöistä ja pääkonttoreista pienten työpaikkojen tueksi ja saada sopimuksiin oikeudet avustaa paikallisissa neuvotteluissa.
Tilannetta ei helpota se, että ammattiliitot joutuvat jäsentensä ikärakenteen, eli suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen myötä tilanteeseen, jossa jäsenmaksua maksava jäsen on ehtyvä luonnonvara. Jos eläkeläiset pysyvät jäseninä, he alkavat käyttämään valtaa ja jäsenetuja maksamatta siitä mitään.
Vaikka jäsenmäärä siis pysyisi ennallaan, maksavien jäsenten kokonaismäärä kaikissa ammattiliitoissa yhteensä vähenee. Jos nykyiset rakenteet halutaan säilyttää, tuloksena on kilpailu maksavista jäsenistä. Tämän seurauksena ammattiliitot ovat muuttumassa yleisliitoiksi, joissa on sekä julkisen että yksityisen sektorin toimihenkilöitä ja työntekijöitä. Tämä johtaa tietenkin katastrofiin ja evoluution kautta tapahtuvaan karsiutumiseen.
Suomessa on kolme ammatillista keskusjärjestöä, joiden välejä kalvaa periaatteellinen arvovaltakiista nokkimisjärjestyksestä. Tilanne pahenee, kun liittojen rajariidat vaikuttavat jäsenmaksutulojen vähenemisen kautta myös niihin ja tuloksena on kaikkien arvovallan väheneminen.
Vuokratyö ja yrityksiä palveleva toimiala, kuten call centerit kasvavat voimakkaasti niin kauan kuin ulkoistaminen on talouselämän yhteinen uskonkappale. Tietysti tilanne jossain vaiheessa muuttuu ja huomataan, että asiakaspalvelu onkin ydinliiketoimintaa ja loppujen lopuksi on halvempaa palkata ihmiset omille palkkalistoille. Toinen kysymys on, onko vielä tulijoita.
Vuokratyön ja muun silpputyön kautta työehdot ja järjestäytyminen murenevat, koska kukaan ei pysty suunnittelemaan elämäänsä - edunvalvonnasta puhumattakaan - kovin pitkälle. Tämä varmaankin on ymmärretty myös työnantajapuolella. Globalisaatiosta tuttuja työvoimakustannusten säästöjä on ryhdytty hakemaan myös maan rajojen sisällä siirtymällä halvempien maiden lisäksi kotimaassa halvempiin työehtosopimuksiin.
Vielä heikommassa asemassa ovat tietysti jo työelämästä kokonaan pudonneet sekä irtisanotut ikääntyvät, joiden toimeentuloedellytysten kaventamista on ryhdytty kutsumaan kannustamiseksi (vrt. ratsastajan kannus jolla potkitaan hevosta kylkeen). Näillä asioilla on sikäli yhteys, että pidempään vakituisessa työsuhteessa olleilla on yleensä paremmat palkat kuin vuokra- tai pätkätyöntekijöillä. Yrityksen voiton näkökulmasta vaihto siis kannattaa.
Osalle nykyisistä keski-ikäisistä nämä ovat teoreettisia kysymyksiä, koska säästössä on jo rahaa ja tulossa on eronneiden vanhempien tuplaperinnöt. He voivat ratkaista uupumis- ja muut ongelmansa yksinkertaisesti alkamalla elämään omaa elämäänsä työelämän sijaan. Yhä useampi on sen jo tehnytkin ja hyvä niin. Loppujen osalta olen enemmän kuin huolissani, koska veneessä ei ole jäljellä edes soutajan paikkoja.
Kootaanko rivit vai käännetäänkö toinen poski?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
