perjantai 26. maaliskuuta 2010

Syyperusteinen perustulo

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä, mukaan lukien työttömyysturva on niin sekava, että se aiheuttaa oikeuden menetyksiä. Ihmiset eivät tiedä mitä heille kuuluu maksaa, miten hakemukset täytetään ja miten erilaiset etuudet vaikuttavat toisiinsa. Sata-komitea ja sen jälkeen poliittiset päätöksentekijät epäonnistuivat järjestelmän yksinkertaistamisessa ja kaikki korjaukset nykyiseen järjestelmään vain lisäävät vaikeusastetta.

Vihreät esittivät muille puolueille kolme vuotta sitten keskustelua perustulomallista, joka tietenkin rytättiin. Asia on niin herkkä ja puolueet istuvat niin syvässä poteroissaan, että edes keskustelua sosiaaliturvan yksinkertaistamisesta ei voida käydä.

Mitä jos jalostettaisiin ajatusta perustulosta? Vaikkapa seuraavalla tavalla;

Lasketaan ensin paljonko rahaa menee sosiaaliturvan etuuksiin, mukaan lukien kansaneläkkeet, toimeentulotuet, sairauspäivärahat, työttömyysturvan peruspäiväraha, opintotuet, työmarkkinatuki, asumistuki, vammaistuet ja kaikki muukin budjetista rahoitettava sosiaaliturva hallintokuluineen.

Sitten katsotaan paljonko tästä summasta voitaisiin maksaa syyperusteisesti niille, jotka eivät ole palkkatyössä, yrittäjänä tai saa perustulon ylittävää pääomatuloa. Perustuloa maksettaisiin eläkeläisille, työttömille, lapsille ja opiskelijoille. Summa olisi kullekin ryhmälle eri suuruinen. Esimerkiksi eläkeläisten osalta perustulo korvaisi kansaneläkkeen ja työttömien osalta peruspäivärahan. Muita etuisuuksia ei maksettaisi tämän lisäksi valtion piikistä.

Perustulon lisäksi maksettaisiin omasta järjestelmästään työelämässä oleville tai olleille ansiosidonnainen osuus, jonka rahoittamiseen palkansaajat ja työnantajat ovat osallistuneet. Siis työttömyysturvan, sairauden ja eläkkeiden osalta. Näin meillä olisi syysperusteinen perustulo ja sitä täydentäisi ansiosidonnainen osuus, jonka saisi sen rahoitukseen osallistuneet.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa maksettaisiin edellisen vuoden verotietojen perusteella automaattisesti, kunnes saadaan uudempi tulotieto.

Yksittäisistä ihmisistä joku voittaisi ja joku häviäisi, mutta tukiaisten kerjääminen vähenisi ja ihmiset tietäisivät oikeutensa. Kohtuuttomuudet voidaan välttää siirtymäkaudella ja testaamalla mallia. Kokonaisten ryhmien osalta ei tietenkään voitaisi muuttaa oleellisesti tulosuhteita, mutta tästähän etujärjestöt ja puolueet varmasti pitävät huolen ihan luonnostaan.