Leipä tiukassa

Jokin aika sitten jouduin olosuhteiden pakosta odottamaan puoli tuntia Koivykylän S-Marketissa. Istuin aulassa ja teeskentelin lukevani lehteä. Oikeasti seurasin, kun nuori tyttö yritti kaupata jotain vitamiinipillereitä ohikulkijoille. Hän oli levittänyt päämieheltään saamansa liikuteltavan ständin käytävään, oli kaunis, pirteä, positiivinen ja kaikkea mitä kirjoissa sanotaan.

Tytöllä oli useita eri avauksia, kuten; "Onks krilliöljy tuttu", "Moi, tuu käymään täällä", "Nyt kaks purkkia yhden hinnalla", "Mooi, mitä sulle kuuluu", "Moi. Miten menee". Hämmästyttävin oli kuitenkin : "Onks teillä jo grilli?"

Myös kuluttajilla oli erilaisia väistämistaktiikoita, kuten; "Ei millään ehdi", "Nyt ei oo aikaa", "Sulla on kiva tyyli, tsemppiä" jne. Suuri osa tietysti katsoi muualle, kuten kelloa tai kännykkää ja käveli keskittyneesti ohi.

Kukaan ei ostanut mitään. Yksi mies meinasi tarttua "Moi, tuu käymään täällä" -koukkuun, mutta kääntyi kun huomasi, että kyse ei ollutkaan ihastumisesta vaan krilliöljystä. Jos tyttöä vitutti ja turhautti, se ei ainakaan näkynyt. Minusta olisi nähnyt vartissa.

Toista maata oli eräs kalastaja viimeksi silakkamarkkinoilla. Joku ostajaehdokas käänteli kalapurkkeja ja tiedusteli myyjältä ystävällisesti kauanko tämä joutuu olemaan venemajoituksessa. Kalastaja sanoi lähtevänsä riemumielin heti kun kalat on myyty.

" Nää helsinkiläiset tuntuu vaan olevan niin perkeleen köyhiä, että täytyy kai seuraavaksi ruveta lainaamaan niille rahaa."

Siinä on mallia markkinointikonsulteille.

Black Jack vai pörssi?

Viikonlopun Ilta-Sanomissa oli vertailu rahapelien palautusprosenteista, siis millä todennäköisyydellä mistäkin pelistä saa omansa pois. Vertailuun olisi kannattanut ottaa myös pörssi.

Helsingin pörssissä on ollut jo pitkään tavallista viiden prosentin tuotot ja tappiot yhden päivän aikana. Se on aika paljon, kun kuutta prosenttia vuodessa pidetään hyvänä tuottona.

Kun seuraa useamman pankin ja pankkiiriliikkeen talouskatsauksia, saa niin ristiriitaisen kuvan talouden kehityksestä, että mahdollisuudet sijoitusten onnistumiseen lyhyellä aikavälillä ovat niiden perusteella Kenon tai parhaimmillaan Ventin luokkaa.

Osakesijoittaminen muistuttaa rahapeliä muussakin mielessä; se on nollasummapeliä pelaajien kesken, ja pelinhoitaja ottaa joka siirrosta siivun. Kukaan muu ei pelistä sitten hyödykään, sillä yrityksen talous on muista asioista riippuvainen.

Viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa tuli samana päivänä sekä voimakkaita ostosuosituksia, että varoituksia uudesta lamasta. Esimerkiksi Evli suositteli osakkeiden myymistä (osakkeet alipainoon), ”koska maailmanlaajuinen talouskasvun hidastuminen on yhä selvempää ja kurssilaskun riski on kasvanut osakemarkkinoilla.” Tapiola, Pohjola ja Nordea nostivat kotimaiset osakkeet "ylipainoon", eli suosittelivat lisäämään.

Täällä riemuitaan työpaikkailmoitusten lisääntymisestä ja ”pohjan” saavuttamisesta, kun taas Deutsche Bankin pääekonomisti Thomas Mayerin mukaan ilo eurooppalaisesta talouskasvusta jää lyhyeksi. "Jo ensi vuonna kasvu hyytyy, kun julkisen talouden leikkaukset alkavat purra ja Etelä-Euroopan maiden ongelmat hidastavat menoa. "

Jotta valinta menisi astetta vaikeammaksi, ensi keväästä odotetaan jälleen "kaikkien aikojen" osinkokevättä. Rahaa aiotaan mättää lumilingolla omistajien taskuun ennen kuin uudet verolait tulevat ja vievät tuhkatkin pesästä.

Paras tiivistys tilanteesta tuli Amerikasta, jossa suursijoittaja Georg Sorosin kumppanina aikanaan valuuttoja kaatanut Stanley Druckenmiller ilmoitti purkavansa 10 miljardin dollarin rahastonsa, palauttavansa rahat sijoittajille ja vetäytyvänsä eläkkeelle.

Druckenmillerin mukaan hänen leipälajinsa eli pitkän ajan talouden trendien haistaminen on mennyt arpapeliksi. Olisiko Druckenmiller laskenut, että Black Jack tuottaa suuremmalla todennäköisyydellä?

Yksinkertaista mutta totta

Olin koko kesäloman maalla. Ostin vanhan traktorin, sorminiittokoneen ja haravakoneen. Puhelin toimi satunnaisesti, nettiyhteys samoin. Sähköt olivat ainakin hetken aikaa poikki joka kerta, kun ukkonen välähti jossain.

En kirjoittanut mitään koko kesänä, enkä edes tiennyt mitä olisin kirjoittanut kuulostamatta kaupunkilaiselta maalaisromantikolta. Uuskepulaiselta paikallislehti Soisalon Seudun ja Mullikan (Savon Sanomat) ja uskolliselta lukijalta. Pulma on ilmeinen, koska sitä ei voi peittää.

Ajan kuluessa kuin varkain mieleni alkoivat täyttää merkittävät kysymykset turhanpäiväisten väistyessä; Laittaisko tänään katiskan? Mitähän naapurille kuuluu? Tuolta niityltä voisi repiä juurakot, mutta mitä siihen kasvamaan? Jos mitään? Mitähän tuo kuovi navetan katolla tepastelee? Missä ovat kurkipariskunnan poikaset? Mistähän niitä verkonmerkkejä? Näitä kaikkia on pohdittava ja vastaukset löytyvät aikanaan.

Päivät kuluivat metsää raivatessa, pikku remonttia tehdessä ja seuraavaa suunnitellessa. Kieltämättä ajatus karkasi myös suurempiin ja turhempiin kysymyksiin. Niistä tuskin kannattaa sen enempää mainita.

Hienointa tietysti on asioiden selkeys ja yksinkertaisuus. Kun tukkia sahaa metsässä lankuksi, siitä tulee kerralla valmis ja sen voi kantaa taapeliin. Siitä voi sitten joskus tehdä jotain. Sama kai se on miten päin tukin pienii, jos sitä ei jaksa kokonaisena kantaa, eikä viereen pääse traktorilla hakemaan. Ei ole arvovaltakysymyksiä eikä näyttelemistä, on vain tukki, tekijä ja perkeleesti paarmoja.

Vuosimallin 1961 Massey Ferguson FE 35 apulaitteineen pelitti kuin vanhan mallinen junan vessa. Kun vähän tarkemmin tutkii niiden mekaniikkaa, ei voi kuin hattua nostaa. Nämä on tehty toimimaan. Kun sorminiittokoneen kytkee Massikan voimansiirtoon, se leikkaa varmasti. Oli välissä sormia tai korsia.

Tämä oli hieno kesä.

Varjosta valoon

Demarit pitävät puoluekokouksensa toukokuun lopussa Joensuussa. Kuten tapoihin kuuluu, tilaisuuteen on valmisteltu asiakirjoja ja ohjelmia. Tällä kertaa käsittelyssä on Varjosta valoon - niminen asiakirja, joka kuvaa sellaista tulevaisuuden yhteiskuntaa, jonka SDP haluaisi Suomesta tehdä.

Asiakirja sisältää sekavasta valmistelusta huolimatta hyviä asioita. Erityisen hyvä asia on, että mukana on selkeitä toimenpiteitä. Demarit haluavat esimerkiksi, että;

- otetaan käyttöön yleinen rahoitusmarkkinavero sekä yritysten vakausmaksu, joka riippuu irtisanomisten määrästä
- vuokratyöntekijöillä on takuupalkka ja vakituinen työsuhde
- palkkaköyhyys poistetaan
- työuria pidennetään työllisyyttä parantamalla
- työaikojen joustavuutta lisätään ja mahdollistetaan esimerkiksi omien vanhempien hoitaminen
- työaikoja lyhennetään tuottavuuden kasvun myötä (tässä on kyllä ajatusvirhe, työaikojen lyhentäminen parantaa tuottavuutta)
- kaikilla kansalaisilla on aikuiskoulutustili, jonne kerrytetään rahaa käytettäväksi aikuiskolutukseen
- BKT mittaamisen lisäksi mitataan ihmisten hyvinvointia
- pääomatuloja verotetaan progressiivisesti ja isoja omaisuuksia nykyistä enemmän

Valtaosa tekstistä on tietenkin sössötystä, jota pitää vielä tarkentaa. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että "Ikääntyneiden palveluissa korostuu ihmisarvon kunnioitus ja sosiaalinen yhdessäolo."

Erityisen hankala on kunnallisten asioiden pyörittely, koska siellä ollaan vielä itse vastuussa. Ohjelmassa on kyllä rakenteellisia tavoitteita kuntien määrästä ja hallinnosta, mutta kuntalaisen oma rooli jää vähäiseksi.

Sama koskee sosiaaliturvaa. Osataan kyllä sanoa että järjestelmä perustuu ansioturvalle ja sitä täydentävälle vähimmäisturvalle (tässäkin näyttää olevan ajatusvirhe), mutta kansalaisen asema tässä tukiviidakossa jää epäselväksi.

Hienointa olisi, jos tästä samasta asiakirjasta nyt tehtäisiin vaaliohjelma ja sen jälkeen hallitusohjelman pohja. Jos hallitusovi ei avaudu, ohjelmaa ei tarvitse muuttaa, vaan toimitaan samojen asioiden puolesta oppositiossa. Tämä siksi, että kerrankin kaikki tietäisivät mitä aiotaan tehdä, jos saadaan valtaa. Sitten kun sitä valtaa saadaan, tehdään se mitä sovittiin.

Lisäksi tietysti oppositiossa kiusataan hallitusta muilla asioilla, joissa he ovat puolustuskyvyttömiä. Tältä osinhan puheet pysyvät samoina, vain roolit vaihtuvat.

Poliittinen vastuu

Olin viikonvaihteessa Sosiaalifoorumissa vetämässä keskustelua otsikolla "Kuka on köyhän asialla? Idea tähän aiheeseen tuli Kelan erikoistutkija Heikki Hiilamon parista SATA -komitean työtä koskevasta artikkelista Hesarissa. Niissä Hiilamo väittí, että työmarkkinajärjestöjen keskenään solmima sosiaalitupo oli ”Titanicin toisinto - ensimmäisen luokan matkustajille järjestettiin pelastusvene, mutta kolmannen luokan matkustajia estettiin rautaportein pääsemästä ylemmille kansille”.

Hiilamo laittaa vastakkain perusturvan ja ansioturvan parantamisen ja kaataa lopputuloksen työmarkkinajärjestöjen syyksi. Minä taas väitän, että sekavaa sosiaalilainsäädäntöä ja kasvavaa toimeentulo-ongelmaa ei kannata yrittää sysätä muuta kuin niiden niskaan, jotka tekevät asiasta varsinaiset poliittiset päätökset.

Sen sijaan voidaan kysyä, onko ay-liike onnistunut omalla sopimuspolitiikallaan vähentämään palkkaköyhyyttä. Asumistuen saajista neljännes on työssäkäyviä ja noin 50 000 kokopäivätyössä olevaa ansaitsee alle 1500 euroa kuukaudessa. Kutsuttaessa töihin tulevien vuokratyöntekijöiden tilanne on vielä monin verroin surkeampi. Siinähän yrittäjäriski on ulkoistettu palkansaajalle ilman korvausta.

Edunvalvontajärjestöjen tehtävä on ensisijaisesti hoitaa niiden asioita, jotka maksavat järjestön pyörittämisen. Totta kai ne pyrkivät ohjaamaan päätöksentekoa omia tavoitteitaan edistävään suuntaan.

Meidän järjestelmässämme lakeja säätää kuitenkin edelleen eduskunta ja niitä esittää hallitus. Demokratiassa voidaan olla eri mieltä asioista ja perustella kantoja, mutta hallituksen ja eduskunnan on itse tehtävä päätökset. Sitä kutsutaan poliittiseksi vastuuksi ja päätösten viisautta mitataan vaaleissa. Pornoilun tai juopottelun vuoksi tehtävistään eroamista kannattaisikin selvyyden vuoksi kutsua eri nimellä, vaikkapa henkilökohtaiseksi vastuuksi.

Sosiaalifoorumin köyhyyskeskustelussa olivat mukana Heikki Hiilamo ja STTK:n edunvalvontajohtaja Markku Salomaa. Hiilamo muistutti, että myös ammattiliittojen jäseniä on paljon työmarkkinatuen varassa, joten olisi ay-liikkeen intressi hoitaa tämäkin asia kuntoon. Salomaa taas sanoi, että ay-liike sopii työnantajan kanssa yleensä vain niistä asioista, joissa palkansaajat ja työnantajat ovat keskenään maksumiehenä, eikä ainakaan STTK:lla ole mitään sitä vastaan että perusturvaa parannetaan. Päinvastoin, se oli jopa tavoitteena.

Keskustelua käytiin paljon ja kaikki hyvässä hengessä, vaikka teema oli asetettu tahallaan poleemiseksi. Tätä keskustelua kannattaa jatkaa.

Syyperusteinen perustulo

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä, mukaan lukien työttömyysturva on niin sekava, että se aiheuttaa oikeuden menetyksiä. Ihmiset eivät tiedä mitä heille kuuluu maksaa, miten hakemukset täytetään ja miten erilaiset etuudet vaikuttavat toisiinsa. Sata-komitea ja sen jälkeen poliittiset päätöksentekijät epäonnistuivat järjestelmän yksinkertaistamisessa ja kaikki korjaukset nykyiseen järjestelmään vain lisäävät vaikeusastetta.

Vihreät esittivät muille puolueille kolme vuotta sitten keskustelua perustulomallista, joka tietenkin rytättiin. Asia on niin herkkä ja puolueet istuvat niin syvässä poteroissaan, että edes keskustelua sosiaaliturvan yksinkertaistamisesta ei voida käydä.

Mitä jos jalostettaisiin ajatusta perustulosta? Vaikkapa seuraavalla tavalla;

Lasketaan ensin paljonko rahaa menee sosiaaliturvan etuuksiin, mukaan lukien kansaneläkkeet, toimeentulotuet, sairauspäivärahat, työttömyysturvan peruspäiväraha, opintotuet, työmarkkinatuki, asumistuki, vammaistuet ja kaikki muukin budjetista rahoitettava sosiaaliturva hallintokuluineen.

Sitten katsotaan paljonko tästä summasta voitaisiin maksaa syyperusteisesti niille, jotka eivät ole palkkatyössä, yrittäjänä tai saa perustulon ylittävää pääomatuloa. Perustuloa maksettaisiin eläkeläisille, työttömille, lapsille ja opiskelijoille. Summa olisi kullekin ryhmälle eri suuruinen. Esimerkiksi eläkeläisten osalta perustulo korvaisi kansaneläkkeen ja työttömien osalta peruspäivärahan. Muita etuisuuksia ei maksettaisi tämän lisäksi valtion piikistä.

Perustulon lisäksi maksettaisiin omasta järjestelmästään työelämässä oleville tai olleille ansiosidonnainen osuus, jonka rahoittamiseen palkansaajat ja työnantajat ovat osallistuneet. Siis työttömyysturvan, sairauden ja eläkkeiden osalta. Näin meillä olisi syysperusteinen perustulo ja sitä täydentäisi ansiosidonnainen osuus, jonka saisi sen rahoitukseen osallistuneet.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa maksettaisiin edellisen vuoden verotietojen perusteella automaattisesti, kunnes saadaan uudempi tulotieto.

Yksittäisistä ihmisistä joku voittaisi ja joku häviäisi, mutta tukiaisten kerjääminen vähenisi ja ihmiset tietäisivät oikeutensa. Kohtuuttomuudet voidaan välttää siirtymäkaudella ja testaamalla mallia. Kokonaisten ryhmien osalta ei tietenkään voitaisi muuttaa oleellisesti tulosuhteita, mutta tästähän etujärjestöt ja puolueet varmasti pitävät huolen ihan luonnostaan.

Koirakieli

Erityisesti koirapuiston ohi kävellessä kuulee usein koirakieltä.

Joku on ilmeisesti tutkinut, että koirat ymmärtävät parhaiten, kun niille puhuu laittamalla peräkkäin sanoja aktiivin indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonassa, käyttäen sitä kuitenkin imperatiivitarkoituksessa (kiitos Henri Heinonen ja Suomen kielen verbien taivutuskaava) http://users.jyu.fi/~hetahein/tiede/verbikaava.html

Koirakieli kuulostaa tältä: Ei pure, ei vedä, ei hauku, ei pane, noutaa, juoksee, seuraa jne. Joskus ilmaisua vielä yksinkertaistetaan sanomalla ”irti”, ”paikka”, ”maahan”, tai kirkumalla paniikinomaisesta pelkkää ”EI” – sanaa ja repimällä samaan aikaan hihnasta.

Keskustelu on yksipuolista ja kuulostaa melko naurettavalta.

Toisinaan ilmiöön törmää myös kaupassa, kun väsynyt isä tai äiti on selvästi ottanut käyttöön koirakielen myös lasten varhaiskasvatuksessa.

Ei liene kovin poikkeuksellista, että jotkut esimiehetkin osaavat paremmin koirakielen kuin ihmisten välisen kielen. Tässä johtamisoppien luvatussa maassa en hämmästyisi vaikka joku kirjoittaisi aiheesta johtamisoppaan ja alkaisi pitää seminaareja.

Yritin löytää netistä koirakielen aapista ja useita sivustoja löytyikin. Pelkkä ”EI” esimerkiksi tarkoittaa koirakielessä muutakin kuin ei. Se tarkoittaa että Lopeta mitä ikinä teetkin ja katso minua, annan uudet ohjeet.

Tämä on hämmästyttävää. Miten koira sen voi tietää?

Täydellinen sesonkituote

Säätieteilijät ovat pitkin viikkoa säikytelleet ihmisiä kattojen sortumisvaaralla. Kun keskustelu tästä alkoi ja ensimmäiset hallien katot alkoivat sortua, olisi pitänyt ostaa maasta kaikki lumikolat ja turvavaljaat.

Minäkin päätin lähteä virran mukana tiputtelemaan lumia mökin katolta, ennen kuin viikonlopun suojasäät tuhoaisivat kaiken. Valmistauduin tilanteeseen pitämällä silmällä tarjouksia turvavaljaista, kola onneksi on hankittuna.

Keskiviikkona vantaalainen IHK ilmoitti edullisesti paketista, muistaakseni noin viisi kymppiä. Torstaina olin repimässä ovea viisi minuuttia yli sulkemisajan. No, ei hätää. Ajan aamulla sitä kautta.

Perjantaina säntäsin kauppaan seitsemäksi. Kaikki turvavaljaat oli myyty loppuun torstaina. No – näitähän riittää. Vantaan Motonet; loppu Hong Kong; loppu. Kouvola Citymarket; loppu, K-Rauta; loppu, Lappeenrannan Robin Hood; loppu, Motonet; loppu, Billtema; loppu. Viimein melkein tärppää; Lappeenrannan K-rautaan on tulossa iltapäivällä lisää. Hinta 280 euroa.

Mitähän seuraavaksi kannattaisi tilata kontillinen? Sateenvarjoja? Uppopumppuja?

Palkansaajaliikkeen on koottava rivinsä

Työnantajajärjestöt ovat lopettaneet keskitettyjen tulosopimusten tekemisen, koska katsovat olevansa vahvoilla. Kokoomuksen kannatuksen nousu ja siihen liittyvä ilmapiiri tuovat tämän varmuuden tunteen, joka viimeksi tuli esiin SATA-komitean työssä ja työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeneuvotteluissa.

Kun työmarkkinajärjestöt eivät pysty enää tasaveroisesti sopimaan keskenään työelämän lainsäädännöstä, asiat siirtyvät ratkaistavaksi hallitukselle ja eduskunnalle. Tästä seuraa, että hallituksessa ja eduskunnassa olevat puolueet joutuvat valitsemaan puolensa ja alkavat erottua toisistaan. Se on asian hyvä puoli ja saattaa tuottaa vielä yllätyksiä.

Saman voimansa tunnossa työnantajajärjestöt toteuttavat ikiaikaista haavettaan siirtää sopiminen (tai sopimatta jättäminen) yhä enemmän työpaikoille. Käytännössä se tarkoittaa aitojen neuvottelujen lakkaamista, koska asetelma on epäsuhtainen lukuun ottamatta isoja työpaikkoja. Niiden määrä on vähenemässä.

Jotta palkansaajajärjestöt pystyisivät hoitaman perustehtävänsä näissä oloissa, niiden pitäisi siirtää nopeasti resursseja keskusjärjestöistä ja pääkonttoreista pienten työpaikkojen tueksi ja saada sopimuksiin oikeudet avustaa paikallisissa neuvotteluissa.

Tilannetta ei helpota se, että ammattiliitot joutuvat jäsentensä ikärakenteen, eli suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen myötä tilanteeseen, jossa jäsenmaksua maksava jäsen on ehtyvä luonnonvara. Jos eläkeläiset pysyvät jäseninä, he alkavat käyttämään valtaa ja jäsenetuja maksamatta siitä mitään.

Vaikka jäsenmäärä siis pysyisi ennallaan, maksavien jäsenten kokonaismäärä kaikissa ammattiliitoissa yhteensä vähenee. Jos nykyiset rakenteet halutaan säilyttää, tuloksena on kilpailu maksavista jäsenistä. Tämän seurauksena ammattiliitot ovat muuttumassa yleisliitoiksi, joissa on sekä julkisen että yksityisen sektorin toimihenkilöitä ja työntekijöitä. Tämä johtaa tietenkin katastrofiin ja evoluution kautta tapahtuvaan karsiutumiseen.

Suomessa on kolme ammatillista keskusjärjestöä, joiden välejä kalvaa periaatteellinen arvovaltakiista nokkimisjärjestyksestä. Tilanne pahenee, kun liittojen rajariidat vaikuttavat jäsenmaksutulojen vähenemisen kautta myös niihin ja tuloksena on kaikkien arvovallan väheneminen.

Vuokratyö ja yrityksiä palveleva toimiala, kuten call centerit kasvavat voimakkaasti niin kauan kuin ulkoistaminen on talouselämän yhteinen uskonkappale. Tietysti tilanne jossain vaiheessa muuttuu ja huomataan, että asiakaspalvelu onkin ydinliiketoimintaa ja loppujen lopuksi on halvempaa palkata ihmiset omille palkkalistoille. Toinen kysymys on, onko vielä tulijoita.

Vuokratyön ja muun silpputyön kautta työehdot ja järjestäytyminen murenevat, koska kukaan ei pysty suunnittelemaan elämäänsä - edunvalvonnasta puhumattakaan - kovin pitkälle. Tämä varmaankin on ymmärretty myös työnantajapuolella. Globalisaatiosta tuttuja työvoimakustannusten säästöjä on ryhdytty hakemaan myös maan rajojen sisällä siirtymällä halvempien maiden lisäksi kotimaassa halvempiin työehtosopimuksiin.

Vielä heikommassa asemassa ovat tietysti jo työelämästä kokonaan pudonneet sekä irtisanotut ikääntyvät, joiden toimeentuloedellytysten kaventamista on ryhdytty kutsumaan kannustamiseksi (vrt. ratsastajan kannus jolla potkitaan hevosta kylkeen). Näillä asioilla on sikäli yhteys, että pidempään vakituisessa työsuhteessa olleilla on yleensä paremmat palkat kuin vuokra- tai pätkätyöntekijöillä. Yrityksen voiton näkökulmasta vaihto siis kannattaa.

Osalle nykyisistä keski-ikäisistä nämä ovat teoreettisia kysymyksiä, koska säästössä on jo rahaa ja tulossa on eronneiden vanhempien tuplaperinnöt. He voivat ratkaista uupumis- ja muut ongelmansa yksinkertaisesti alkamalla elämään omaa elämäänsä työelämän sijaan. Yhä useampi on sen jo tehnytkin ja hyvä niin. Loppujen osalta olen enemmän kuin huolissani, koska veneessä ei ole jäljellä edes soutajan paikkoja.

Kootaanko rivit vai käännetäänkö toinen poski?

Virkamiehen kestävyysvaje

Kukahan neropatti on taas keksinyt uuden termin kansalaisia hämäämään. Kun järjestöjohtajat, ministerit ja virkamiehet puhuvat ”kestävyysvajeesta”, niin mistä ihmeestä on kysymys? Ymmärrän, jos pitkän matkan juoksijalla tai virkamiehellä itsellään on ongelmia kestävyydessä, mutta miten se liittyy kansantalouteen tai eläkeratkaisuihin.

Mikäli olen ymmärtänyt edes suunnilleen oikein, niin kysymys on siitä, että rahat loppuu. Mitä seuraavaksi?

Tyhmillä on älykkyysvaje, köyhillä on rahavaje, laiskoilla on ahkeruusvaje, lahjotut poliitikot kärsivät moraalivajeesta, krapulaa kutsutaan viinavajeeksi, eduskunnasta tippumista kannatusvajeeksi, työttömillä on korrektisti työvaje ja kiireisillä aikavaje.

Liikenneuutinenkin saa uutta puhtia; ”Ajokorttivajeinen selvyysvajeinen ajoi omistusvajeisella autolla tievajeiseen paikkaan, jossa ei ollut puuvajetta. Nyt kuljettaja on henkivajeinen.”

Riippumaton lehdistö

Kun olin vuonna 1978 valmistelemassa Lahdessa pidettäviä Työläisnuorisopäiviä, yritimme saada tapahtumailmoituksen paikkakunnalla ilmestyvään Etelä-Suomen Sanomiin. Päätoimittaja kieltäytyi julkaisemasta sitä. Päätös aiheutti naureskelua, koska lehden patamusta konservatiivinen linja tunnettiin. Siellä pelättiin vallankumousta ihan oikeasti.

Kun tällä viikolla kävi samalla lailla Aamulehden ja Turun Sanomien kanssa, se havahduttaa vähän eri lailla. Nyt oli kyse Toimihenkilöunionin ilmoituksesta, jossa se kertoi oman mielipiteensä DNA:ssa käynnissä olevan lakon taustoista.

Ilmoituksen sensuroi ensin Turkkarin ja Aamulehden lisäksi myös Helsingin Sanomat, mutta se pyörsi päätöksensä, kun omakin toimitus alkoi kummastella sen perusteita.

Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen perusteli sensurointipäätöstään YLE:n mukaan seuraavalla tavalla: "Lehti-ilmoituksessa esitettiin kiistanalaisia väitteitä DNA:n toiminnasta."

Jos lehdissä julkaistaisiin pelkästään sellaisia juttuja ja ilmoituksia, jotka eivät sisällä kiistanalaisia väitteitä, niin kaikki kolumnit - etunenässä Apusen omat - pitäisi jättää julkaisematta. Myös puolet muista jutuista ja melkein kaikki kaupalliset ilmoitukset, vaali-ilmoituksista puhumattakaan lentäisivät roskikseen, kun ilmoitusmyyjä suoraselkäisesti varmistaisi sisällön olevan kiistaton.

Apusen perustelu on luonnollisesti puhdasta roskaa. Reilumpaa olisi sanoa, että ilmoitusta ei julkaistu, koska hän itse on eri mieltä. Tai että ei julkaistu koska DNA voisi lopettaa massiivista ilmoittelunsa konsernin lehdissä tai TV-kanavilla.

Tämä episodi on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että tiedotusvälineiden keskittyminen muutaman kaupallisen toimijan käsiin on uhka sananvapaudelle. Puolueiden ja muiden järjestöjen yksin omistamat lehdet tai sähköiset välineet tätä ongelmaa eivät ratkaise, koska niissä on omat sensuurisääntönsä.