Pamflettien aika?

Michael Moore ja Naomi Klein ovat tehneet hyvää työtä yhdistämällä kaupallisen menestyksen ja poliittisen kirjallisuuden. Tauti leviää ja poliittisia kirjoja alkaa ilmestyä tihenevään tahtiin meilläkin.

Lukaisin Into-kustannuksen ja Liken tuoreen pokkarin ”Puolueiden kriisi” ja se oli virkistävä kokemus. Kirjasessa on pääasiassa erilaisten vasemmistolaisten ja punavihreiden aktiivien kritiikkiä vasemmistopuolueista ja vihreistä.

Takakannen mainostekstin mukaan kirjanen tarjoaa tuoreita ajatuksia demokratian pelastamiseksi. ”Pamfletti siitä, miten puolueet ovat taantuneet teknokraattisiksi ääntenkeruuautomaateiksi, joiden politiikan sisältö henkilöidään mediajulkisuudessa eläviin johtajiin.” Hyvä lähtökohta.

Kirjassa edetään jo edellä mainitun Naomi Kleinin viitoittamalla tiellä; pahan ydin on uusliberalistinen talouspolitiikka, joka on salakavalasti ujuttautunut Suomenkin yleisideologiaksi.

Näkökulman yksiulotteisuus vähän häiritsee ja toimitustyössä asialle olisi ehkä voinut tehdä jotain. Jos tämän unohtaa, kirja on terveellistä luettavaa kaikille puolue- ja muillekin järjestöaktiiveille. Ajatus politiikan palauttamisesta takaisin politiikkaan ei tietenkään ole uusi, mutta tässä ajassa se voi jälleen olla tuore.

Esitykset siitä, miten demokratia pelastetaan vaihtelevat peruskoulun kuuden viikon maailmanparantamisen opetusjaksosta globaalin puolueen perustamiseen. Hyvä asia tässä on, että ei ole jääty näpertelemään sen kanssa pidetäänkö puoluekokous joka toinen vai joka kolmas vuosi.

Televisioesiintymisellään ja paskaduunipuheillaan tutuksi tullut Eetu Viren heittää (vasemmisto)puolueille pahoja piikkejä, kuten ” mistä lähtien vasemmiston on pitänyt huolehtia siitä, että kapitalistit saavat tarpeeksi halpaa ja alistuvaa työvoimaa” tai ”vasemmiston olisi opittava jättämään ihmiset rauhaan, sen sijaan että se teeskentelee tietävänsä miten ihmisten tulisi elää.”

Keskustelua ja mielipiteitä on kaivattu. Tässä niitä nyt on.