torstai 6. elokuuta 2009

Kansalaistoiminta ja puolueet

Kummallisuuttani olen joskus mietiskellyt esimerkiksi sellaista asiaa, että miten voisi yhdistää vapaan kansalaistoiminnan ja edustuksellisen demokratian jotenkin tuloksekkaammin kuin nyt. Yhden hyvän kulman asiaan tarjosi Suomen Attacin puheenjohtaja Jussi Saramon mielipideartikkeli Hesarissa. Koska Saramo on sen julkaissut myös blogissaan (http://www.saramo.net/blogi/2009/07/24/176), en ryhdy kertaamaan. Kyse oli kuitenkin lähidemokratiasta tai sen puutteesta.

Eri puolueiden paikallisosastothan lienee aikoinaan perustettu edistämään puolueen aatteen mukaista toimintaa omalla alueellaan ja samalla hankkimaan lisää kannatusta omalle asialle. Nyttemmin paikallisosastot ja niiden harvat aktiivit ovat keskittyneet vallan hankkimiseen ja pitämiseen, usein tietämättä miksi.

Miten tämä liittyy lähidemokratiaan? No sillä tavalla, että voisiko lähidemokratian yhdistää jotenkin suoremmin puoluetoimintaan. Esimerkiksi siten, että poliittisen puolueen paikallisesta toiminnasta vastaisi nykyisen yhdistyksen sijaan vaaleilla valittu valtuustoryhmä tai isommissa kaupungeissa kaupunginosa/aluevaltuutetut. Kun valtuustoryhmät olisivat myös puoluetoiminnan runko, ne saattaisivat olla paremmin sitoutuneita yhteisiin tavoitteisiin, lisäksi niillä olisi jo valmiiksi äänestäjien kannatus omalla alueellaan. Jos ajatusta vie pidemmälle, voisi eduskuntaryhmä olla suoremmin vastuussa valtakunnallisen politiikan toteutuksesta ja samalla puolueen kannatuksesta. Puolueen jäsenten rooli korostuisi suorassa jäsenvaalissa, jolla valitaan ehdokkaat ja puolueen johto. Niissä kunnissa, joissa kannatus ei riitä valtuustoryhmään, toiminnasta vastaisi ehdokasryhmä. Silloin myös heidän sitoutumisensa olisi pidempiaikaista kuin vain yhteen vaaliin tähtäävää.

Yhdistysten sijaan ihmiset voisivat liittyä suoraan puolueeseen, jossa toiminta organisoitaisiin paitsi asuinpaikan, myös asioiden perusteella.

Tämä vapauttaisi aktiiviset ihmiset toimimaan pakollisten yhdistysten vuosikokousten sijaan enemmän kansalaisliikkeen tapaan, vaatimalla edustajiltaan oikeaa politiikkaa. Valtuutettujen ja kansanedustajien olisi omalla toiminnallaan todistettava kyvykkyytensä muille puolueen jäsenille ja kannattajille saadakseen heidät tekemään vaalityötä puolestaan ja tullakseen valituksi ehdokasasemaan. Silloin olisi käteltävä junassa kannattajia muulloinkin kuin kaksi viikkoa ennen vaaleja ja soiteltava vaalityöntekijöille avustajan sijaan itse.

Voisiko tätä jalostaa?

1 kommentti:

Jussi Saramo kirjoitti...

Hienoa, että aiheesta syntyy keskustelua! Minua on ihmetyttänyt yli puoluerajojen tyytyväisyys nykymalliin ja omiin paikkoihin, vaikka kaikki meillä Vantaallakin huomaavat, että vaikuttamisesta on tullut aika näennäistä ja valta on lipsunut virkamiehille.