Työaikaa vai omaa aikaa?

Tuottavuus on sadassa vuodessa noussut 14 -kertaiseksi. Teknologian piti samassa suhteessa vapauttaa meidät kiireestä, mutta kävikin päinvastoin. Mitä hienompi tietokone tai kännykkä on, sitä varmemmin työt seuraavat mukana.

Isoja virstanpylväitä työaikakysymyksessä ovat olleet SDP:n Forssan ohjelman 1903 vaatimus 8 tunnin työpäivästä, joka toteutui 1917 ja siirtyminen viiden päivän työviikkoon 60 luvun lopulla. Sen jälkeen on lähinnä siirrelty kirkollisia juhlapyhiä.

Talouselämä, eli ne kuuluisat markkinat ovat auki kellon ympäri jossain päin maailmaa. Tästä seuraa omalla ajalla työskentelyä, jota ei mitata. Se kuitenkin pitää ison joukon ihmisiä henkisesti kiinni töissä koko ajan. Se työaika jää kokonaan korvaamatta rahallisesti. Tämä on iso ja ajankohtainen ongelma toimihenkilö- ja asiantuntijatyössä.

Yhteiskunnassa alkaa olla onneksi olla merkkejä siitä, että tästäkin asiasta vielä puhutaan. Pari aiheesta äskettäin julkaistua hyvää kirjaa ovat olleet Osmo Soininvaaran "Vauraus ja aika" sekä Kaisa Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen "Vapaaksi kvartaalitalouden talutusnuorasta".

Soininvaaran ajatus on karkeasti se, että osa tuottavuuden kasvusta pitäisi jakaa lisääntyvänä vapaa-aikana, koska sen arvo säilyy ja tuottaa tehokkaammin onnellisuutta kuin raha. Kautto-Koivulan ja Huhtaniemen kirjassa on sama arvolataus; ihmisten pitäisi nykyistä paremmin pystyä päättämään omasta ajastaan ja tekemisistään.

Tuorein kommentti asiaan saatiin sunnuntain (16.3.) Helsingin Sanomissa, jossa filosofian tutkija ja toimittaja Jakke Holvas kirjoitti postfordismista otsikolla "Tietotyön tekijä elää ympärivuorokautisessa valmiustilassa".

Toimihenkilöunioni teetti ennen työehtosopimuskierrosta TNS gallupilla tutkimuksen, jonka otos vastasi työssäkäyviä suomalaisia; kaikissa tuloluokissa ja ikäryhmissä olisi mieluummin otettu viisi päivää vapaata kuin 2 % korotus bruttopalkkaan. Näillä on laskennallisesti sama kustannusvaikutus, mutta palkansaajan kannalta vain vapaa-ajalla on pysyvä arvo, johon verottajakaan ei koske. Kun veimme vaatimuksen työajan lyhentämisestä työnantajille, he toljottivat sitä suu auki naama punaisena.

Kysymys kuuluu: Millä tavalla me tulevaisuudessa mittaamme työaikaa, jotta se ottaa huomioon kaiken tehdyn työn ja onko meillä vihdoin varaa ottaa vähän löysemmin?