Juurettomat juovuksissa

Luin suurella mielenkiinnolla ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken Ruotsissa kohua herättäneen kirjan ”sikalat”, eli ”svinalängorna”. Siinä Alakoski kertoo pienen tytön näkökulmasta Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä, joka asuu lähiössä ja juopottelee.

Henkilökohtaiseksi asian tekee se, että 1970 luvun puolivälissä tulin itsekin asuneeksi Ruotsissa vuoden päivät. Kun lukeminen ei keskikoulun jälkeen maittanut, isä lähetti minut sinne itsenäistymään ja vierasta kieltä opettelemaan. Olin töissä metallitehtaassa ja asuin lähiössä.

Alakosken kirjassa isä ja äiti ovat tuurijuoppoja ja kavereita riittää yhtä kauan kuin viinaa. Lapset jäävät heitteille ja sosiaalihuolto on vakiovieras – kuten Ruotsissa kuuluukin. Mutta en kyllä oikein käsittänyt miksi kirjasta on tullut myyntimenestys Ruotsissa. Onko juurettomien juopottelu lähiöissä yllätys ruotsalaisille? Onko tämä ollut kaikki nämä vuodet sveamamman suuri salaisuus?

No, onhan kirja koskettava ja varmasti sydänverellä kirjoitettu. Pienen tytön kokemukset voi kuvitella ja niihin voi eläytyä. Jopa niin, että itsellekin tulee paha mieli. Siihen sen suosio ehkä perustuukin.

Oma retkeni oli tietysti itsenäistymisen pikakurssi. Houkutuksia oli ja toisinaan niihin tartuttiin. Hyvinvointivaltio näytti parhaat puolensa, kielikoulutus oli siirtolaisille ilmaista ja sairaslomaa sai soittamalla kolikkopuhelimella automaattiin; ”Ont i magen”. Palkka oli 16 kruunua tunti ja pubissa sai olutta alaikäisenä.

Muistan oikeastaan kahdenlaisia suomalaisia. Jo aikaisemmin paikkakunnalle muuttaneita perheitä, jotka asuivat söpössä omakotitalossa ja elivät ruotsalaista perhe-elämää. Sitten oli meitä nuorempia seikkailijoita, joista osa selvisi kunnialla ja osa hukkui tuoppiin tai huumeisiin.

Mutta ei tämän selvittämiseksi tietenkään Ruotsiin olisi tarvinnut mennä. Samat juurettomuuden jäljet löytyvät mistä tahansa paikasta, jossa unelmat ovat särkyneet ja ainoat kaverit löytyvät kapakasta tai ostarin kulmalta.