Kannustinloukku

Luin hiljakkoin - ystäväni Tapanin suosituksesta - Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin mainion kirjan "Työn sanat". Siinä käydään läpi erilaisia suunnitelmista ja julkisesta keskustelusta tuttuja sanoja niiden historiaa muistellen.

Kirjassa oli muutamia erityisen hyviä sattumia, joista yksi on "kannustin". Tämä sana on taas ajankohtainen, kun Sata-komitea on uudistamassa suomalaista sosiaaliturvaa.

Nevanlinna ja Relander muistuttavat, että kannustamisen perustapaus on ratsastaja, joka potkii hevosta kylkiin sen menoa vauhdittaakseen. Sanan historiassa mikään ei viittaa innostamiseen, pikemminkin päinvastoin.

Oletetaan että kaikki ovat köyhiä ja haluavat parantaa tilannettaan luovuttamalla työnpanoksensa jollekin, joka rikastuu vielä enemmän. Asiat ovat hyvin ja järjestelmä toimii.

Jos käykin niin, että yhteiskunnallista varallisuutta jaetaan tasaisemmin, kaikkien ei olekaan pakko tehdä jatkuvasti enemmän tullakseen toimeen ja tehdäkseen jonkun muun rikkaaksi. Tästä tulee särö järjestelmään ja sitä kutsutaan kannustinloukuksi. On siis luotava niukkuutta. Tämän kanssa Sata-komiteakin näyttää nyt kamppailevan.

Työn sanat-kirjassa huomautetaan melko osuvasti, että kannustinjärjestelmät näyttävät jakautuvan kahtia. Jos ennestään rikkaille annetaan lisää rahaa, siitä ei seuraa kannustinloukkua. Sen sijaan todella pienituloiset ovat vaarassa joutua kannustinloukkuun pienilläkin lisätuloilla yhä nopeammin.