Jos tarkoitus on nostaa äänestysaktiivisuutta EU-vaaleissa, ei ainakaan kannata viedä kansalaisia katsomaan miten parlamentti toimii.
Yleinen käsityshän on, että kun äänestäjät pääsevät näkemään kuinka merkittävää työtä Euroopan parlamentissa tehdään, he valaistuvat. Kyllä, mutta ehkä väärällä tavalla. Yleisin kysymys on, miksi koko porukka papereineen matkustaa Brysselistä Strasbourgiin ja takaisin melkein vuoroviikoin pitämään kokousta. Vastaus on, että perussopimuksessa sanotaan niin ja Ranska ei suostu muuttamaan sitä. Parlamentaarikot itse naureskelevat asialle ja sanovat suoraan että se on tyhmää rahojen haaskausta. Kansalaisia tosin ei naurata, kun joku polttaa heidän taskusta ottamiaan satasia.
Parlamenttirakennukset ovat palatsimaisia lasilinnoja, joista huokuu kallis maku ja tärkeily. Väkeä on töissä keskisuuren kaupungin verran ja näkyvä osa heistä on vahtimassa vieraita tai istumassa jonkun oven pielessä. Toinen näkyvä osa siemailee baarissa samppanjaa ja marmelaadia käädyt kaulassa tai istuu mustassa mersussa. Liikanen järkytti aikoinaan virkamiehet ilmoittamalla, että mahdollisen lakon ajalta ei makseta ainakaan täyttä palkkaa.
Kun menet sisään istuntosalin parvelle, elämäsi muuttuu jopa tylsemmäksi kuin Suomen eduskunnan lehtereillä. Paikalla on muutama parlamentaarikko, jotka jorisevat koheesiosta.
Samaa tarinaa suoltaa EU:n oma TV-kanava. Haastattelut tehdään tyyliin; ”Hyvä herra, voisitteko lausua jotain mielenkiintoista koheesiosta?”
Totta kai siellä tehdään ihmisten kannalta tärkeitä päätöksiä - myös ihmisen kokoisia. Kuten paljonko Euroopassa saa teettää ylitöitä, voiko virolainen päiväkoti kilpailla suomalaisen kanssa hinnoilla, paljonko kännykkäpuhelu saa maksaa per minuutti, täytyykö työehtosopimuksia noudattaa tai mitä myrkkyjä ihmisille saa syöttää.
Miten ihmeessä siitä on pystytty tekemään niin tylsää ja mahtailevaa?
lauantai 28. maaliskuuta 2009
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Lorviminen kunniaan
Nyt kun palkansaajan työpanosta kaivataan yhä harvemmassa firmassa, olisi ehkä oikea aika nostaa lorviminen sille kuuluvaan asemaan kunniallisena ajankäytön muotona. Tämä saattaa johtaa siihen, että työnantajat ovat hämillään ja onnettomia. Mutta jos vaihtoehtona on se, että sinä itse ja perheesi olette onnettomia, niin eikö ensimmäinen ole parempi vaihtoehto?
Nousukauden aikana firmoissa taottiin managereiden koviin kalloihin oppia henkilökunnan sitouttamisesta ja toiminnan päättymättömästä tehostamisesta. Käyttöön otettiin 110 prosentin suoritukset, valmennusleirit, värikuulat, pellehatut ja kannustematkat. Nyt kun reaalitalous on taas näyttänyt - ei niin ystävälliset - äidin kasvonsa, voimmekin palata todellisuuteen. Jos ihmisen kuukausipalkka on esimerkiksi 2800 euroa, se on vasta keskiarvo. Miksi sillä pitäisi sitoutua muuhun kuin tekemään oma työnsä?
Nyt on oikea aika aloittaa downshifting, vaihtaa vaihdetta pienemmälle ja elää hitaammin. Arvojen muutos tähän suuntaan on alkanut ja lama antaisi periaatteessa hyvän mahdollisuuden sen voimistumiselle.
Tarve alennusvaihteen käytölle ei ole enää vain elämäntapaintiaanien höpinää. Nuorisotutkimukset kertovat, että työelämään tulevaa sukupolvea yhdistää pelko kilpailuasetelmasta, omasta pärjäämisestä ja kiireestä. He arvostavat omaa aikaa ja arjen pieniä asioita. Vanhempia työssä olevia sukupolvia yhdistää se, että nuorison pelot ovat heidän kohdallaan toteutuneet.
Toimihenkilöunionin tuoreessa työmarkkinatutkimuksessa selvitettiin jäsenten työaikoja. Tutkimuksen mukaan jäsenten todellinen keskimääräinen viikkotyöaika on 41,5 tuntia, kun sen pitäisi sopimusten mukaan olla keskimäärin 37,5 tuntia. Mieluiten he tekisivät 35 tuntista työviikkoa kymmenen kuukautta vuodessa.
Kysyimme myös, kumman jäsenet ottaisivat mieluummin, viisi ja puoli päivää vapaata vai kahden prosentin palkankorotuksen. Niillä on sama kustannusvaikutus, mutta vain palkankorotuksesta menee siivu verottajalle. Yli 70 prosenttia jäsenistä ottaisi mieluummin viisi päivää vapaata.
Työmarkkinatutkimukseen vastasi 17 000 jäsentä, eli tätä ei voi laittaa virhemarginaalin piikkiin.
Ruvettaisiinko muuttamaan yhteiskuntaa siihen suuntaan, että suorittaminen vähenee ja onnellisuus lisääntyy. Talouspolitiikka – kuten politiikka yleensäkään - ei ole luonnontiedettä vaan arvovalintoja.
Nousukauden aikana firmoissa taottiin managereiden koviin kalloihin oppia henkilökunnan sitouttamisesta ja toiminnan päättymättömästä tehostamisesta. Käyttöön otettiin 110 prosentin suoritukset, valmennusleirit, värikuulat, pellehatut ja kannustematkat. Nyt kun reaalitalous on taas näyttänyt - ei niin ystävälliset - äidin kasvonsa, voimmekin palata todellisuuteen. Jos ihmisen kuukausipalkka on esimerkiksi 2800 euroa, se on vasta keskiarvo. Miksi sillä pitäisi sitoutua muuhun kuin tekemään oma työnsä?
Nyt on oikea aika aloittaa downshifting, vaihtaa vaihdetta pienemmälle ja elää hitaammin. Arvojen muutos tähän suuntaan on alkanut ja lama antaisi periaatteessa hyvän mahdollisuuden sen voimistumiselle.
Tarve alennusvaihteen käytölle ei ole enää vain elämäntapaintiaanien höpinää. Nuorisotutkimukset kertovat, että työelämään tulevaa sukupolvea yhdistää pelko kilpailuasetelmasta, omasta pärjäämisestä ja kiireestä. He arvostavat omaa aikaa ja arjen pieniä asioita. Vanhempia työssä olevia sukupolvia yhdistää se, että nuorison pelot ovat heidän kohdallaan toteutuneet.
Toimihenkilöunionin tuoreessa työmarkkinatutkimuksessa selvitettiin jäsenten työaikoja. Tutkimuksen mukaan jäsenten todellinen keskimääräinen viikkotyöaika on 41,5 tuntia, kun sen pitäisi sopimusten mukaan olla keskimäärin 37,5 tuntia. Mieluiten he tekisivät 35 tuntista työviikkoa kymmenen kuukautta vuodessa.
Kysyimme myös, kumman jäsenet ottaisivat mieluummin, viisi ja puoli päivää vapaata vai kahden prosentin palkankorotuksen. Niillä on sama kustannusvaikutus, mutta vain palkankorotuksesta menee siivu verottajalle. Yli 70 prosenttia jäsenistä ottaisi mieluummin viisi päivää vapaata.
Työmarkkinatutkimukseen vastasi 17 000 jäsentä, eli tätä ei voi laittaa virhemarginaalin piikkiin.
Ruvettaisiinko muuttamaan yhteiskuntaa siihen suuntaan, että suorittaminen vähenee ja onnellisuus lisääntyy. Talouspolitiikka – kuten politiikka yleensäkään - ei ole luonnontiedettä vaan arvovalintoja.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Terveisiä luomiskertomuksesta
Ajatelkaapa ajavanne kapeata hiekkatietä kesäaamuna, kun aurinko on juuri noussut ja kosteus alkaa haihtua nostaen kevyttä usvaa. Pikkuauto on pakattu täyteen ja puoliso istuu raukeana etupenkillä kartanlukijana.
Yllättäen keskellä tietä on valtava kasa norsun paskaa. Ja toinen. Joudut väistelemään niitä ja hiljentämään vauhtia. Mutkaan tullessasi huomaat, että sen takana löntystelee noin kuuden tonnin painoinen, kuorma-auton kokoinen musta urosnorsu korvat heiluen.
Pysäytät auton ja alat katsella ympärillesi. Toisella puolella tietä kolme kirahvia hamuaa puun latvuksia ja vilkaisee välinpitämättömästi takaisin. Toisella puolella lauma impaloita, seurassaan muutamia seeproja järsii savannin ruohoa. Auringon ensisäteet antavat koko näytelmälle ainutlaatuisen värin.
Sinä istut autossasi hiljaa ja ymmärrät, että tällä kertaa olet itse vieraana muiden kotona ja on syytä käyttäytyä sen mukaisesti. Mieleesi tulee kansakoulun uskonnon kirjojen tarinat luomiskertomuksesta. Kirjoittaja on varmaan saanut inspiraationsa täällä.
Terveisiä Krugerin luonnonpuistosta Etelä-Afrikasta. Paikka on 20 000 neliökilometrin kokoinen ja sen sisällä ajetaan omalla tai vuokra-autolla yöpymisleiristä toiseen. Puistossa asustaa mm noin 15 000 norsua, 30 000 vesipuhvelia, 100 000 impalaa, 25 000 seepraa, leijonia, kuduja, hyeenoita, kirahveja, gnuita, sarvikuonoja, hippoja, krokotiilejä ja tietenkin lukematon määrä pienempiä eläimiä, kuten lintuja ja matelijoita.
Yllättäen keskellä tietä on valtava kasa norsun paskaa. Ja toinen. Joudut väistelemään niitä ja hiljentämään vauhtia. Mutkaan tullessasi huomaat, että sen takana löntystelee noin kuuden tonnin painoinen, kuorma-auton kokoinen musta urosnorsu korvat heiluen.
Pysäytät auton ja alat katsella ympärillesi. Toisella puolella tietä kolme kirahvia hamuaa puun latvuksia ja vilkaisee välinpitämättömästi takaisin. Toisella puolella lauma impaloita, seurassaan muutamia seeproja järsii savannin ruohoa. Auringon ensisäteet antavat koko näytelmälle ainutlaatuisen värin.
Sinä istut autossasi hiljaa ja ymmärrät, että tällä kertaa olet itse vieraana muiden kotona ja on syytä käyttäytyä sen mukaisesti. Mieleesi tulee kansakoulun uskonnon kirjojen tarinat luomiskertomuksesta. Kirjoittaja on varmaan saanut inspiraationsa täällä.
Terveisiä Krugerin luonnonpuistosta Etelä-Afrikasta. Paikka on 20 000 neliökilometrin kokoinen ja sen sisällä ajetaan omalla tai vuokra-autolla yöpymisleiristä toiseen. Puistossa asustaa mm noin 15 000 norsua, 30 000 vesipuhvelia, 100 000 impalaa, 25 000 seepraa, leijonia, kuduja, hyeenoita, kirahveja, gnuita, sarvikuonoja, hippoja, krokotiilejä ja tietenkin lukematon määrä pienempiä eläimiä, kuten lintuja ja matelijoita.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Kenen asia on köyhän asia?
Heikki Hiilamolla ja Päivi Mattila-Wirolla oli lauantain 14.2. Hesarissa lukemisen arvoinen vieraskynä. Siinä kirjoittajat katsovat, että työmarkkinajärjestöt pelastivat paremman väen ansiosidonnaisen työttömyysturvan sopimalla siitä ns. sosiaalitupossa. Samalla käytännössä estettiin peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella elävien perusturvan parantaminen.
Perusturvan heikkeneminen suhteessa ansiotasoon on kirjoittajien mielestä tärkein syy köyhyyden lisääntymiseen myös hyvinä vuosina. Samaa kritiikkiä on kuulunut muualtakin.
Väite siitä, että ammattiyhdistysliike on ollut aktiivisesti lisäämässä eriarvoisuutta Suomessa, on vakava ja sellaisena se kannattaa ottaa myös ammattiyhdistysliikkeen sisäisessä keskustelussa.
Erilaiset jäsenkyselyt ja arvotutkimukset kertovat, että ammattiliittojen jäsenet eivät halua elää eriarvoisessa, vaan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa vaurautta jaetaan oikeudenmukaisesti niin alueittain kuin muutenkin kansalaisten kesken.
Ammattiyhdistysliike joutuu tässä hankalan kysymyksen eteen. Onko se poliittinen liike, joka hoitaa palkansaaja-asemassa olevien yhteiskunnallisia etuja? Vai onko se edunvalvontajärjestö, joka hoitaa vain jäsentensä etuja? Kyseessä voi olla nimittäin eri kohderyhmä ja keskenään ristiriidassa olevat edut.
Jos hoidetaan kaikkien palkansaaja-asemassa tai siihen verrattavissa olevien etuja, hoidetaan itse asiassa poliittisten puolueiden tehtävää. Se voi olla tarpeenkin, koska puolueista ei siihen näytä olevan. Tämä tarkoittaa samalla, että kun jäsenyydellä ei ole mitään erityisarvoa, jäsenmäärät laskevat. Silloin myös mahdollisuus valvoa työssäkäyvien jäsenten etuja vähenee, koska työnantajat kuuntelevat edelleenkin vain kahdesta syystä; taloudellisista syistä tai pakon edessä. Yhteiskuntavastuuta yritykset tuntevat silloin kun se edesauttaa bisnestä.
Jos taas keskitytään hoitamaan pelkästään jäsenten etuja, niin suunnan tietysti määräävät jäsenet ja heistäkin yleensä aktiivisin ryhmä. Tämä ryhmä ei välttämättä tunnista omakohtaisesti pätkätyön, vuokratyön, peruspäivärahan tai toimeentulotuen todellisuutta.
Ammattiliitolle keskittyminen työssä käyvien tai työttömänä olevien jäsentensä edunvalvontaan on tehokkainta. Se perustuu laajan järjestäytymisen tuomaan joukkovoimaan, jonka avulla tehdään sopimuksia joko valtionvallan, työnantajien tai molempien kanssa. Kauppatavarana on työrauha ja kauppatavat tunnetaan. Ihan pieni merkitys ei ole silläkään, että jäsenet maksavat koko toiminnan pyörittämisen.
Mutta kuka sitten puhuisi niiden puolesta, jotka eivät vallan kammareissa siihen itse kykene?
Perusturvan heikkeneminen suhteessa ansiotasoon on kirjoittajien mielestä tärkein syy köyhyyden lisääntymiseen myös hyvinä vuosina. Samaa kritiikkiä on kuulunut muualtakin.
Väite siitä, että ammattiyhdistysliike on ollut aktiivisesti lisäämässä eriarvoisuutta Suomessa, on vakava ja sellaisena se kannattaa ottaa myös ammattiyhdistysliikkeen sisäisessä keskustelussa.
Erilaiset jäsenkyselyt ja arvotutkimukset kertovat, että ammattiliittojen jäsenet eivät halua elää eriarvoisessa, vaan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa vaurautta jaetaan oikeudenmukaisesti niin alueittain kuin muutenkin kansalaisten kesken.
Ammattiyhdistysliike joutuu tässä hankalan kysymyksen eteen. Onko se poliittinen liike, joka hoitaa palkansaaja-asemassa olevien yhteiskunnallisia etuja? Vai onko se edunvalvontajärjestö, joka hoitaa vain jäsentensä etuja? Kyseessä voi olla nimittäin eri kohderyhmä ja keskenään ristiriidassa olevat edut.
Jos hoidetaan kaikkien palkansaaja-asemassa tai siihen verrattavissa olevien etuja, hoidetaan itse asiassa poliittisten puolueiden tehtävää. Se voi olla tarpeenkin, koska puolueista ei siihen näytä olevan. Tämä tarkoittaa samalla, että kun jäsenyydellä ei ole mitään erityisarvoa, jäsenmäärät laskevat. Silloin myös mahdollisuus valvoa työssäkäyvien jäsenten etuja vähenee, koska työnantajat kuuntelevat edelleenkin vain kahdesta syystä; taloudellisista syistä tai pakon edessä. Yhteiskuntavastuuta yritykset tuntevat silloin kun se edesauttaa bisnestä.
Jos taas keskitytään hoitamaan pelkästään jäsenten etuja, niin suunnan tietysti määräävät jäsenet ja heistäkin yleensä aktiivisin ryhmä. Tämä ryhmä ei välttämättä tunnista omakohtaisesti pätkätyön, vuokratyön, peruspäivärahan tai toimeentulotuen todellisuutta.
Ammattiliitolle keskittyminen työssä käyvien tai työttömänä olevien jäsentensä edunvalvontaan on tehokkainta. Se perustuu laajan järjestäytymisen tuomaan joukkovoimaan, jonka avulla tehdään sopimuksia joko valtionvallan, työnantajien tai molempien kanssa. Kauppatavarana on työrauha ja kauppatavat tunnetaan. Ihan pieni merkitys ei ole silläkään, että jäsenet maksavat koko toiminnan pyörittämisen.
Mutta kuka sitten puhuisi niiden puolesta, jotka eivät vallan kammareissa siihen itse kykene?
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Kansainväliset lörpöt
Opetusministeri Henna Virkkunen on julkisuudessa luvannut parantaa sosiaalisia taitojaan, koska on helposti vetäytyvä. Mitä pahaa siinä on?
Kuvitelkaapa elävänne maailmassa, jossa kaikki muut miespuoliset näyttävät ja kuulostavat Cai-Göran Alexander Stubbilta tai Jari Sarasvuolta. Naiset ovat Lenita Airistoja tai Kirsti Paakkasia. Ei perkele hetken rauhaa. Aina kun tapaat kavereita oluella, yksi pitää tiedotustilaisuutta kolmella kielellä ja toinen saarnaa koko kapakalle sisäisestä linnakkeesta. Naapuripöydän ämmät vatvovat suomalaisten miesten itsetuntoa.
Minun puolestani monet muutkin voisivat olla helposti vetäytyviä. Kun istun metrossa tai junassa lukemassa kirjaa tai nukkumassa, en halua hölöttää ventovieraiden kanssa heidän ongelmistaan ja vielä vähemmän omistani. Tätä pidetään suomalaisena kummallisuutena, mutta ei se sitä ole. Yrittäkää mennä New Yorkissa, Lontoossa, Barcelonassa tai muualla sössöttämään metrossa vieraille ihmisille. Huomaatte pian että hekin arvostavat enemmän vetäytymistä.
Kuvitelkaapa elävänne maailmassa, jossa kaikki muut miespuoliset näyttävät ja kuulostavat Cai-Göran Alexander Stubbilta tai Jari Sarasvuolta. Naiset ovat Lenita Airistoja tai Kirsti Paakkasia. Ei perkele hetken rauhaa. Aina kun tapaat kavereita oluella, yksi pitää tiedotustilaisuutta kolmella kielellä ja toinen saarnaa koko kapakalle sisäisestä linnakkeesta. Naapuripöydän ämmät vatvovat suomalaisten miesten itsetuntoa.
Minun puolestani monet muutkin voisivat olla helposti vetäytyviä. Kun istun metrossa tai junassa lukemassa kirjaa tai nukkumassa, en halua hölöttää ventovieraiden kanssa heidän ongelmistaan ja vielä vähemmän omistani. Tätä pidetään suomalaisena kummallisuutena, mutta ei se sitä ole. Yrittäkää mennä New Yorkissa, Lontoossa, Barcelonassa tai muualla sössöttämään metrossa vieraille ihmisille. Huomaatte pian että hekin arvostavat enemmän vetäytymistä.
tiistai 20. tammikuuta 2009
Kuluttakaa köyhät
Nyt on avattu webbisivusto torjumaan lamaa. Se löytyy osoitteesta http://www.alaruokilamaa.fi/ ja kehottaa kansalaisia kuluttamaan. Tästä pääsemmekin peruskysymyksen äärelle; missä vaiheessa kuluttamisesta ja turhien tavaroiden tekemisestä tuli itseisarvo ja välttämättömyys elämän jatkumiselle?
Kampanjan taustayhteisöjen kirjosta voisi päätellä että viimeistään siinä vaiheessa, kun mainostoimistojen tilipussit alkoivat ohentua ja mediamyynti tökkiä.
Muualtakin kajahtaa syyllistävä viesti; jos et lisää kulutustasi, olet syypää lamaan ja työttömyyteen. Tämän ajatuksen mukaan syypää ei siis ole ahneus ja sen aikaansaama finanssikupla, vaan kansalaisten horjuva usko.
Kuuliainen kansalainen tekee nyt niin kuin on käsketty, ottaa luottoa ja ostaa uuden littanan television. Jos on osakkeita, ne kannattaa nyt myydä ja ostaa jotain järkevämpää. Esimerkiksi pakastearkku tai kiinalainen moposkootteri.
Todellisuudessa tietysti tapahtuu niin kuin on tarkoituskin tapahtua. Köyhät käyttävät kaikki rahansa kulutukseen ja varakkaammat ostavat heiltä loputkin yritysten osakkeet pilkkahinnalla pois. Samassa hässäkässä sulautuu kokonaisia yrityksiä. Nousu voi alkaa kun omaisuus on jaettu uudelleen.
Tämän päivän kauppalehdessä sijoittaja Kim Lindström suosittaa yrityksille, että ne myisivät nyt henkilöstölleen omia osakkeita alennuksella sen sijaan, että rakentelisivat optio-ohjelmia näiltä kurssitasoilta. Lindström puhuu asiaa.
Kampanjan taustayhteisöjen kirjosta voisi päätellä että viimeistään siinä vaiheessa, kun mainostoimistojen tilipussit alkoivat ohentua ja mediamyynti tökkiä.
Muualtakin kajahtaa syyllistävä viesti; jos et lisää kulutustasi, olet syypää lamaan ja työttömyyteen. Tämän ajatuksen mukaan syypää ei siis ole ahneus ja sen aikaansaama finanssikupla, vaan kansalaisten horjuva usko.
Kuuliainen kansalainen tekee nyt niin kuin on käsketty, ottaa luottoa ja ostaa uuden littanan television. Jos on osakkeita, ne kannattaa nyt myydä ja ostaa jotain järkevämpää. Esimerkiksi pakastearkku tai kiinalainen moposkootteri.
Todellisuudessa tietysti tapahtuu niin kuin on tarkoituskin tapahtua. Köyhät käyttävät kaikki rahansa kulutukseen ja varakkaammat ostavat heiltä loputkin yritysten osakkeet pilkkahinnalla pois. Samassa hässäkässä sulautuu kokonaisia yrityksiä. Nousu voi alkaa kun omaisuus on jaettu uudelleen.
Tämän päivän kauppalehdessä sijoittaja Kim Lindström suosittaa yrityksille, että ne myisivät nyt henkilöstölleen omia osakkeita alennuksella sen sijaan, että rakentelisivat optio-ohjelmia näiltä kurssitasoilta. Lindström puhuu asiaa.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Kauppa josta ei pääse pois
Yli yön kestävien kurssien pitämistä korpihotelleissa perusteltiin aikoinaan sillä, että oppilaat eivät pääse kaupungille ryyppäämään ja ovat pirteinä seuraavanakin aamuna. Tietysti osa lähti taksilla vaikka sadan kilometrin päähän.
Mutta on yksi paikka, josta ei pääse karkuun. Ajatelkaa minkälaista olisi omistaa kauppa, johon päästäkseen asiakkaat maksavat parhaassa tapauksessa satoja euroja, istuvat ja kuuntelevat kiltisti kun mainostat tuotteitasi kovaäänisistä.
" Kynsienhoitosarja nyt tarjouksessa. Vain 37 euroa. Säästät 40 euroa. Aurinkolasit 24 euroa ja saat toiset kaupan päälle."
Kaiuttimia ei voi kääntää pienemmälle eikä sulkea, asemaa ei voi vaihtaa Yleisradion puolelle, eikä kaupasta pääse pois.
Kun mainospuheet on pidetty ja hinnastot jaettu, puotipuksu tulee esittelemään tuotteita kymmenen sentin päähän. Luottokortit käyvät. Jos olet tilannut ennakkoon, saat alennuksella lakanoita, vedenpuhdistimia, tyynyjä, riippumattoja, kelloja, koruja, viinaa ja karkkia.
Miksei kaupasta sitten voi poistua? Koska se sijaitsee alumiiniputkessa kymmenen kilometriä Pariisin yläpuolella.
Mikä yhdistys ensimmäisenä vuokraa Finnairilta lentokoneen ja pitää siellä järjestötoiminnan peruskurssin. Kukaan ei pääse karkuun ja kaikkien on pakko ostaa rintanappeja. Saako kurssipaikan vuokraan valtionapua, kysyy epätietoinen?
Mutta on yksi paikka, josta ei pääse karkuun. Ajatelkaa minkälaista olisi omistaa kauppa, johon päästäkseen asiakkaat maksavat parhaassa tapauksessa satoja euroja, istuvat ja kuuntelevat kiltisti kun mainostat tuotteitasi kovaäänisistä.
" Kynsienhoitosarja nyt tarjouksessa. Vain 37 euroa. Säästät 40 euroa. Aurinkolasit 24 euroa ja saat toiset kaupan päälle."
Kaiuttimia ei voi kääntää pienemmälle eikä sulkea, asemaa ei voi vaihtaa Yleisradion puolelle, eikä kaupasta pääse pois.
Kun mainospuheet on pidetty ja hinnastot jaettu, puotipuksu tulee esittelemään tuotteita kymmenen sentin päähän. Luottokortit käyvät. Jos olet tilannut ennakkoon, saat alennuksella lakanoita, vedenpuhdistimia, tyynyjä, riippumattoja, kelloja, koruja, viinaa ja karkkia.
Miksei kaupasta sitten voi poistua? Koska se sijaitsee alumiiniputkessa kymmenen kilometriä Pariisin yläpuolella.
Mikä yhdistys ensimmäisenä vuokraa Finnairilta lentokoneen ja pitää siellä järjestötoiminnan peruskurssin. Kukaan ei pääse karkuun ja kaikkien on pakko ostaa rintanappeja. Saako kurssipaikan vuokraan valtionapua, kysyy epätietoinen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
